Ykkösaamussa vierailleen Lundmarkin mukaan pienimmillään verkkoon tarvittava laitteisto on reppuun mahtuva.
Nokia on suuri kansainvälinen yritys, jolla Yhdysvallat on merkittävä markkina. Sen pääkonttori sijaitsee Suomessa, missä tehdään myös paljon tutkimus- ja kehitystyötä.
Nokian väistyvä toimitusjohtaja Pekka Lundmark on yksi heistä, jotka tapasivat kuluvalla viikolla Suomessa vierailleen Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin.
Millainen vaikutelma Lundmarkille Ukrainen presidentistä jäi, ja mistä he keskustelivat?
– Kyllähän hän on erittäin vaikuttava persona ja tietysti näiden järjettömien kovien paineiden keskellä. Oli hienoa, että hänellä oli aikaa suomalaisyrityksille ja nimenomaan puolustusteollisuuteen liittyville suomalaisyrityksille, Lundmark sanoi.
Hänen mukaan keskeinen keskustelujen teema oli puolustusteknologia.
Nokia palaamassa merkittäväksi puolustusteknologian valmistajaksi
– Iso kuvahan on se, että asevoimat on melkoisen haasteen edessä muun muassa kommunikaatioratkaisujen suhteen. Siellä on valtavasti uusia asioita, kuten isoja määriä lennokkeja, sensoreita, valtavasti kameroita, kännyköitä, tabletteja, Lundmark totesi.
Suurin osa näistä asevoimien kommunikaatioratkaisuista on suhteellisen vanhoja, ja ne on rakennettu siinä aikana, kun tärkeintä oli puhekommunikaatio.
– Nyt nämä uudet laitteet, kuten lennokit, ne tuottaa valtavan määrän dataa, ja kaikki tämä data pitäisi pystyä nappaamaan ja kytkemään isoon laskentakapasiteettiin reaaliajassa, jotta pystyttäisiin ylläpitämään reaaliaikaista tilannekuvaa.
Esimerkiksi 5G-teknologiasta on sotilaallisia sovelluksia.
– Me voimme rakentaa isoja peittoja esimerkiksi sotilastukikohtiin ja laajoille maantieteellisille alueille. Mutta sitten meillä on myöskin nyt viimeisen vuoden aikana itse asiassa viritetty ratkaisu, joka kulkee joukkojen mukana taistelukentällä.
Aivan kännykän kokoon ei ole menty, vaan kyse on reppumalli.
– Kaikkein pienin versio koko verkosta kulkee repussa mukana sillä tavalla, että siinä on kokonainen verkko, joka luo ikään kuin taktisen kuplan, johon voidaan sitten kytkeä lennokkeita tai kännyköitä tai tabletteja ja kameroita, Lundmark paljasti.
Toinen raskaampi vaihtoehto on ajoneuvoihin asennettava versio, jossa on enemmän kapasiteettia, joka luo isomman kuplan.
Nokia seuraa tarkasti sekä Yhdysvaltojen että EU:n tapahtumia. Erityisesti teknologian alan sääntelyn kehitys on yhtiön tarkkailun kohteena.
– Nokia on strateginen yritys Yhdysvalloissa ja myös Euroopassa, Lundmark totesi.
Nokian johtoon nousee yhdysvaltalainen Justin Hotardin 1. huhtikuuta alkaen.
– Minusta hän on erinomainen valinta. Itse olen luvannut olla vuoden loppuun saakka käytettävissä, Lundmark sanoi Ykkösaamussa.
Juttu päivittyy.