keskiviikko, 18 joulukuun

Vuornos nousee varasijalta kansanedustajaksi ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen tilalle. Mykkänen valittiin Espoon uudeksi kaupunginjohtajaksi lokakuussa.

Henrik Vuornos (kok.) luovutti tänään, keskiviikkona kansanedustajan valtakirjan puhemies Jussi Halla-aholle (ps.). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Vuornoksesta tulee kansanedustaja tammikuun lopussa.

Vuornos keräsi viime eduskuntavaaleissa 4 033 ääntä ja hän jäi Uudellamaalla toiselle varasijalle. Hänen edellään ensimmäisellä varasijalla oli Martin Paasi, joka sai oman kansanedustajan paikkansa, kun Pekka Toveri valittiin Euroopan parlamenttiin tänä kesänä.

Vuornokselle avautui lopulta paikka sen jälkeen, kun valtuusto valitsi ympäristöministeri Kai Mykkäsen Espoon uudeksi kaupunginjohtajaksi lokakuussa.

– Valtuuston päätös tarkoittaa samalla sitä, että nousen kansanedustajaksi eduskuntaan. Kolme kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla olleena, voin sanoa tämän olevan minulle unelmien täyttymys, jonka eteen on tehty pitkään töitä, Vuornos kommentoi asiaa Facebook-sivuillaan pian Mykkäsen valinnan jälkeen.

Vuornosta voi luonnehtia kokoomuksen uskolliseksi soturiksi. Hän on toiminut muun muassa kokoomusnuorten puheenjohtajana, kansanedustajan avustajana, ministerin erityisavustajana ja viimeisenä pääministerin poliittisena erityisavustajana.

Pääministerin erityisavustajalla on paljon valtaa Suomessa ja monesti avustajat valmistelevat hallituksen päätöksiä ministerien nuijittavaksi.

– Pääministerin poliittinen erityisavustaja on ainutlaatuinen näköalapaikka valtioneuvoston toimintaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Monella tavalla maailman paras ja kiinnostavin työ. On ollut ja on suuri kunnia saada toimia tässä tehtävässä. Yhtä lailla mitä suurin etuoikeus ja kunnia on päästä tekemään töitä kansanedustajana, Vuornos kirjoitti.

Samaisessa päivityksessä hän sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ole jäädä ”seinäruusuksi” eduskunnassa.

– Toimin mahdollisuuksien tasa-arvon, sivistyksen, suvaitsevaisuuden, vapauden ja välittämisen puolesta. Aion haastaa oppositiota tarjoamaan todellisia uskottavia vaihtoehtoja hallitukselle. Aion myös haastaa hallitusta parempaan niillä politiikan alueilla, joissa mielestäni ei tehdä riittävästi, Vuornos totesi päivityksessään.

Vuornos on toiminut aiemmin myös Espoon kuntapolitiikassa. Hän oli Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja lähes kaksi vuotta 2021–2023, jonka jälkeen hän nousi pääministeri Orpon kabinettiin.

Ylen tietojen mukaan Vuornoksen tilalle pääministerin erityisavustajaksi ja kokoomuksen hallitusryhmän sihteeriksi nousee Katri Manninen. Mannisen tilalle pääministerin mediasuhteista ja eduskuntatyöstä vastaavaksi erityisavustajaksi nousee puolestaan Veera Svahn, joka on aiemmin työskennellyt työministeri Arto Satosen avustajana.

Jaa.
Exit mobile version