15-vuotias poika hyökkäsi ulkomaalaistaustaisen miehen kimppuun kesällä Oulussa kauppakeskus Valkeassa. Poika oli mielentilatutkimuksen perusteella teon aikaan syyntakeeton.
Oulun käräjäoikeus on antanut tuomion tapauksessa, jossa 15-vuotias poika puukotti ulkomaalaistaustaista miestä viime kesänä kauppakeskus Valkeassa.
Käräjäoikeus katsoi pojan syyllistyneen syyntakeettomana ja nuorena henkilönä tehtyyn tapon yritykseen. Syyttäjä vaati alaikäiselle pojalle rangaistusta murhan yrityksestä.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei oikeudessa tullut näytetyksi, että teko olisi tehty vakaasti harkiten, ja päätyi tästä syystä tuomitsemaan pojan tapon yrityksestä.
Haki ennen tekoa tietoa netistä
Oikeudessa syyttäjä esitti todisteita pojan tekemistä Google-hauista ja netin keskustelupalstoilla käymistä keskusteluista.
Poika oli etsinyt tietoa muun muassa erilaisista äärioikeistoaatteista sekä suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja esimerkiksi nuorille määrättävistä rangaistuksista.
Käräjäoikeus toteaa, että todistelusta ilmenee, että poika on vähintään jo viikkoja aikaisemmin aikonut toteuttaa väkivallanteon tummaihoista tai erilaista etnistä taustaa omaavaa henkilöä vastaan.
Tästä huolimatta käräjäoikeus katsoi, ettei todistelusta voida päätellä, että poika olisi tehnyt päätöksen tappamisyrityksestä ennen tekopäivää. Käräjäoikeuden mukaan todisteista ei myöskään käy ilmi, että pojalla olisi ollut yksityiskohtainen suunnitelma teon toteuttamiseksi.
Näin ollen ei käräjäoikeuden mielestä voida päätellä, että ajatus tappamisesta olisi syntynyt vakaata harkintaa tehden.
Poika on itse kertonut, että puukotuksella oli rasistinen motiivi, ja että hänen tarkoituksenaan oli aiheuttaa uhrille vamma. Hän on kuitenkin kiistänyt surmaamistarkoituksen.
Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että oikeudessa esitetty näyttö osoittaa, että pojan nimenomainen tarkoitus tilanteessa on ollut tappaa uhriksi valikoitunut henkilö.
Poika oli mielentilatutkimuksen perusteella teon aikaan syyntakeeton. Syyntakeettomuus johtaa siihen, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Hän ollut mielentilatutkimuksesta saakka THL:n määräämänä tahdosta riippumattomassa hoidossa.