Finnairin liikennelentäjien varallaolokielto astuu voimaan maanantaina. Viestintäjohtajan mukaan peruttujen lentojen tilalle etsitään uusia.
Finnairin liikennelentäjien varallaolokielto astuu voimaan maanantaina. Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) kertoo asiasta verkkosivuillaan.
Varallaolokielto tarkoittaa sitä, että lentäjät eivät lähde päivystysvuorosta töihin. Jos jonkin lennon lentäjä esimerkiksi sairastuu, sijaista ei tule.
– Todennäköisesti silloin lento joudutaan perumaan, Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist sanoo Ylelle.
Päivystysjärjestelmällä on tavallisesti turvattu se, että lennot pystytään lentämään.
Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Tallqvistin mukaan on mahdotonta arvioida, minkä verran peruutuksia on tulossa. Peruutusten määrä riippuu esimerkiksi sairastapausten määrästä ja muista tilanteista, joissa tarvittaisiin lentäjä päivystyksestä.
Tallqvist sanoo, että osa päivystystarpeesta voidaan paikata esihenkilövoimin. Lentäjien esihenkilöt eivät tyypillisesti osallistu työtaistelutoimiin.
Tallqvistin mukaan peruutetusta lennosta kerrotaan asiakkaalle mahdollisimman nopeasti. Tämän jälkeen asiakkaalle aletaan etsiä korvaavaa reititystä. Jos ehdotetut lennot eivät sovi, asiakas voi perua matkan ja hakea lipun hinnan takaisinmaksua.
Varallaolokielto on osa SLL:n työtaistelutoimenpiteitä. Kyse on SLL:n ja palvelualojen työnantajia edustavan Paltan välisestä työriidasta, jossa osapuolilla on isot näkemyserot Finnairin lentäjien palkoista. Finnair perui joulukuussa satoja lentoja lentäjien lakkojen takia.
Neuvottelut eivät ole edenneet sen jälkeen, kun SLL hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen 16. joulukuuta.
SLL keskeytti työtaistelutoimenpiteet määräajaksi 20. joulukuuta, tarkoituksenaan antaa rauha joulunajan lentoliikenteelle. Ilmoitus työtaistelutoimenpiteiden keskeyttämisestä annettiin, kun SLL ja Finnair sopivat neuvotteluiden jatkamisesta paikallisesti, SLL:n tiedotteessa kerrotaan.