Nurmijärven onnettomuus tapahtui huonokuntoisella tiellä ja pienellä sillalla. Liikennekuolemat ovat vähentyneet, mikä voi hämätä luulemaan että kaikki on hyvin.
Paljonko Suomen teillä on riskipaikkoja, joilla ei ole riittävän turvallista ajaa?
Kysymys herää Nurmijärven lauantaiaamuisesta onnettomuudesta, jossa neljä nuorta sai surmansa. Turmapaikka oli liukkaan ja kapean yksityistien pienellä puusillalla. Tiellä ei ole virallista talvikunnossapitoa, ja sillankaiteet ovat lyhyet ja huterat.
Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen sanoo, että liikenneturvallisuuden aukkopaikat tulisi nyt tunnistaa ja kohentaa niitä valtion rahalla.
– Tiestön liikenneturvallisuuden parantamiseen pitäisi saada korvamerkittyä rahaa, hän sanoo.
Anteroinen ei ota kantaa Nurmijärven turmapaikan turvallisuuteen.
Tapaus oli traaginen siksikin, että liikenneturvallisuus on mennyt muuten hyvään suuntaan. Tieliikennekuolemien määrä on vähentynyt viime vuosina merkittävästi.
Se voi luoda illuusion siitä, että kaikki on jo kunnossa.
– On voinut käydä niinkin, että kun kehitys on ollut hyvää ja yhteiskunnassa on paljon muitakin ongelmia, niin liikenneturvallisuus on ehkä jäänyt hieman jalkoihin, Anteroinen sanoo.
– Turvallisuudella on hintansa, mutta kun tällaisia tragedioita tapahtuu, tuntuu että olisimmepa maksaneet sen hinnan etukäteen. Kuolemaan johtavan onnettomuuden inhimillinen hinta on aina liian suuri.
Silloista 900 on huonossa kunnossa, ja kaiteissa on paljon puutteita
Yksi huolenaihe ovat sillat.
Suomen julkisilla teillä on 900 huonokuntoista siltaa, sanoo Väyläviraston taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä. Yhteensä siltoja on julkisilla teillä yli 15 000.
Monet huonokuntoisista silloista sijaitsevat nimenomaan pienemmillä teillä. Nurmijärven turmasilta oli yksityistiellä, eli siihen ei kohdistu julkisia hoito- tai ylläpitovelvoitteita.
Tyypillisesti huonokuntoisiin siltoihin on kertynyt korjausvelkaa. Puusilloissa on lahovaurioita, betonisilloissa kulumista ja terässilloissa ruostumista.
Mutta tyypillisiä ovat myös sillankaiteiden puutteet.
– Liikenneturvallisuuden kannalta kaidepuutteita on melko paljon. Kaidemääräykset olivat hyvin erilaiset 60–70-luvuilla, kun tieverkkoa tehtiin, Äijälä sanoo.
– Tyypillinen puute on, että kaiteet ovat liian matalia tai lyhyitä, eivätkä ne ulotu kovin pitkälle tulopenkereisiin. Tällöin onnettomuuksissa on mahdollista suistua sillalta veteen, hän jatkaa.
Alustavien tietojen mukaan juuri näin näyttää käyneen Nurmijärvellä.
Myöskään Äijälä ei ota yksittäiseen onnettomuuteen kantaa. Tieverkon turvallisuuspuutteiden kohentamiseen yleisesti tarvittaisiin hänen mukaansa rahaa.
– Kyllä lisärahoitusta kaivattaisiin. Ja sen pitäisi olla pitkäjänteistä. Ihan nopealla vuoden tai kahden rahoituspaketilla korjausvelkaa ei saada kuntoon.
Parannukset ovat hitaita – Konginkangas odotti kaidetta yli 20 vuotta
Liikenneturvan Pasi Anteroinen toivoo, että korvamerkitty rahoitus otettaisiin mukaan uuteen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan, joka on parhaillaan päivitettävänä.
Päivitystä vetää liikenne- ja viestintäministeriö, ja turvallisuuskin on mukana. Mutta näkökulma on ajan hengen mukaisesti siinä, miten liikenneinfra toimii, jos Suomea kohtaa sotilaallinen uhka.
– Kaipaisin sinne myös ihan erillistä rahoitusta liikenneturvallisuuteen, Anteroinen sanoo.
Turvallisuudessa on kolme tekijää: auto, olosuhteet ja kuljettaja. Se tiedetään, että nuoret ja kokemattomat kuljettajat ovat riskiryhmää, mutta onnettomuus on usein monen tekijän summa.
– Puhutaan sellaisesta termistä kuin riskikasauma. Onnettomuus voi syntyä, kun riskejä kasautuu tarpeeksi.
Konkreettiset toimet ovat monesti hitaita, Anteroinen sanoo. Ajatellaan ikään kuin, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan.
– Konginkankaan suuronnettomuuden paikalle alettiin tehdä keskikaidetta viime vuonna. Sitä toimenpidettä odotettiin kaksikymmentä vuotta. Se on hyvä esimerkki, kuinka hidasta tämä välillä on.
