torstai, 19 joulukuun

Elsa Saisio vaatii hallitukselta ennakoitavuutta kulttuurialan rahoitukseen.

Kulttuurialan valtiontuen määrä tuleville vuosille ei ole vielä tiedossa, mikä huolettaa näyttelijä Elsa Saisiota.

– Tämä on se, joka lamauttaa meidän alan.

Taiteentekijät saavat rahoitusta myös esimerkiksi lipputuloista, mutta julkinen raha tuo Saision mukaan ennakoitavuutta ja luotettavuutta tulevien vuosien taloudenpitoon.

– Jos pesämunaa horjutetaan liikaa, koko rakennelma kaatuu.

Saision kritiikkiin vastasi keskiviikon A-studiossa tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.). Multalan mielestä on ymmärrettävää, että ala kaipaa vakautta.

– Pyrimme siihen niin pitkälle kuin voimme.

Multalan mukaan kulttuurialan rahoituspohjaa pyritään laajentamaan tukemalla luovan alan yrityksiä ja helpottamalla yksityisten tahojen lahjoituksia verovähennyksillä.

– Se on vielä sanottava, että se vajaa 11 miljoonaa, joka leikataan valtion pitkäaikaista tukea saavilta teattereilta, orkestereilta ja museoilta, niin se rahoitus on ensi vuonna edelleenkin yhteensä melkein 150 miljoonaa.

Kulttuurialan näkemys on se, että kansallinen teatteriverkosto tulee leikkausten myötä kaatumaan, Saisio kommentoi.

Hallitusohjelman mukaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä on määrä leikata myös tulevina vuosina.

Multala ei pystynyt lupaamaan A-studiossa, että kulttuurialaan ei kohdistu lisäsäästöjä.

Katso keskiviikon A-studio Yle Areenassa.

Jaa.
Exit mobile version