Sotilasliitto on julkaissut raportin, jossa yhtenä esimerkkinä käsitellään Rovajärven ampuma-aluetta.
Sotilasliitto Nato on julkaissut uuden, kolmannen version raporttisarjastaan, jossa käsitellään ilmaston lämpenemisen vaikutusta nykyaikaiseen sodankäyntiin.
Nato arvioi, että ilmastonmuutos asettaa sodankäynnille hankaluuksia, joihin kaikkien jäsenmaiden on sopeuduttava.
Raportissa mainitaan esimerkkiongelmina yleistyvät rankkasateet, jotka haittaavat tutkia. Lämpenevä ilma vaikuttaa lentokoneiden liikehtimiskykyyn, ja veden lämmön nousu vaikeuttaa mahdollisuuksia seurata vastustajien sukellusveneitä.
Rovaniemen ampumaleiriltä saatujen kokemusten mukaan sotilaat tarvitsevat yhä useammin lämmittelyn ohella mahdollisuutta viilentyä. Lumen siirtämiselle tulee olla riittävät laitteet ja paikat valmiina. Huomiota on kiinnitettävä lumen vaihtelevaan määrään eri vuosina.
Raportissa todetaan myös, että Yhdysvaltain asevoimat on jo asettanut tavoitteekseen kaikkien ei-taistelukäytössä olevien ajoneuvojen sähköistämisen. Kyseessä ei ole varsinainen ilmastotoimi, vaikka ilmasto tästä hyötyykin. Asevoimien mukaan sähkökäyttöiset ajoneuvot ovat taistelukentällä kevyempiä, nopeampia ja tehokkaampia.
Raportista kirjoittaa myös Ruotsin yleisradio SVT.