maanantai, 28 lokakuun

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa astui tänä syksynä voimaan uudistus, jossa käytännön työtä painotetaan. Joukko opiskelijoita kritisoi viime viikolla alansa opetusta.

Lapin yliopisto vastaa kritiikkiin, jota audiovisuaalisen mediakulttuurin opiskelijat esittivät opetuksensa tasoa kohtaan.

Opiskelijat jättivät viime viikolla vetoomuksen, joka keräsi yli 60 allekirjoitusta puolessa vuorokaudessa. Siinä kritisoitiin opetuksen tasoa.

Taiteiden tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani Maria Huhmarniemi kertoo olevansa huolissaan opiskelijoiden viestistä, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että uudistuksia on jo tehty aiemman palautteen perusteella.

Tänä syksynä aloittaneet opiskelijat opiskelevat uudistetun opetussuunnitelman mukaisesti.

Tiivistettynä opiskelijoiden kritiikki sekä yliopiston vastaukset

Opiskelijat: Koulutus ei valmista tarpeeksi työelämään, sillä opiskelijat eivät saa tarpeeksi konkreettista osaamista ja vahvoja työelämäverkostoja.

Huhmarniemi: Uudistuksen myötä tuomme projektioppimisen mallin koko taiteiden tiedekuntaan. Projektioppimisen malli on työelämäläheinen malli.

Sivuaineopintojen uudistuksessa on vastattu työelämätarpeeseen aloittamalla kokemuksen muotoilun sivuaine, Työelämä ja ammatilliset verkostot -sivuaine sekä UI/UX -sivuaine.

Lyhenne UI tulee sanasta User Interface (käyttöliittymä) ja UX sanasta User Experience (käyttäjäkokemus).

Opiskelijat: Käytäntöpainotteista työtä on liian vähän. Yliopiston tarjoama kalusto jää alikäytetyksi opetuksessa.

Huhmarniemi: Projektiopiskelu uutena kokonaisuutena vahvistaa käytännön osaamista. Samalla olemme supistaneet pro gradu -tutkielman osuutta, jolloin osa kokonaisuudesta painottuu projektiin tai tuotantoon.

Laajemmin koko taide- ja muotoiluala kehittää parhaillaan erilaisia tapoja integroida taide ja tutkimus tai muotoilu ja tutkimus keskenään.

Opiskelijat toivoisivat, että heillä olisi vapaa pääsy infraan, laboratorioihin ja kalustoon. Käytännön, turvallisuuden ja laitteiden säilymisen käytännön kannalta käyttöoikeudet muodostuvat opintojaksojen myötä. Huoli on kuitenkin kuultu ja laitteiden varauskäytäntöjä kehitetään.

Opiskelijat: Opiskelijoilla ei ole tarpeeksi vaikutusmahdollisuuksia, eikä opetuslaatua haluta kehittää.

Huhmarniemi: Nyt voimaan tulleita muutoksia on toteutettu opiskelijapalautteen perusteella. Aiomme lisätä vuorovaikutusta opiskelijayhteisön ja henkilökunnan välillä. Jo tänä aamuna on ollut käynnissä keskustelu oppiaineen edustajien kanssa ja lisää tullaan järjestämään.

Toivomme, että opiskelijat osallistuvat aktiivisesti palautepöytiin ja muihin tilaisuuksiin, joita järjestämme palautteen keräämiseksi.

Huhmarniemi toteaa, että nyt voimaan tulleen opetussuunnitelman tulokset nähdään kolmen tai viiden vuoden päästä, kun opiskelijat ovat käyneet kokonaisuuden läpi.

– Toki jatkuvaa kehittämistä tehdään tämänkin aikana, Huhmarniemi lopettaa.

Jaa.
Exit mobile version