Myös Irlanti ja Espanja kertovat, että Palestiinan valtio tunnustetaan.
Norjan hallitus on tunnustanut Palestiinan valtion.
Pääministeri Jonas Gahr Støre kertoi, että tunnustaminen astuu virallisesti voimaan 28. toukokuuta. Støren mukaan Palestiinan valtio on ehdoton edellytys Lähi-idän rauhalle.
Myös Irlanti ja Espanja ovat kertoneet tunnustavansa Palestiinan valtion. Niidenkin tunnustaminen tulee voimaan 28. tätä kuuta.
Irlannin pääministeri Simon Harris sanoo, että päivä on historiallinen ja tärkeä sekä Irlannille että Palestiinalle.
Israel puolestaan kutsui tänään Norjan ja Irlannin suurlähettiläät puhutteluun asiasta. Israelin ulkoministeriö ilmoitti X-viestipalvelussa viestittäneensä lähettiläille, ettei se vaikene niiden edessä, jotka heikentävät Israelin suvereniteettia ja vaarantavat sen turvallisuuden.
Suomen linja on ollut, että Suomi voi tunnustaa Palestiinan valtion, kun kahden valtion malliin perustuva, osapuolten yhteisesti hyväksymä neuvotteluratkaisu on olemassa.
Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Timo R. Stewartin mukaan Palestiinan valtion tunnustaminen olisi käytännössä vain symbolinen teko.
Lähteet: AP, AFP, Reuters, STT