perjantai, 10 tammikuun

Viranomaisten selvityksissä on ilmennyt, että kyse oli rakennustyömaan vedenpainekokeilussa käytetystä väriaineesta.

Helsingin poliisi tutkii ympäristön turmelemisena tapausta, jossa Töölönlahden vesi värjäytyi vihreäksi.

Töölönlahden hulevesikosteikkoon purkautui vihreää ainetta viime vuoden lopulla. Tarkka paikka on Helsinginkadun ja Vauhtitien kohdalla. Pelastuslaitos sai tiedon tapahtuneesta 30. joulukuuta.

Aine oli kulkeutunut purosta suoraan Töölönlahdelle. Osa Töölönlahdesta värjäytyi aineesta vihreäksi.

Helsingin poliisilaitoksen ympäristörikostutkijat ja Helsingin kaupungin ympäristöviranomaiset ovat selvittäneet päästölähteen yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalveluiden kanssa.

Päästölähteeksi selvisi 31. joulukuuta rakennustyömaa Länsi-Pasilassa. Kyse oli vedenpainekokeilussa käytetystä väriaineesta.

– Väriainetta ei olisi saanut päästää hulevesiviemäriin, vaan se olisi pitänyt ohjata jätevesiviemäriin ja sitä kautta jätevedenpuhdistuslaitokselle, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Harri Saaristola poliisin tiedotteessa.

Jaa.
Exit mobile version