Jääkiekkokierros Yle Areenassa tiistaina 2.4. Ottelu alkaa kello 18.30.
Lahden Pelicansin ja Helsingin IFK:n huima puolivälieräsarja huipentuu tiistain seiskapelissä Lahdessa. HIFK oli tappiolla jo voitoin 0–3, mutta on kirinyt ottelusarjassa tasoihin.
Vain yksi joukkue on noussut jääkiekon SM-liigan historiassa 0–3-tilanteesta jatkoon pudotuspeleissä. Keväällä 2012 Espoon Blues hävisi puolivälierissä kolme ensimmäistä ottelua Kuopion KalPaa vastaan, mutta eteni välieriin voitoin 4–3.
Nyt samanlaista ihmettä havittelee HIFK.
– Erittäin mielenkiintoinen ja harvinainen tilanne SM-liigassa. Tämän hetken fiilis- ja flow-tilat ovat varmasti päällä IFK:lla ja Pelicansilla puolestaan menettämisen pelko. HIFK:lla on henkinen etu tähän otteluun. He ovat käyneet läpi kovia vastoinkäymisiä tässä ottelusarjassa. Mutta yhdessä ottelussa voi käydä ihan miten vain, Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen miettii.
Pelicans oli jo marssimassa välieriin, mutta nyt lahtelaisia mitataan toden teolla.
– Nyt se on tulos tai ulos. Kolme ottelupalloa on saanut vielä hävitä. Pelicansin etuna on, että pelataan heidän kotikentällään. Tilastot ja historia osoittavat, että kotijoukkueet ovat olleet seiskapeleissä vahvoilla. Mutta yksittäisessä ottelussa tilastoilla ja historialla ei ole sinänsä mitään väliä. Nyt on se viimeinen mahdollisuus, Nättinen puntaroi.
Oliko Niemelän raivoaminen vain teatteria?
Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä kävi lauantain kuudennen ottelun jälkeen kovilla kierroksilla.
Niemelä raivosi kameramiehille ja MTV:n tuotantotiimille siitä, että heidän vaihtopenkkinsä takana oli tv-porukan mikrofoni, mutta HIFK:n aition takana ei. Niemelän elämöinnistä kertoi Ilta-Sanomat.
Nättinen näkee, että Niemelä saattoi harkitusti hakea huomiota itseensä.
– Uskoisin, että Niemelä on sen verran fiksu kaveri, että hän halusi kiinnittää huomion itseensä ja samalla pois joukkueensa arvostelemisesta. Toki voi olla ihan tunteen viemää hölmöilyä ja keskittymistä typeriin asioihin. Mutta voi olla puolittain tietoinen tapa siirtää huomio häneen itseensä, jotta joukkue saa työrauhan, Nättinen sanoo.
Lauantain kamppailu ratkesi jatkoerässä, kun Jori Lehterä teki pudotuspelien ensimmäisen maalinsa.
Lehterä kertoi MTV:n haastattelussa, että taisteluilmettä kaivettiin ”Peltonen ulos heti” -kylteistä. Tuskastuneet HIFK:n kannattajat esittivät mielenilmauksensa neljännessä ottelussa, kun HIFK oli vielä ottelusarjassa 0–3-voitoin tappiolla.
Myös Nättinen uskoo, että kovaksi yltynyt kritiikki on sisuunnuttanut HIFK:n joukkuetta.
– Siinä on varmasti jonkun verran totuutta. Joukkue on saanut voimaa kaikesta epäilystä ja arvostelusta. Jos asia on näin, niin sittenhän se on IFK:n kannalta hyvä. Historiassa on todistettu, että näytönhalu ja selkä seinää vasten pelaaminen, kun kukaan ei enää usko, niin sieltä on monesti kaavittu voimaa.
Peltoselle vaadittu kenkää pitkin kautta
HIFK:n päävalmentajan Ville Peltosen potkuja on vaadittu äänekkäästi pitkin kautta. Nättinen huomauttaa, että monimutkaisiin asioihin haetaan usein turhan yksinkertaisia ratkaisuja. Ensimmäisenä käydään yleensä päävalmentajan kimppuun.
– Urheilu on siinä mielessä aika raakaa, että syyllinen halutaan aina löytää. Ilveksessä kaikki nuolet viittaavat nyt siihen, että Antti Pennanen oli syyllinen siihen, että Ilves putosi jatkosta. HIFK:ssa Ville Peltonen ja Tobias Salmelainen (urheilujohtaja) ovat syyllisiä kaikkeen, Nättinen toteaa.
HIFK:ssa jokainen päävalmentaja on aina erityisessä valokeilassa. Sen on saanut Peltonenkin kokea tällä kaudella.
– IFK on paineiden ja odotusten osalta kovin päävalmentajan paikka Suomessa. Se on etuoikeus, mutta myös taakka, Nättinen kuvailee.
”HIFK:n putoaminen olisi isompi pommi”
Selvää on, että putoaminen tiistaina olisi katastrofi niin Pelicansille kuin HIFK:lle. Pelicansia uhkaa yksi kaikkien aikojen sulamisista, toisaalta HIFK:n resursseilla jääminen ulos mitalipeleistä olisi karmaiseva pettymys.
– Jos IFK putoaa jo tässä vaiheessa, niin ei jää mitään muuta kuin hyvä tsemppi ja hieno ottelusarja. Loppusijoitus jäisi kuitenkin huonoksi. Sehän olisi täydellinen pettymys ja surkea suoritus IFK:lta, Nättinen kiteyttää.
Pelicans ylsi runkosarjassa mainiosti kolmannelle sijalle ja sai loistavan alun pudotuspeleihinkin. Kaudesta jää kuitenkin karvas maku, mikäli lahtelaiset sulavat HIFK:n kynsissä.
– Pelicansin kauden alku oli vaikea, tilanne näytti ainakin ulospäin kriisiltä. Mutta 3–0-johtoon tässä ottelusarjassa, joten putoaminen olisi heille kova pettymys. Jos pohditaan koko kautta, niin IFK:n putoaminen tässä vaiheessa oli isompi pommi, Nättinen pohdiskelee.
Lahden seiskapelistä on todennäköisesti odotettavissa tiukka ja vähämaalinen koitos.
– Ottelusarjan kaikki kamppailut ovat olleet tiukkoja. Jos IFK pääsee kuskin paikalle, niin ottelu voi jopa revetä. Mutta jos taas Pelicans pääsee johtoon, niin en usko, että IFK katkeaa. Yksittäisiä otteluita on vaikea ennustaa, Nättinen ennakoi.
Jääkiekkokierros Yle Areenassa tiistaina 2.4. Ottelu alkaa kello 18.30.