sunnuntai, 6 lokakuun

Hamas luopui tiettävästi lauantaina keskeisestä vaatimuksestaan, mikä loi toivoa neuvottelujen nytkähtämiselle eteenpäin.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu latasi sunnuntaina Israelin televisiossa neljä ehtoa tulitauolle äärijärjestö Hamasin kanssa. Asiasta uutisoi israelilaismedia The Times of Israel.

Netanjahun mukaan Israel ei suostu neuvottelemaan seuraavista ehdoista: Tulitaukosopimuksen on sallittava Israelin jatkaa sotatoimiaan Gazassa, kunnes sen tavoitteet on saavutettu. Aseiden salakuljettaminen Egyptin rajalta Gazaan ei saa olla mahdollista. Sopimus ei saa mahdollistaa tuhansien Hamasin taistelijoiden paluuta Pohjois-Gazaan. Israelin on myös saatava mahdollisimman monta elävää panttivankia vapaaksi.

Netanjahu esitti vaatimukset juuri ennen kuin Israelin delegaatio matkusti Egyptiin jatkamaan neuvotteluja.

Ulostulo raivostutti Israelin turvallisuusviranomaisia ja neuvottelijoita. Monet heistä syyttivät israelilaismedioissa Netanjahua tulitaukoneuvottelujen sabotoimisesta. Eräs turvallisuuslähde kertoo kanava 12:lle, että Netanjahu esittää haluavansa tulitaukoa, mutta todellisuudessa pyrkii pitkittämään neuvotteluita heinäkuun lopulla Yhdysvaltojen kongressissa pitämäänsä puheeseen ja Israelin parlamentin kesätaukoon saakka.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema Hamas-lähde kertoi lauantaina, että järjestö on suostunut luopumaan keskeisestä vaatimuksestaan, jonka mukaan Israelin olisi suostuttava pysyvään tulitaukoon ennen sopimuksen allekirjoittamista. Nyt Hamas siis hyväksyisi kuuden viikon tulitauon, jonka aikana neuvoteltaisiin jatkosta.

Tämä on luonut toivoa sille, että taistelut saataisiin keskeytettyä ensimmäistä kertaa sitten marraskuun.

Lähde: Reuters

Jaa.
Exit mobile version