Poliisin mukaan uhri ja tekijät tunsivat toisensa entuudestaan. Epäilty rikos tapahtui vilkkaalla risteysalueella kello 18 jälkeen lauantai-iltana.
Poliisi sai lauantai-iltana kello 18 jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan mieshenkilöä oli lyöty teräaseella Oulun keskustassa. Uhri kuljetettiin sairaalaan, mutta poliisin mukaan hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.
Poliisi on ottanut kiinni teosta epäiltynä kaksi henkilöä. Toinen epäilty on hieman yli 20-vuotias nainen ja toinen hieman alle 20-vuotias mies. Heitä epäillään tapon yrityksestä.
Epäilty rikos tapahtui Aleksanterinkadun ja Hallituskadun risteysalueella.
– Teolla on todistajia, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta.
Koskelan mukaan epäillyt ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan.
– Poliisille on muodostunut käsitys siitä, mistä tapahtumat saivat alkunsa.
Poliisi sai toisen epäillyn kiinni lauantai-iltana kello 22 jälkeen yksityisasunnosta ja hän on nyt pidätettynä. Toinen epäilty otettiin kiinni seuraavana päivänä yksityisasunnon rappukäytävästä ja myös hänen osaltaan pidätystä tullaan Koskelan mukaan harkitsemaan.
Esitutkinta jatkuu aktiivisena ja poliisi tekee yhteistyötä syyttäjän kanssa. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.
Juttuun vaihdettu kuva tapahtumapaikasta 27. toukokuuta kello 14.49.