Niki Rajamäki, 23, on solminut puolivuotisen sopimuksen pirkanmaalaisen Parkanon kunnan starttipajan kanssa. Hän käy pajalla kerran tai pari viikossa, saa sieltä ohjausta ja esimerkiksi lounaan, jonka pajalaiset yhdessä valmistavat.
Starttipaja on tarkoitettu etenkin niille nuorille, joiden on vaikea saada opiskelu- tai työpaikkaa ja pysyä siinä.
– Olen täällä sosialisoitumassa. Yritän välttää, ettei minusta tulisi ihan mökkihöperöä, Rajamäki perustelee.
Rajamäellä on pajan kanssa oma kahdenkeskinen sopimus. Niitä solmitaan nyt monilla kuntien työpajoilla, koska muut sopimukset eivät ole enää mahdollisia.
Mitään korvausta Rajamäki ei pajajaksolta saa, koska kyseessä ei ole lainmukainen työllistymistä edistävä toimenpide.
Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan kattojärjestö Into pitää tilannetta epäreiluna.
Inton mielestä nuorella pitäisi olla oikeus työmarkkinatukeen ja yhdeksän euron korvaukseen pajapäivältä, kuten kuntouttavassa työtoiminnassa.
Työpajatoiminnan asiantuntijan Elina Peräsen mukaan työvoimaviranomainen ei aina tunnista omia sopimuksia ja siksi ne voidaan tulkita esimerkiksi vapaaehtoistyöksi.
– Siksi he eivät edes ohjaa nuoria pajoille – puhumattakaan siitä, että tällainen oma sopimus olisi työllistymistä edistävä palvelu, josta saisi rahaa. Tämän eteen teemme töitä, Peränen sanoo.
Myös Niki Rajamäen mielestä raha voisi toimia kannustimena.
Taustalla useat heikennykset
Useat muutokset ja leikkaukset ovat johtaneet siihen, ettei kunnallisilla työpajoilla ole enää tarjota nuorille samanlaisia sopimuksia kuin ennen.
Isoin muutos on se, ettei kunta saa enää järjestää kuntouttavaa työtoimintaa, vaan järjestämisvastuu on hyvinvointialueilla. Moni nuori kävi aiemmin kuntouttavassa työtoiminnassa pajalla.
Myös nuorten työkokeiluun pääsyä ja palkkatukimahdollisuuksia on kunnissa kiristetty. Nämä toimenpiteet eivät useinkaan edes sovi pajanuorille, joilla on isoja vaikeuksia arjen hallinnassa.
– Syksyn mittaan monessa pajassa on ihmetelty, missä meidän nuoret ovat. Kato on suoraa seurausta siitä, että mahdollisuudet ovat kaventuneet, asiantuntija Elina Peränen sanoo.
Peräsen mukaan heikennysten jälkeen nuoria on ollut entistä vaikeampi tavoittaa. Nuorten työttömyys on lisääntynyt, mutta palveluihin osallistuminen vähentynyt.
– Huolena on, että meillä on entistä enemmän niitä nuoria, joilla ei ole mitään tulevaisuudennäkymiä tai tavoitteita, eikä maailma näytä heille houkuttelevalta, hän lataa.
Raha olisi tärkeä porkkana, vaikkei ainoa
Parkanon kunnan työpajan starttiohjaaja Tiina Männistö myöntää, että houkuttelussa raha olisi tärkeä porkkana.
Kun rahallista kannustinta ei ole, nuori pitää vakuuttaa siitä, mitä hän voi pajalta saada.
– Onnistumisen kokemuksia, ylipäätään kokemuksia, tukea. Olemme sellaisia nuoren elämän personal trainereita, Männistö kuvailee.
Työpajatoimintaa järjestävät paitsi kunnat ja kuntayhtymät, myös yhdistykset ja säätiöt ja jotkin yritykset.
Kattojärjestö Inton mukaan kaikkiaan 25 työpajaa on joutunut lopettamaan parin vuoden aikana. Noin kymmenen pajan tulevaisuus on vaakalaudalla.
Omia sopimusmalleja on ollut pakko kehittää ja markkinoida.
Ne toimivat usein välivaiheen ratkaisuna, kun muuta sopivaa palvelua ei ole tarjolla. Nuori pääsee aloittamaan pajalla nopeasti, ja sopimusta on yleensä mahdollista jatkaa.
Pajalla tulet nähdyksi
Niki Rajamäki pitää työpajaa matalan kynnyksen palveluna, jonne on simppeli tulla.
Sosiaaliset kohtaamiset aiheuttivat hänessä pitkään ahdistusta.
Jo nelivuotiaana hän koki olonsa epämukavaksi päiväkodissa ja päätti karata.
– Teimme kaksoisveljeni kanssa sellaisen suunnitelman, että kun kaikki hoitajat ovat menneet sisälle, me nopeaan hyppäämme aidan yli ja lähdemme kotiin.
Sosiaalinen ahdistus paheni yläkoulussa. Kun muut samanikäiset kävivät ysiluokan, veljekset pääosin oleilivat kotona. Kaupassa käyntiä hän vältteli pahimmillaan neljä vuotta.
Viime vuosina Rajamäki kertoo vapautuneensa sosiaalisesta ahdistuksesta.
Videolla hän kertoo pajajakson hyödyistä:
Missä nuorimies nyt olisi, jos ei olisi pajalla?
– Kotona tietokoneella istumassa. Tai tekemässä puuhommia, tai puuhailemassa siskon tytön kanssa. Elän yksi päivä kerrallaan, hän kertoo.
Rajamäki asuu edelleen yhdessä sisarustensa kanssa lapsuudenkodissaan ja saa pientä toimeentulotukea. Se riittää, mutta hänestä olisi reilua, että myös pajapäiviltä saisi korvauksen.
– Hieman hassua, että nuoret jätetään mieluummin syrjäytymään neljän seinän sisälle. Vaikka raha ei olisi pääasia lähteä pajalle, kyllä siitä voisi saada sen pienen palkkion.
