Pulloposti ei ollut päässyt kovinkaan pitkälle, sillä lähetyspaikan ja löytöpaikan välillä on vain noin 1,5 kilometriä.
Kouvolasta löytyi helatorstaina pulloposti kenties 14 vuoden takaa. Pullo sisälsi viestin, jonka mukaan helsinkiläiset Karoliina ja Helena olivat olleet ”hermolomalla” Kouvolassa, kun päättivät huviksi lähettää pullopostia. Viesti on päivätty 20. heinäkuuta 2010.
Tarja-Kristiina Alastalo huomasi vihreän pullon, kun oli mennyt kuvaamaan lintuja tulvivan Kymijoen rannassa. Tavoitteena oli kuvata rantasipejä ja meriharakkaa sekä kerätä vähän roskia.
– Kalatkin uiskentelivat metsän puolella ja keskityin siihen, etteivät saappaat hörppää vettä.
Alastalo tunnisti pullopostin muuksi kuin roskaksi nopeasti, sillä lappu erottui selvästi sen sisältä. Hän ajatteli, että joku lapsi oli halunnut panna viestin matkaan.
– Yritin avata sitä, mutta korkki oli tiukasti kiinni.
1996 syntyneet pojat vinkuivat perään
Kotona pullo saatiin viimein auki, ja Alastalo sai yllätyksen. Viestin olivatkin kirjoittaneet 18-vuotiaat Karoliina ja Helena stadista.
– Oli hauska yllätys, että tulvan tuomien roskien seasta löytyy tämmöinen hyvän mielen tuoja.
Alastaloa viesti hymyilytti, sillä se oli hauskasti kirjoitettu. Karoliina ja Helena kertoivat esimerkiksi olevansa hermolomalla Kouvolassa ja että 1996 syntyneet pojat olivat ”vinkuneet” heidän peräänsä.
Periaatteessa nuoret naiset olisivat voineet kertoa viestissään myös Alastalon pojasta, mutta syntymävuosi ei osu kohdilleen. Alastalo naurahtaa hieman, kun toteaa, että hänen poikansa on syntynyt 1986, eikä vuonna 1996.
Pullo ei ollut päässyt kovinkaan pitkälle 14 vuodessa, sillä lähetyspaikan eli Voikkaan sillan ja löytöpaikan eli Pessankosken tienoon välillä on vain noin 1,5 kilometriä.
Mitä kuuluu nyt?
Naiset olisivat nyt noin 32-vuotiaita. Alastalo jakoi löydöstään kuvan Kouvolan puskaradioon Facebookiin, ja moni muukin on kiinnostunut nuorten naisten kuulumisista.
Viestiketjun kommentoijat kertovat aikovansa jakaa viestiä Facebookin muissa ryhmissä.
– Olisi todella kiva kuulla näistä nuorista naisista ja mitä heille kuuluu. Lomailevatko he vielä täällä nurkilla? Onko näistä 1996 syntyneistä pojista ollut miesehdokkaiksi? Alan itsekin miettiä kaikkea hauskaa, Alastalo sanoo.
Tunnetko sinä Karoliinan ja Helenan tai oletko kenties itse jompikumpi heistä? Laita viestiä [email protected]