perjantai, 10 tammikuun

Kansalaisaloite vesihuollon yksityistämistä vastaan hyväksyttiin eduskunnassa jo vuonna 2021. Orpon hallitus päätyi osittaisen yksityistämisen kannalle, mutta nyt suunta muuttui.

Oululainen vasemmistoliiton paikallispoliitikko Olli Kohonen on tyytyväinen siihen, että maa- ja metsätalousministeriön tämän hetkinen lakiesitys vesihuoltolain uudistuksesta muuttui yksityistämistä sallivasta sen kieltäväksi.

Hallitus näki vielä vähän aikaa sitten, että vähemmistöosuuksia kuntien vesihuollosta voitaisiin myydä yksityisille. Kiistellyn vesihuoltolain uudistusesitystä on kuitenkin muutettu radikaalisti pohdinnan jälkeen. Sen mukaan myyntiä ei sallittaisi ollenkaan.

– On aivan erinomainen juttu, että tämä muutos tehty siihen aiempaan verrattuna. Se on kansalaisaloitteen hengen mukainen.

Juuri Kohonen ideoi vesihuollon yksityistämistä vastustaneen Vesi on meidän -kansalaisaloitteen. Se hyväksyttiin syyskuussa 2021 yksimielisesti, mikä oli ainakin tuolloin ainutlaatuista.

Yhteensä kuuden vasemmistoliiton paikallispoliitikon alulle panemalla aloitteella on ollut Kohosen mielestä merkitystä myös nyt ministeriössä valittuun suuntaan.

– Tässäkin taustalla on merkittävällä tavalla kansalaisyhteiskunnan viesti ja poliittinen paine, julkisuudesta tullut näkemys siitä, että vesihuoltoa ei tule huoltovarmuusnäkökulmasta yksityistää.

Kohosen mukaan luonnollinen monopoli olisi myös huono yksityistämisen kohde.

– Kukaan ei esimerkiksi rakenna kilpailevia vesijohtoja. Siinä ei markkinalogiikka oikein voikaan toimia.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan se päätyi muuttamaan vesihuoltolain uudistusesitystä kuultuaan oikeusoppineiden arviot ja käytyään läpi edellisen lausuntopalautteen. Uusi esitys lähtee heti uudelle lausuntokierrokselle.

Lakiuudistuksen käsittelee lopulta eduskunta. Olli Kohonen uskoo, että suunnanvaihdos pysyy jatkossakin.

– Poliittinen tahtotila vaikuttaisi ainakin äkkitulkinnan pohjalta olevan sellainen, että kyllä melko mullistavia ja ihmeellisiä asioita pitää tapahtua, jos tämä toisen kurssin ottaisi.

Jaa.
Exit mobile version