Nuoremmat sukupolvet löytävät emojeille nopealla tahdilla uusia merkityksiä.
Punainen sydän on yksi yleisemmin koko maailmassa käytetyimmistä emojeista, ja sillä ilmaistaan rakkautta, ihastusta ja kiitollisuutta.
Se sai kuitenkin hetkellisesti uuden merkityksen sosiaalisessa mediassa marraskuisten Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen. Moni totesi tuolloin esimerkiksi somealusta Threadsissa, ettei kokenut voivansa enää käyttää viesteissään punaista sydäntä, sillä se olisi viitannut Donald Trumpin voittoon.
Jos on kerran opetellut käyttämään emojeja, voi oma tyyli viestiä olla hetken päästä jo täysin vanhentunut.
– Sosiaalisen median vaikutus on siinä huima. Jos joku auktoriteettinen hahmo ryhtyy käyttämään jotakin emojia tietyllä tavalla, ei siinä mene kuin viikkoja, kun hänen seuraajansa ryhtyvät käyttämään emojia laajasti samaan tapaan, sanoo viestinnän asiantuntija Olli Tamminen Kotimaisten kielten keskuksesta.
Hän on tehnyt opinnäytetyönsä emojeista ja niihin liitetyistä merkityksistä.
Esimerkkinä tästä Tamminen mainitsee yhdysvaltalaisen rap-artisti Lil Nas X:n liikkeelle laittaman, cowboy-hattua kantavan emojin suosion, jota nuoret sukupolvet ryhtyivät pian käyttämään ilmaisemaan elämäniloa.
Tamminen pitää emojien nopeaa elämänkaarta esimerkkinä luovasta kielenkäytöstä.
– Kielikin rikastuu ja kehittyy jatkuvasti, ja samalla tavalla käy emojien kanssa. Miksi se ei voisi olla yhtä arvokasta, sillä se monipuolistaa viestintäämme, Tamminen muistuttaa.
Yle Kioskin toimittaja ja Ylellä emoji-koulutuksia vetävä Jenny Vu kertoo käyttävänsä emojeja päivittäin.
– Pystyn lyhentämään niiden avulla lauseitani ja tuomaan ilmi viesteissä äänensävyäni, Vu kertoo.
Vun kokemusten mukaan emojeilla ei ole niin suuri merkitys vanhemmile sukupolville, ja he ottavatkin ne usein kirjaimellisemmin.
– Nuorten silmissä emojit taas voivat muuttaa koko lauseen sävyn.