Emäntä oli itse sonnustautunut näyttäväksi meduusaksi. Hänen puolisonsa, saksalaisen Tokio Hotel -yhtyeen kitaristi Tom Kaulitz nähtiin juhlassa kivettyneen sotilaan asussa.
31. lokakuuta vietettävä pyhäinpäivän aatto eli halloween on erityisen merkittävä juhla Yhdysvalloissa.
Jutun lopussa voit lähettää kuvan omasta halloweenasustasi.
Malli ja tv-juontaja Heidi Klum järjesti jälleen eilisiltana julkkisystävineen vuotuiset kurpitsajuhlat, ”Heidiweenit”. Kyseessä olivat jo järjestyksessä 24. Klumin järjestämät teemabileet paikkana Hard Rock Hotel, New York.
Iso osa tunnetuista vieraista oli sonnustautunut kauhuteemaan.
Vuoden pelotteluillan juhlintaa New Yorkissa seurataan maailmanlaajuisesti. Klum onkin esimerkiksi BBC:n mukaan nykyään jo virallinen kauhusesongin kuningatar.
Myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump vietti Halloweenia järjestämällä ensin puolisoineen halloween-paraatin ja karkkipäivän torstaina Valkoisen talon työntekijöiden lapsille. Eilen illalla presidentti isännöi lisäksi juhlan Floridassa.
Tällainen on Klumin asu
Kauhukuningatar itse saapui juhliinsa viimeisten joukossa.
Hänen oma pukunsa on aina yllätys kaikille.
Klum ei pettänyt juhlakansaa, vaan hän jatkoi tänäkin vuonna itse lanseeraamansa eläinteemaa. Aiemmin muun muassa mato- ja riikinkukkoasuissa nähty nainen ilmaantui tällä kertaa paikalle mielikuvituksellisessa meduusa-asussa.
Klumin kirkkaanvihreässä ja monen muun juhlavieraan asuun verrattuna peittävässä asussa yksityiskohtina olivat hänen päästään liikehtivät käärmeet sekä pitkä kieli.
Naisen yllätysasua työsti tänä vuonna 35 ihmistä.



