Presidentti K. J. Ståhlberg puolusti oikeusvaltiota, vaikka se poiki jopa murhauhkauksia. Miten hän mahtaisi ohjeistaa tämän päivän lainsäätäjiä, Pohjalainen pohtii.
Otso Pohjalainenvaratuomari
Tunnen oloni vieraaksi keskellä nykyistä keskustelukulttuuria. Mitä myrskyisämmäksi poliittinen ilmapiiri käy, sitä useammin eräs harmaa, hiljainen ja ujo menneisyyden mies puhuttelee minua.
Kaarlo Juho Ståhlbergia on luonnehdittu suomalaisen oikeusvaltion isähahmoksi. Oikeustieteilijä, perustuslakinikkari ja ensimmäinen Suomen tasavallan presidentti katsoo tämän päivän suomalaista muhkeiden viiksiensä takaa melko tuntemattomana, mutta omana aikanaan hän ei jättänyt ketään kylmäksi.
Sisällissodan aikana hän piileskeli punakaartia Helsingissä, reilu vuosikymmen myöhemmin puolestaan oikeistoradikaalit kyyditsivät hänet väkisin Joensuuhun. Hänellä ei ollut helppoa – eikä taida lakiin vetoavilla oikeusvaltiointoilijoilla olla tänäänkään.
Pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi Ståhlbergin muistoksi kuvan, jossa tämä on muurannut lakikirjan kiinni Suomen kamaraan. Entisestä presidentistä kirjoittanut emeritusprofessori Jukka Kekkonen puolestaan kuvailee Ståhlbergia näin: yhteiskunnan kehittämisen tuli tapahtua laillisin keinoin ja menettelytavoin. ”Maata on lailla rakennettava.”
Sisällissodan aikana Ståhlberg piileskeli punakaartia, reilu vuosikymmen myöhemmin puolestaan oikeistoradikaalit kyyditsivät hänet väkisin Joensuuhun.
Ståhlbergille oikeusvaltio oli paitsi täsmällistä lain noudattamista myös yhteiskuntapoliittinen päämäärä. Sisällissodan loppuvaiheessa keväällä 1918 Ståhlberg suorastaan pöyristytti voittanutta osapuolta, koska hän halusi palauttaa hävinneet takaisin yhteiskunnan jäseniksi.
Ståhlbergin kanta oli, että vaikka punaiset olivat pahasti rikkoneet lakia, olisi parempi olla seuraamuksissa kohtuullinen. Vanhat tuomarinohjeet heitettiin kuitenkin suohon: seurauksena oli suoranaisia poliittisia puhdistuksia. Vasta myöhemmin kohtuullinen linja johti kansakunnan eheytymiseen ja talvisodan ihmeeseen.
Ståhlberg jätti mittavan perinnön. Oikeusvaltio ei tarkoita yksinomaan lakien muodollista säätämistä ja niiden noudattamista, vaan ilmiöllä on myös konkreettinen, arkinen sisältö. Oikeusvaltion mittarina voi pitää esimerkiksi sitä, miten suhtaudumme vallanjakoon ja oikeudenmukaisuuteen – miten teemme yhteistyötä, hallitsemme keskinäisiä erimielisyyksiämme ja kunnioitamme toisten ihmisten perustavanlaatuisia oikeuksia.
Vertailun vuoksi: Vladimir Putinin Venäjällä laaditaan päivästä toiseen aina vain häkellyttävämpiä lakeja näennäisen muodollisesti oikein. Kukaan tolkun ihminen tuskin pitää silti naapurimaatamme varsinaisena oikeusvaltiona.
Viime kesänä keskustelu rajalaista sai paikoin aggressiivisia sävyjä ja näyttäytyi lopulta kysymyksenä siitä, voisivatko oikeussääntömme ja periaatteemme joiltain yksittäisiltä osin väistyä, jos on vastattava Venäjän kiusantekoon. Tavoite lain takana oli hyvä, mutta oikeusoppineiden kannanotot keinoihin olivat laajalti kielteisiä.
He ovat myös saaneet kuulla siitä. Lapuanliikettä ei enää ole, mutta sosiaalisessa mediassa moni rajalain vastustaja muilutettiin virtuaalisesti Venäjän puolelle. Heitä herjattiin jopa Putinin kätyreiksi.
Oikeusjärjestelmä on pulla, joka on syötävä rusinoineen.
Oikeusvaltio on kuitenkin herkkä kokonaisuus, eräänlainen korttitalo. Yksittäistä korttia ei voi ottaa irti rakennelmasta ilman sortumisvaaraa. Oikeussääntöjä ja periaatteita tulkitaan suhteessa toisiinsa, ei toisistaan erillään tai avoimen tarkoitushakuisesti. Samasta syystä yksittäistä uutta korttia ei ole helppo lisätä rakennelman päälle.
Korttitalon huipulla ovat EU-oikeus ja kansainväliset sopimukset, kansojen keskinäiset pelisäännöt. Koska ne kerran on haluttu osaksi myös Suomen oikeusjärjestelmää, niiden sivuuttaminen tarkoittaa suoraan myös Suomen lain sivuuttamista. Oikeusjärjestelmä on pulla, joka on syötävä rusinoineen.
Lait joustavat, mutta niillä ei koskaan pidä pyyhkiä pöytää.
Oikeusvaltion tunnistaa siitä, että lakia ei hylätä päivänpoliittisten tavoitteiden – ei edes valtion turvallisuuden nimissä. Taitava lainsäätäjä osaa täyttää turvallisuustarpeemme noudattaen muualla korttitalossa olevien lakien kirjainta ja henkeä. Lait joustavat, mutta niillä ei koskaan pidä pyyhkiä pöytää.
Suuret intohimot ovat kunnollisen lainvalmistelun myrkky, sillä poliittisessa hurmoksessa kirjoitettujen lakien vaikutusten arviointi ei jaksa kiinnostaa ketään. Huonosti valmistellut ja lyhytnäköiset säädökset hankaloittavat ihmisten elämää ja viranomaistoimintaa, syövät yhteiskunnan resursseja ja hajottavat moraalia.
Ståhlberg oli maltillinen, liberaali porvari, joka eli poliittisten äärilaitojen puristuksessa ja siksi vihan kohteena. Hän sai jopa tappouhkauksia. Kenties Ståhlberg toivottaisi tämän päivän laillisuusmiehille ja -naisille voimia sekä muistuttaisi, että hän eli kuitenkin lapuanliikettä kauemmin.
Ehkä hän muistuttaisi myös siitä, että oikeusvaltion korttitalossa joka korttiin on kirjoitettu oikeushyvä, jonka kannattelu tekee elämästä elämisen arvoista.
Otso Pohjalainen
Kirjoittaja on varatuomari, joka huomaa nykyään kunnioittavansa poliitikkoja sitä enemmän, mitä harmaampia ja tylsempiä he ovat.
