keskiviikko, 4 joulukuun

Venäläismedian uutisointi on ollut toteavaa. Uutissivustot ovat liittäneet tapauksen Itämeren kaapelirikkoihin.

Venäläismedia on uutisoinut nopeasti ja laajasti Suomen ja Ruotsin välisen tietoliikennekaapelin rikkoutumisesta.

Tapauksesta ovat kertoneet valtiolliset uutistoimistot ja kaikki suurimmat uutissivustot.

Uutisten sävy on ollut pääosin toteava. Esimerkiksi uutistoimisto Interfax on viitannut jutussaan Yleen ja uutistoimisto Tass Helsingin Sanomiin.

Venäläismedia on nostanut uutisten kärkeen ruotsalaismedian välittämän ja virheelliseksi osoittautuneen ensitiedon siitä, että tapauksissa epäiltäisiin rikosta.

Tämän jutun julkaisuhetkeen mennessä Venäjällä ei ole levinnyt Suomen poliisin lausunto siitä, ettei tapauksissa toistaiseksi epäillä rikosta.

”Syvänmeren majavat epäiltyinä”

Venäläismedia on liittänyt tapaukset uutisissaan marraskuussa Itämerellä tapahtuneisiin kaapelirikkoihin ja niihin liittyviin sabotaasiepäilyihin.

Esimerkiksi uutissivustot Gazeta ja talousmedia RBK kertoivat uutisissaan, että länsimaiden viranomaiset tutkivat kaapelirikoista kiinalaista Yi Peng 3 -alusta ja sen venäläistä kapteenia.

Sivustot eivät mainitse, että venäläismedian marraskuussa julkaisemien tietojen mukaan kapteeni on sittenkin kiinalainen.

Venäläisessä uutisoinnissa on myös pilkallista sävyä.

Kiihkokansallismielinen Tsargrad-sivusto vitsailee, että myös uusimmasta kaapelirikosta saatetaan epäillä ”syvänmerenmajavia”. Sivusto väittää perusteetta, että ulkomaiset asiantuntijat olisivat nostaneet myös majavat epäillyiksi Itämeren kaapelirikoista.

Jaa.
Exit mobile version