Uuden rauhannobelistin nimi tiedetään tänään perjantaina puolenpäivän aikaan. Kriittinen keskustelu palkinnon saajista on lisääntynyt.
Norjan Nobel-komitea julkistaa tänään perjantaina tämän vuoden rauhanpalkinnon saajan. Ehdolla on uutistoimisto Reutersin mukaan ainakin 286 ihmistä tai tahoa.
Tunnettuja ehdokkaita ovat muiden muassa YK:n pääsihteeri António Guterres, paavi Franciscus ja brittiläinen luonnontieteilijä David Attenborough.
Joinakin vuosina Nobel-komitea on saanut valinnastaan kovaa arvostelua. Kriitikoiden mukaan jotkut palkituista ovat saaneet tunnustuksen aivan liian varhain tai siitä huolimatta, että ovat osallisina erilaisissa konflikteissa.
Katso alta neljä esimerkkiä rauhanpalkinnoista, jotka ovat aikanaan herättäneet keskustelua.
Nobel 2012: Euroopan unioni
Euroopan unioni sai palkinnon työstään rauhan ja sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseksi Euroopassa.
Valintaa arvosteltiin muun muassa siksi, että EU-maita yhteenlaskettuna pidettiin yhtenä maailman suurimmista asevalmistajista. Lisäksi käsillä oli eriarvoisuutta aiheuttavia talousvaikeuksia kuten Kreikan velkakriisi, kirjoittaa muun muassa yhdysvaltalainen uutiskanava CNBC.
– EU oli tuolloin ja on edelleen välillisesti mukana erilaisissa konflikteissa. Aseita on myyty ja viety sellaisille alueille ja valtioille, jotka ovat käyttäneet niitä aseellisissa konflikteissa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta.
– Monet EU:n jäsenmaat olivat mukana erilaisin panoksin esimerkiksi Irakin sodassa. Edelleenkin EU pyrkii rakentamaan itsestään kuvaa hyvää tarkoittavana toimijana samalla, kun Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia hukkuu Välimereen.
Nobel 2009: Barack Obama
Yhdysvaltain presidentin Barack Obama sai monen arvostelijan mukaan palkinnon aivan liian aikaisin. Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, kun hän oli ollut vasta seitsemän kuukautta virassaan. Jopa monet hänen kannattajistaan pitivät palkintoa virheenä.
– Se herätti ihan ehkä ymmärrettävästikin kritiikkiä siitä, tuliko palkinto ennenaikaisesti. Obama ei kuitenkaan ollut vielä presidenttinä ehtinyt kovin paljon tehdä, Mustasilta sanoo.
– Hän näyttäytyi ihan oikeutetustikin inspiroivana, ihmisiä yhteen tuovana ja uudenaikaisena presidenttinä, mutta hänen aikanaan drooni-iskut lisääntyivät ja moni aseellinen konflikti alkoi tai laajeni.
Nobel 1994: Israelin ja Palestiinan rauhansopimus, Jitzhak Rabin, Shimon Peres ja Jasser Arafat
Vuonna 1994 rauhanpalkinnon saivat Israelin tuolloinen pääministeri Jitzhak Rabin ja ulkoministeri Shimon Peres sekä Palestiinalaisten vapautusjärjestön PLO:n johtaja Jasser Arafat.
Valintaa arvosteltiin muun muassa siksi, että se ei lopettaisi palestiinalaisten ja Israelin välistä vihamielisyyttä. Arafatia pidettiin myös sopimattomana saamaan palkinnon.
Tutkija Katariina Mustasillan mukaan tämän päivän näkökulmasta voi sanoa kritiikin olleen aiheellista. Rauhaa ei alueella edelleenkään ole.
– Palkinnoilla on joskus myös haluttu ikään kuin kannustaa jatkoon. Halutaan viestiä, että on otettu hyviä askeleita ja oltu mukana arvokkaissa prosesseissa, ja siitä annetaan tunnustusta, Mustasilta sanoo.
Nobel 1973: Henry Kissinger ja Le Duc Tho
Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger palkittiin vuonna 1973 yhdessä Pohjois-Vietnamin armeijan kenraalin Le Duc Thon kanssa aselevon aikaansaamisesta Vietnamin sodassa.
Palkintoa arvosteltiin, koska Kissinger oli määrännyt pommituslentoja Hanoihin samaan aikaan, kun tulitauosta käytiin neuvotteluja.
– Tällainen sisältää riskin, että palkitut tulevat myöhemmin tekemään asioita, jotka ikään kuin syövät palkinnon oikeutusta, Katariina Mustasilta sanoo.
Nykyään palkitaan usein ruohonjuuritason työtä
Tutkija Katariina Mustasilta näkee myönteisenä sen, että Nobelin rauhanpalkinto on viime vuosina annettu aiempaa useammin kansalaisyhteiskuntaa edustaneille organisaatioille ja aktivisteille, jotka tekevät ruohonjuuritason työtä tai pyrkivät työllään kollektiiviseen hyvään ja rauharakennukseen.
– Enemmän ja enemmän käydään kriittistä keskustelua sen suhteen, kuka ansaitsee Nobelin rauhanpalkinnon, Mustasilta sanoo.
Nobelin palkintoja on myönnetty vuodesta 1901 lähtien. Maailmansotien aikana niitä ei jaettu.
Suomen edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 2008.
Nobel-komitea piti Ahtisaaren yli kolme vuosikymmentä jatkuneita ponnisteluja kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi usealla mantereella palkinnon arvoisina.