Koulujen digilaitteiden ongelmat korostuvat tutkimuksen mukaan hyvä- ja huono-osaisten perheiden välillä.
Jyväskylän Puistokadun päiväkotikoulun opettaja Risto Suutarinen oli vuonna 2017 osana pilottia, jossa opettaja jakoi oppilaille omat älylaitteet koti- ja koulukäyttöön.
Neljännen luokan oppilaat noudattivat yhteisiä sääntöjä koulutehtävien teosta ja laitteiden akkujen lataamisesta.
Viidennellä luokalla oppilaiden väliset tasoerot alkoivat kasvaa.
Kodeista viestittiin, että koulun laitteita käytettiin pelien pelaamiseen ja sosiaalisen median selaamiseen. Muutamat vanhemmat halusivat, että laitteita säilytettäisiin koulussa, sillä he eivät pystyneet rajoittamaan niiden käyttöä tai voineet asettaa laitteeseen käyttörajoituksia.
Perheissä, joiden vanhemmilla oli aikaa ja korkea koulutustaso, laite saattoi olla hyödyksi oppimisessa. Suurimmalle osalle laitteesta oli enemmän haittaa.
– Lapset, joilla oli oppimisen vaikeuksia, eivät osanneet käyttää laitteita ja ajautuivat väärille sivustoille. ADHD-oppilaille tuli liikaa impulsseja. Laite on aivan mahdoton tällaiselle lapselle, Risto Suutarinen sanoo.
Laitteiden hyödyt kasaantuvat hyväosaisille perheille
Opetuksen suuntana on Suomessa edelleen koulujen digitalisaation rahoittaminen. Perusteluna on, että eri lähtökohdista tulevien oppilaiden eroja pystytään näin tasoittamaan.
Kodin ja koulun välillä kulkevilla laitteilla on kuitenkin tutkimusten mukaan eriarvoisuutta lisäävä vaikutus.
– Tarkoitus on ollut lisätä tasa-arvoa mallilla, jossa digitaalinen oppimateriaali olisi jokaiselle yhtä saavutettava. Valitettavasti on mahdollista, että se toimii juuri päinvastoin, sanoo laitteiden käyttöä perheissä ja laitteiden vaikutuksia perhesuhteisiin tutkinut Kristiina Tammisalo Turun yliopistosta.
Tammisalo viittaa tutkimuksiin, joissa käytetään koulutustasoa ja tulotasoa kertomaan hyvä- tai huono-osaisuudesta. Yksinhuoltajuus on yksi lisäindikaattori.
Huono-osaisissa ja matalan tulotason perheissä digilaitteet lisäsivät ongelmia.
– Jos on vähemmän aikaa ja voimia tai vain yksi vanhempi perheessä, on vähemmän aikaa myös tutustua lapsen mediamaailmaan, olla lapsen kanssa ja keskustella asioista.
Tällä tavoin lapsi ei saa myönteistä mediasuhdetta ja altistuu haitallisille sisällöille. Samalla hän on alttiimpi ylikäytölle.
Laitteiden hyödyt puolestaan kasaantuvat hyväosaisille perheille. Niissä vanhemmat osallistuivat mediakasvatukseen.
– Perheissä on enemmän mahdollisuuksia keskustella asiasta, katsella yhdessä videoita ja oppimateriaaleja sekä ehkä pelatakin, Tammisalo ynnää.
Hän ei näe tarpeellisena, että laitteiden pitäisi kulkea kodin ja koulun välillä päivittäin.
– Perinteiset oppimismenetelmät on todettu hyviksi, eikä oppimistuloksissa ole juuri nähty parannusta digitalisaation myötä, Tammisalo toteaa.
Ruotsissa onkin alettu purkaa digitalisaatiota opetuksesta.
”Paperi ja kynä ovat hyviä menetelmiä”
Jyväskylän kouluissa oppilaslaitteiden määrä nousi vuoteen 2019 asti. Silloin noin kolmasosalla lapsista oli käytössä laite, jota oli mahdollista kuljettaa kodin ja koulun välillä.
Nykyään kaupungin peruskouluissa koulun ja kodin välillä kulkevia laitteita on käytössä selvästi vähemmän: yhdellä koululla vuosiluokilla 5.–9. ja kahden koulun kuudesluokkalaisilla.
Lisäksi laitteita annetaan kotiin käymään muutamissa opetusryhmissä ja yksittäistapauksissa.
Syy muutokseen oli taloudellisten seikkojen lisäksi halu parantaa laitteiden käyttöastetta.
Opettaja Risto Suutarinen sanoo, että lapsilla pitää olla tiukat säännöt älylaitteille työskentelyyn.
– Neljäsosa oppilaista saattaa harhautua edelleen väärille sivustoille tai tekemään vääriä asioita. Pädejä täytyy käyttää harkitusti ja suunnitelmallisesti, jotta niistä saa oppimista irti.
Tutkija Kristiina Tammisalon mukaan laaja-alainen tutkimustieto digilaitteiden käytöstä oppimisessa on vielä heikolla pohjalla.
– Ei ole saatu paljon tietoa siitä, mitä haittoja ja hyötyjä niistä on. Lisäisin hyvin varovasti digilaitteiden käyttöä oppimisessa. Paperi ja kynä ovat hyviä menetelmiä.
