perjantai, 4 lokakuun

Rauhanpalkinnon saajaksi on ehdotettu esimerkiksi edesmennyttä oppositiopoliitikkoa Aleksei Navalnyita, mutta hän ei todennäköisesti palkintoa saa Nobel-komitean käytäntöjen takia.

Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi on ehdolla tänä vuonna ainakin 286 ihmistä tai tahoa, kertoo Reuters.

Tunnettuja ehdokkaita ovat muiden muassa YK:n pääsihteeri António Guterres, paavi Franciscus ja brittiläinen luonnontieteilijä David Attenborough.

Lisäksi asiantuntijat ovat listanneet ennakkosuosikeiksi Kansainvälisen tuomioistuimen, YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston ja YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön (UNRWA).

Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan UNRWA:n palkitseminen rauhanpalkinnolla voisi herättää vastustusta, sillä alkuvuodesta julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan joidenkin järjestön työntekijöiden epäillään osallistuneen äärijärjestö Hamasin hyökkäykseen Israeliin 7. lokakuuta 2023.

Lisäksi ennakkosuosikkeja ovat venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.

Navalnyi kuoli helmikuussa siperialaisessa vankilassa, joten hän ei todennäköisesti saa palkintoa. Nobelin rauhanpalkintoa ei myönnetä postuumisti.

Myös Zelenskyin voitto on epätodennäköinen, koska hän johtaa sodassa olevaa maata.

Nobel-komitea saattaa myös päättää, ettei palkintoa myönnetä tänä vuonna kenellekään.

Nobelin historiassa näin on tapahtunut 19 kertaa. Viimeksi Nobelin rauhanpalkinto jätettiin myöntämättä kokonaan vuonna 1972.

– Ehkä tänä vuonna Nobel-komitean pitäisi jättää rauhanpalkinto myöntämättä ja kiinnittää maailman huomio eri puolilla maapalloa käytäviin sotiin, totesi Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin johtaja Dan Smith Reutersin mukaan.

Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin iranilaiselle ihmisoikeusaktivistille Narges Mohammadille.

Nobelin palkinnot jaetaan 7.–14. lokakuuta. Rauhanpalkinto myönnetään perjantaina 11. lokakuuta.

Lähde: Reuters

Jaa.
Exit mobile version