keskiviikko, 23 lokakuun

Noin 1200 tuolissa oli havaittu valmistusvirhe, minkä vuoksi ne vaihdetaan varotoimenpiteenä uusiin.

Iso osa tulevana keskiviikkona vihittävän uuden Oulun yliopistollisen sairaalan tuoleista joudutaan uusimaan ennen edes sairaalan käyttöönottoa. Asiasta kertoo Kaleva.

Yhteensä noin 6 000 tuolista noin 1 200 uusitaan tämän ja ensi viikon aikana tuoleissa havaittujen valmistusvirheiden vuoksi. Kesällä oli huomattu osan tuoleista olevan liian joustavia, kertoo OYS 2030 -uudistamisohjelman ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio Ylelle.

Yksi tuoli oli ehtinyt jo rikkoutua ja toinen äänteli omituisesti, minkä vuoksi kaksi tuolia lähetettiin kyseiset tuolit toimittaneen Iskun tehtaalle tutkittavaksi.

– Yhdessä tuotantoerässä havaittiin laatupoikkeama. Tuolien rakenne ei täyttänytkään standardeja, Tampio sanoo.

Isku oli Tampion mukaan päättänyt uusia varatoimenpiteenä kaikki noin 1 200 kyseisen tuotantoerän tuolia. Tampio kiittelee reklamaatiotapauksessa huonekalufirmaa, joka vastasi tapauksessa kustannuksista.

– Iskustakin todettiin, ettei heillä ole ollut vastaavaa lähiaikoina.

Tampio kuvailee, että jo yli vuosikymmenen kestäneessä ja noin 1,6 miljardin euron kokonaisbudjetin hankkeessa on ollut useampia vastoinkäymisiä, kuten suuri vesivahinko joitain vuosia sitten.

Nyt vihittävien sairaalan A ja B -rakennusten kohdalla on kuitenkin siitä huolimatta pysytty alle budjetin, Tampio huomauttaa.

– Ainakin tähän mennessä voi sanoa, että olemme onnistuneet hyvin riskienhallinnassa.

Jaa.
Exit mobile version