lauantai, 21 joulukuun

Suuri osa jouluna pohjoiseen suuntaavista yöjunista myydään loppuun noin vuotta ennen lähtöä.

Joulu on suosittu sesonki kotimaan junaliikenteessä varsinkin pohjoisen menoliikenteen osalta. Kysyimme VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilältä, miltä usealle päivälle jakaantuva menoliikenne näyttää.

1. Onko pohjoiseen suuntaavissa junissa vielä paikkoja, Piia Tyynilä?

– Yöjunat ovat hyttien osalta lähes täynnä. Yksittäiset hytit myydään varmasti loppuun. Päiväjuniin saattaa löytyä vielä paikkoja, jos on valmis joustamaan matkustusajankohdan suhteen. Pohjoiseen menevien päiväjunien paikat tullaan myös myymään suosituimpina lähtöaikoina loppuun.

2. Jos pohjoiseen haluaa yöjunalla auton kanssa ja lähdön haluaa valita itse, milloin varauskalenterissa on vapaita paikkoja?

– Menee tammikuun puolelle loppiaisen tienoille. Joulun välipäivinä löytyy joitakin yksittäisiä paikkoja, mutta käytännössä kaikki hytti- ja autopaikat tulevat olemaan loppuunmyytyjä sesongin lähtö- ja paluupäivinä.

3. Jouluisin kysyntää on aina enemmän kuin tarjontaa. Miksi VR ei lisää kalustoa joulun aikaan?

– Joulun aikaan meillä on kaikki mahdollinen kalusto käytössä. Suomen yö- ja autojunasesongit rajoittuvat koululaisten loma-aikoihin. Sesonkiaikana kapasiteetti on rajallisempaa, mutta muuten se riittää hyvin.

4. Milloin pohjoiseen menevät yöjunat varataan loppuun?

– Suuri osa pohjoiseen menevistä yöjunista myydään loppuun hyvin varhain, osa jo lähes vuotta ennen joulua, jolloin lähdöt tulevat myyntiin. Erityisesti kaikkein suosituimmat lähtöpäivät ja -ajat myyvät hyvin. Junaliput kannattaa ostaa hyvissä ajoin, jos haluaa yöjunan tietylle lähdölle.

5. Paljonko yöjuna Helsingistä Kolariin maksaa?

– Hinta määräytyy dynaamisen hinnoittelun mukaan eli lipun hinta muuttuu kysynnän ja varausajan mukaan. Mitä aikaisemmin lipun ostaa sitä halvemmalla sen pääsääntöisesti saa.

– Yksi istumapaikka junassa maksaa 50 eurosta ylöspäin. Nelihenkisen perheen kaksi hyttiä autojunassa Helsingistä Kolariin kustantaa joulusesonkina 450 eurosta ylöspäin. Jos pohjoiseen matkustaa sesongin ulkopuolella, voi halvimmillaan lippuja saada parillakymmenellä eurolla per henkilö.

Jaa.
Exit mobile version