lauantai, 26 lokakuun

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khaniin on kohdistunut syytöksiä avustajan seksuaalisesta häirinnästä. Khan on kiistänyt syytökset.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khaniin on kohdistunut syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä. Kaksi ICC:n työntekijää raportoi heille uskoutuneen naistyöntekijän ahdistelusta tuomioistuimen riippumattomalle valvontaelimelle toukokuussa.

Syytösten mukaan Khan olisi yrittänyt yli vuoden ajan painostaa naispuolista avustajaansa seksuaaliseen suhteeseen kanssaan sekä kosketellut naista tämän tahdon vastaisesti. Khan on kiistänyt kaikki syytökset ja luvannut tehdä yhteistyötä, mikäli syytökset johtavat viralliseen tutkintaan.

ICC:n valvontaelin kertoo haastatelleensa avustajaa ja lopettaneensa asian selvittämisen viiden päivän kuluttua, kun avustaja oli päättänyt olla jättämättä virallista valitusta. Valvontaelin ei kuulustellut Khania.

Väitetyn ahdistelun kohteena ollut nainen ei antanut haastattelua AP:lle. Naisen tuntevat lähteet kertovat, että hän on pyytänyt ICC:n jäsenmaiden elimeltä ulkoista tutkintaa.

Ahdistelusyytösten tultua julki lokakuussa Khan sanoi, että sekä hän että ICC olivat olleet lukuisten erilaisten hyökkäysten ja uhkauksien kohteena. Hän ei eritellyt, mikä taho oli ollut häirinnän taustalla.

Khan haki ensimmäisen valituksen aikoihin toukokuussa pidätysmääräystä Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle ja kahdelle muulle henkilölle sotarikosepäilyjen vuoksi. Julkistaessaan syytteet Israelin johtoa vastaan Khan sanoi, että ulkopuoliset tahot olivat pyrkineet sabotoimaan Israelin Gazan-sotatoimia koskevaa tutkintaa.

Sanomalehti The Guardian ja israelilaismediat uutisoivat kesällä, että Israelin tiedustelu on väitetysti kohdistanut tuomioistuimeen ja sen johtoon erilaisia operaatioita siitä lähtien, kun ICC oli hyväksynyt Palestiinan jäsenvaltiokseen vuonna 2015.

Israel ei vastannut AP:n kommenttipyyntöön.

Lähteet: AP, Reuters

Jaa.
Exit mobile version