perjantai, 25 lokakuun

Sotilasjohtaja Rob Bauer vieraili Suomessa torstaina. Hänen tarkoituksenaan oli tutustua tuoreen jäsenmaan sotilaallisiin kykyihin ja poliittiseen johtoon.

Hannu Tikkala,

Tulikukka de Fresnes

Naton korkein sotilasjohtaja, amiraali Rob Bauer vieraili Suomessa opintomatkalla torstaina. Hänen tarkoituksenaan oli tutustua suomalaisen armeijan toimintaan ja poliittiseen johtoon.

Samalla hänellä ja suomalaisilla keskustelukumppaneilla oli mahdollisuus vaihtaa ajatuksia Suomesta Naton jäsenmaana. Hän tapasi matkallaan ainakin kansanedustajia ja ministereitä.

Kysyimme Bauerilta, minkälainen tilanne Ukrainan sodassa on juuri nyt.

– Jos tarkkailet molempia maita, heillä on samanlaisia ongelma tällä hetkellä. Molemmat tarvitsevat sotilaita, jotka pitää varustaa ja kouluttaa. Toisekseen niiden pitää parantaa taistelukykyä asejärjestelmien, kulkuvälineiden ja tämänkaltaisten asioiden avulla. Kolmanneksi maat tarvitsevat lisää ammuksia.

Maiden asema on erilainen ongelmien suhteen. Bauerin mukaan Venäjä keskittyy enemmän määrään kuin laatuun, koska se käyttää koko ajan yhä vanhempaa aseistusta.

– Näemme, että heidän joukkonsa ovat koko ajan vähemmän koulutettua, joten laadullisesti se on aiempaa heikompaa. Samaan aikaan heillä on paljon sotilaita, mikä on huolestuttavaa.

Ukrainalla on puolestaan vähemmän, mistä ammentaa sotilaita, mutta niitä kouluttavat ammattilaiset 50 eri maasta. Sama koskee myös aseita.

Venäjän ja Pohjois-Korean yhteistyö huolestuttaa

Bauerin mukaan tuoreet uutiset Venäjän ja Pohjois-Korean välisestä yhteistyöstä ovat huolestuttavia. Mediatietojen mukaan Pohjois-Korea on lähettänyt sotilaita Venäjän tueksi Ukrainan sodassa.

– Emme vielä tiedä, osallistuvatko joukot sotaan Ukrainassa. Naton päämaja saa tiedustelukatsauksen Etelä-Koreasta ensi viikolla. Kuulemme silloin, millaisia tietoja heillä on.

Mikäli pohjoiskorealaiset sotilaat osallistuvat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa, se on Bauerin mukaan jälleen yksi esimerkki kansainvälisen oikeuden loukkaamisesta.

Sota on nostanut Pohjois-Korean osakkeita. Venäjä sallii nyt entisen hylkiön osallistumisen kansainvälisen politiikan areenoilla.

– YK:n turvaneuvoston aiemmat Pohjois-Koreaa koskevat päätöslauselmat eivät ole käytännössä enää voimassa, koska Venäjä ei tue niitä ja Kiina antaa tämän tapahtua.

Erikoisen tilanteesta tekee myös se, että Venäjä ja Kiina ovat turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä.

Bauerin mukaan sodan kannalta ei ole ratkaisevaa se, että Pohjois-Korea liittyy Venäjän rintamaan entistä tukevammin. Hänen mukaan pohjoiskorealaisten sotilaiden rekrytointi on merkki Venäjän epätoivosta, koska maan sotilasjohdolla on vaikeuksia saada kansalaisiaan rintamalle.

Putin ei ole saavuttanut tavoitteitaan

Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan kovin tavoittein. Presidentti Vladimir Putin puhui sodan sijaan sotilaallisesta erikoisoperaatiosta, jonka tarkoituksena oli vallata Ukraina kolmessa päivässä ja vaihtaa ”Kiovan hallinto”.

– Putin ei ole saavuttanut ensimmäistäkään strategista tavoitettaan. Hänen tavoitteensa oli vaihtaa Ukrainan poliittinen johto ja käyttää Ukrainaa puskurivaltiona kaikenlaisiin tarkoituksiin.

Taistelut keskittyvät tällä hetkellä Itä-Ukrainaan, jossa Venäjän joukot liikkuvat pienin askelin kohti länttä. Eteneminen tapahtuu isojen tappioiden saattelemana.

– Useampi kuin 350 000 venäläistä on joko kuollut tai haavoittunut rintamalla. Ja Venäjä on menettänyt puolet maa-alueista, jotka se valtasi sodan alussa Ukrainalta.

Ukrainakaan ei ole onnistunut kaikessa sodan aikana. Se hyökkäsi elokuussa Venäjän puolelle Kurskiin.

Bauerin mukaan Ukraina toivoi, että Venäjä joutuisi hajauttamaan joukkoja Donbasin alueelta uudelle rintamalle. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Jaa.
Exit mobile version