Nykyään korostetaan, että ”kaikki ovat kauniita” – professori kertoo, mitä ongelmia ajatukseen liittyy | Kulttuuri

Jos ajattelee Miss Suomi -kilpailua, monella lähtee soimaan päässä vanha sävelmä:

Neitosista ken on kaunein

Tyttö kaikkein herttaisin

Laulu on Erik Lindströmin säveltämä ja Olavi Virran tulkitsema Armi.

Vaikka kappale tunnetaan, Miss Suomi vaikuttaa pyrkivän eroon sen mielikuvista. Nykyään kilpailu haluaa korostaa kandidaattien itsevarmuutta, ammattimaisuutta ja edustavuutta.

Sen sijaan kauneudesta ei enää juuri puhuta.

Samaan aikaan ulkonäön merkitys on kuitenkin vain paisunut. Mistä johtuu, että vaikka kiinnitämme ulkokuoreen yhä enemmän huomiota, kauneudella kilpaileminen on häivytetty pois valtavirrasta?

Helsinkiläisen hotellin aulassa on säpinä päällä. Paikalla on mediaa ja julkkiksia. Hetki sitten on julkistettu Miss Suomen kymmenen finalistikilpailijaa, joita toimittajat nyt haastattelevat ja kuvaajat kuvaavat.

Kukaan Ylen haastattelemista missikokelaista ei koe, että he olisivat mukana kauneuskilpailussa.

Kilpailun taustalla olevan Finnartistin toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén vahvistaa, että ulkonäkö ei ole Miss Suomen finaalissa minkäänlainen arviointikriteeri.

Ihmiskunta järjestää kilpailuja monella saralla: laulamisessa, kuulantyönnössä ja ruuanlaitossa. Onko ulkonäkö kuitenkin jotain sellaista, missä kilpaileminen ei ole sopivaa?

Sjögrén sanoo, että hänen puolestaan jokainen saa järjestää kaikenlaisia kilpailuja, kunhan osallistujat ovat mukana vapaaehtoisesti eikä ketään vahingoiteta.

– Minä haluan järjestää Miss Suomi -kilpailua.

Turun yliopiston sosiologian professori Outi Sarpila on tutkinut vuosien ajan ulkonäköä ja sitä, miten se vaikuttaa ihmisten elämään. Hän vahvistaa tuntuman, joka monelle on voinut syntyä muutenkin: yhteiskuntien muutos ulkonäkökeskeisemmiksi on tosiasia.

Kyse ei Sarpilan mukaan ole vain esimerkiksi sosiaalisesta mediasta, jossa moni on esillä ulkonäköineen päivineen. Suomen kaltaisessa kulutusyhteiskunnassa on yhä enemmän mahdollisuuksia ehostaa itseään, jos rahaa löytyy.

– Jos mietimme, mitkä ovat Euroopan arvokkaimpia yhtiöitä tällä hetkellä, niin sieltä löytyy Novo Nordisk, jolla on tämä laihdutus- tai diabeteslääke [Ozempic]. Ja sieltä löytyy heti seuraavana luksusvaate- ja kosmetiikkabrändejä edustava LVMH.

Myös työelämä on Sarpilan mukaan muuttunut ulkonäkökeskeisemmäksi.

Miksi kaiken tämän keskellä sitten on käynyt niin, että avoin kilpaileminen kauneuden saralla on muuttunut vanhanaikaiseksi – ummehtuneeksi leimaksi, josta missikisat haluavat eroon? Eikö voisi ajatella, että ulkonäkökeskeinen aika olisi myös kauneuskilpailujen kulta-aikaa?

– Niin, mutta onko se sitten taas toisaalta niin yllättävää, Sarpila kysyy ja toteaa, että nimenomaan naisten kauneuteen on aina liittynyt arvioinnin, ihastelun ja pällistelyn lisäksi myös aimo annos moralisointia.

– Ihmiset toisaalta olettavat, että naiset pitävät hyvää huolta ulkonäöstään, mutta eivät hyväksy sitä, että naiset koettaisivat jollain tavalla hyötyä omasta ulkonäöstään.

Etenkin silloin, kun puhutaan työelämästä ja ulkonäöllä saavutettavasta taloudellisesta hyödystä, mukaan astuu voimakas paheksunta. Tältä kantilta katsottuna se, että naisten kauneuskilpailut ovat kadonneet valokeilasta, onkin vain yksi tarina siitä, miten naisia lytätään. Miesten kauneuskilpailujakin järjestetään, mutta ne eivät ikinä ole saaneet niin suurta huomiota kuin naisten.

Sarpila kuitenkin tähdentää, että hänen mielestään suuri osa kauneuskilpailujen kritisoinnista on vilpitöntä vastustusta sitä pitkää perinnettä kohtaan, että naiset laitetaan riviin ja arvostellaan heitä ulkonäön perusteella. Tästä löytynee toinen selitys sille, miksi kauneudella kilpaileminen on kadonnut valtavirrasta:

– Kaikki ovat hirveän huolissaan yhteiskunnan ulkonäkökeskeistymisestä, eikä kukaan pidä sitä lähtökohtaisesti hyvänä asiana.

Huoli onkin synnyttänyt uudenlaisia puhetapoja kauneudesta. Ne eivät ole professorin mielestä täysin rehellisiä.

Poplauluihin ja someen vakiintunut puhetapa varmasti tarkoittaa hyvää ja pyrkii tsemppaamaan kauneusihanteiden keskellä kamppailevia ihmisiä.

– Mutta en ole ihan varma, auttaako se lopulta ketään, Sarpila sanoo.

Sarpilan mielestä ”jokainen on kaunis” -ajattelutapa pitää edelleen sisällään ajatuksen siitä, että sinun ja minun ulkonäöllä on merkitystä ja on jollain tavalla tärkeää olla kaunis. Vaikka puhetapa ehkä pyrkii laajentamaan käsityksiä kauneudesta, se ei vapauta ihmisiä ulkonäön ikeestä.

– Se ei myöskään ole täysin totta. Eri tieteenalojen tutkijat ovat nykyään aika yksimielisiä siitä, että toisten ihmisten kauneuden arviointiin liittyy sekä jaettua makua ja yhteisiä ajatuksia että omakohtainen komponentti.

Vanha sanonta siitä, että kauneus on katsojan silmässä, on vain osatotuus. Käsitykset kauneudesta ovat myös kulttuurissa jossain määrin jaettuja.

Vaikuttaisi siis siltä, että jokainen ei ole kaunis – ei ainakaan kauneusihanteiden näkökulmasta. Sen toteaminen voi töksähtää. Mutta voisiko se myös auttaa meitä suhtautumaan ulkonäköön rennommin?

Palataan kysymykseen kilpailuista: kauneuden lisäksi ihmiskunta on järjestänyt kilpailuja kuulantyönnössä, laulamisessa ja vaatesuunnittelussa. Menestyksen taustalla on useimmiten synnynnäistä lahjakkuutta, kehityksen mahdollistavia olosuhteita ja harjoittelua.

Kulttuurissamme ei ole läpitunkevaa vaatimusta siitä, että kaikkien pitäisi olla hyviä kuulantyöntäjiä tai laulajia. Pidämme ihan normaalina, että suuri enemmistö ei lajeissa pärjää.

Olisiko myös kauneuteen mahdollista suhtautua näin? Että kyseessä on laji, jossa menestyvät vain harvat, joilla on luontaisia edellytyksiä ja resursseja kehittää kauneuttaan – eikä ole traagista tai ihmeellistä, jos itse ei kuulu lajin huippuihin tai jaksa olla koko asiasta kovin kiinnostunut?

Sarpila kertoo, että hänkin on pohtinut sitä, voisiko kauneuden hahmottaa vähän kuin urheilulajin.

Hän on kuitenkin päätynyt siihen, että ei voi. Ensinnäkin ihmisten lähtökohdat olla kauniita tavalla, jota esimerkiksi keskiluokkainen kulutuskulttuuri arvostaa, ovat hyvin eriarvoiset.

Toiseksi Sarpilaa epäilyttää se, että siinä missä ymmärrämme urheilu- tai laulutaidon vaatineen tuhansia tunteja työtä, kauneuden saralla markkinat tuputtavat meille pikavoittoja: aina voi ostaa uuden vaatteen, hiustuotteen tai meikin ja tehdä edes jotain, jotta muuttuisi hieman kauniimmaksi. Kauneuskirurgiakin on arkipäiväistynyt.

Miten me saisimme vähän heilutettua ulkonäköä sieltä jalustalta, ettei sitä tarvitsisi ottaa niin vakavasti?

Outi Sarpila

Sarpila sanoo kuitenkin olevansa samaa mieltä siitä, että olisi hyvä asia, jos oppisimme yhdessä luopumaan ajatuksesta, että kaikkien pitäisi pyrkiä ”optimaaliseen kauneuteen”.

– En ole missään ihmisiä kieltämässä, että nyt ei saa puhua tai huolehtia omasta ulkonäöstä, ja siitähän saa myös nauttia. Mutta miten me saisimme vähän heilutettua ulkonäköä sieltä jalustalta, ettei sitä tarvitsisi ottaa niin vakavasti? Se on helpommin sanottu kuin tehty, kun joka tuutista tulee viestiä, että ulkonäkö on tärkeä ominaisuus, jota voi ja pitää parannella.

Miss Suomi on jo heilauttanut ulkonäön pois kilpailun arviointikriteereistä. Tästä huolimatta kisan finaalissa järjestetään edelleen uimapukukierros.

Finnartistin toimitusjohtaja Sunneva Sjögrén sanoo, että hän itsekin alkoi pohtia, pidetäänkö uimapukukierros vielä finaaligaalassa.

– Kilpailijat sanoivat minulle, että me haluamme sen. Silloin päätin, että se pysyy.

Sjögrén perustelee uimapukukierrosta sillä, että hyvä show on osa Miss Suomen finaalia. Hän myös korostaa, että kenenkään kilpailijan ei ole pakko mennä bikineissä lavalle, jos ei tahdo.

Miss Suomi -finaali tänä iltana kello 21 Eveo-tv-kanavalla kanavapaikalla 17.