Opiskelijat arvostelevat yliopistoa ja terveysviranomaisia hitaasta tiedottamisesta. Räjähdysmäisesti puhjennut epidemia on yllättänyt viranomaiset.Britannian Canterburyssa on puhjennut aivokalvontulehdusaalto opiskelijoiden keskuudessa.Tauti on vaatinut kaksi kuolonuhria ja useita…
Kolme lääkäriä piti masennuksesta ja itsetuhoisuudesta kärsivää yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa työkyvyttömänä.Kela hylkäsi hänen sairauspäivärahahakemuksensa, koska piti häntä työkykyisenä.Lääkärin mukaan itsetuhoinen henkilö ei sovellu kuljettajaksi. Kela ei…
Metsähallitus sanoo, että pitkokset ovat soidensuojelualueella vaarallisen huonossa kunnossa.Pirkanmaalaisille luontoyrittäjille saapui tänään…
Suomen ensimmäinen idänkäkihavainto tehtiin Sotkamossa vuonna 2015.Suomessa on havaittu idänkäki toista kertaa historiassa. Harvinainen lintu löydettiin viime kesänä Kuhmossa, ja Bird Life Suomen rariteettikomitea hyväksyi havainnon suurharvinaisuudesta virallisesti viime viikolla.Linnun löysivät luontokuvaajat Arsi Ikonen, Ville Heikkinen ja Markus Varesvuo.Ensimmäinen havainto linnusta tehtiin aivan sattumalta Heikkisen kotipihassa Kuhmon Iivantiirassa.– Ikonen kuuli linnun äänen ensimmäisenä, kun hän oli pihassa kuvaamassa kärppää. Hän epäili, että se on joku harjalintu, kun oli sellaisen kuullut Espanjassa, mutta ääni oli pikkuisen erilainen, Heikkinen kertoo Ylelle.Heikkinen oli Markus Varesvuon kanssa kuvaamassa käkiä ja pohjansirkkoja hieman etäämpänä. Pihaan palattuaan he kuulivat äänen uudestaan, jolloin Varesvuo epäili linnun olevan…
Sateet ja lämmin sää nostavat nyt jokien pintoja. Kevättulva on huipussaan Etelä-Suomesta aina Oulun korkeudelle asti. Kalajoella kevättulva on historiallinen.Viikonlopun sateet, lämmin sää ja sulava…
Valkoisen talon kansliapäälliköllä Susie Wilesilla on syöpä, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Truth Social -viestipalvelussa.Trumpin mukaan Wilesilla on todettu rintasyöpä. Presidentti sanoo, että syöpä on…
Loukkaantunut kuutti havaittiin lauantaina Rönnskärin eteläpuolella.Suomenlahden merivartiosto pelasti kuutin lauantaina. Merivartioston partio havaitsi loukkaantuneen kuutin jäällä Rönnskärin eteläpuolella. Partio otti kuutin kyytiin ja kuljetti Porkkalan…
Kuorolaulu on yhteydessä aivojen rakenteeseen, selviää Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.Mitä pidempään kuorossa on laulanut, sitä vahvempia ovat aivoalueiden väliset yhteydet.Yli 60-vuotiailla harrastus on yhteydessä erityisesti muistille…
Nyt minä ymmärrän, mitä pieni koirani yritti kertoa minulle, mietti Erva Niittyvuopio kuulleessaan elämänsä suurimmat uutiset.Hänen rinnastaan oli löytynyt kasvain. Kuukausien ajan Niittyvuopion villakoira pyrki makoilemaan omistajansa rinnan päälle.Kun lääkäri viimein soitti, Erva istui kotonaan keittiöpöydän äärellä. Sisimmissään jyrisi suuria tunteita.Syöpädiagnoosi oli vaikea ottaa vastaan.– En vielä silloin tiennyt millaisesta…
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. 2026-01-taustanvaihto Toteutus vaatii toimiakseen JavaScriptin. Nikotiinipussien käyttö on yleistynyt viime vuosina merkittävästi.Kuinka vaikeaa niistä on päästä eroon? Halusimme selvittää asiaa.Joensuulainen Olli Vainionpää ja oululainen Lotta Silvola ottivat Yleen yhteyttä, kun pyysimme yleisöä kertomaan aikeista lopettaa nikotiinipussien käyttö.Vainionpää ja Silvola lupasivat jakaa…
Pohjois-Savon hyvinvointialueen tutkijaryhmä on selvittänyt ensimmäisenä Suomessa, kuinka paljon lääkehoidon virheet vievät terveydenhuollon aikaa ja rahaa vuositasolla.Tutkimuksen mukaan pelkästään Pohjois-Savossa raportoidut lääkitysvirheet maksoivat vuonna 2023 yhteensä 686 000 euroa. Kun samat laskentaperiaatteet laajennettiin koko maan tasolle, vuotuisiksi kustannuksiksi arvioitiin 15,5 miljoonaa euroa.Farmasian tohtori Jonna-Carita Kanninen sanoo, että todellisuudessa summat ovat…
Pelastakaa Lapset katsoi, että 50 vuotta vanhan rock-levyn kansikuva seksualisoi lasta, eikä sen pitäisi olla esillä suomenkielisessä Wikipediassa.Scorpionsin 50 vuotta vanhan Virgin Killer -levynkansi pysyy suomenkielisessä Wikipediassa.Pelastakaa Lapset -järjestö vaati aiemmin kuvan poistamista, sillä kansikuvassa esiintyy alaston nuori tyttö vain osittain sensuroituna.Poistopyynnön saaman huomion takia albumia käsittelevä artikkeli oli kahden…
Iskut Iranin öljyvarastoihin ovat aiheuttaneet vakavia ympäristö- ja terveyshaittoja.Iskuista on syntynyt myrkyllistä savua ja mustaa sadetta Teheranin ylle, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Emma Hakala.Saasteet…
Haastattelussa Lehtonen sanoo ”varmasti itsekin” tehneensä viime syksyn aikana viestinnällisiä virheitä.Kelan pääjohtaja…
Tästä on yksimielisyys: huolellinen käsienpesu vähentää infektioita. Ilmanpuhdistimien hankinnan järkevyydestä THLn infektioasiantuntija…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääViikonloppua vietetään lähes koko maassa aurinkoisessa ja keväisessä säässä. Aurinkolaseille on jo tarvetta, ja aurinkorasvatkin kannattaa ottaa esille.Ihoa kannattaa jo suojata auringolta, vaikka UV-säteily ei ole vielä voimakasta.Syöpäjärjestöt muistuttaa, että säteilyn vaikutukset kertyvät ihoon koko elämän aikana.Erityisen tärkeää on suojata lasten iho ja silmät.Yksilön ihotyyppi vaikuttaa siihen, miten helposti iho palaa auringossa.Suomessa saadaan vihdoin nauttia aurinkoisista ja leudoista päivistä pitkän talven jälkeen. Valo ja lämpö houkuttelevat ulkoilemaan sekä istuskelemaan puistonpenkeille ja terasseille.Auringolla on paljon myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Se muun muassa lisää D-vitamiinin saantia ja kohentaa mielialaa.Liiallinen säteily on kuitenkin haitallista. Varsinkin ihon palaminen lisää ihosyövän riskiä.Tässä jutussa kerrotaan, pitääkö iho jo nyt suojata aurinkosuojavoiteilla.Joka kolmas palaa herkästi auringossaEri ihotyypit kestävät aurinkoa eri tavoin. Suomalaisista noin joka kolmas kuuluu helposti palaviin ihotyyppeihin.Suurin osa suomalaisista edustaa ihotyyppiä, joka palaa joskus ja ruskettuu hyvin.– Vaaleaihoisen ja helposti palavan ihosyöpäriski on suurempi kuin tummemmilla ihotyypeillä. Muita riskitekijöitä on muun muassa se, kuinka paljon elämänsä aikana altistuu auringolle, sanoo terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.Säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän. Siksi UV-säteilyltä kannattaa suojautua myös silloin, kun välitöntä palamisvaaraa ei ole.– Kun kevät etenee, on tärkeää muistaa suojata lasten ja nuorten herkkä iho, jonka suojamekanismit ovat vasta kehittymässä. Lisäksi ulkona työtä tekevien…
Tämän kainuulaisen metsän Metsähallitus aikoo hakata ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta.Olemme täällä, koska Metsätalous oy:n aluejohtaja Kalle Eerikäinen on luvannut kertoa, miksi niin tehdään.Kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä metsästä.Metsähallitus on aikeissa hakata useita kohteita, jotka ympäristöjärjestöjen mielestä pitäisi suojella.Merkittävä syy ristiriitoihin on se, että Metsähallitus noudattaa Suomen valtion määritelmiä siitä, mikä on vanha ja luonnontilainen metsä. Ympäristöjärjestöjen mielestä niihin yltävät lähinnä satumetsät.Metsähallitus ja ympäristöjärjestöt kiistelevät metsien hakkuista ympäri Suomea.Kiistat johtuvat osin Suomen tiukoista kriteereistä metsien suojelulle. Metsät on inventoitu ja iso osa ympäristöjärjestöjen mielestä arvokkaista metsistä ei täytä vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteereitä, jolloin ne etenevät hakattaviksi.Metsähallituksen toimintaan vaikuttavat myös muun…
Hoidon jatkuvuus on heikentynyt myös yksityisissä terveyspalveluissa 2000‑luvulla, kertoo Kela.Kelan mukaan jatkuvuus on heikentynyt monilla yksityislääkäreiden erikoisaloilla ja erityisesti erikoistumattomilla lääkäreillä vuosina 2003–2022.Kelan tutkijalääkärin Tero Kujanpään mukaan heikennykset heijastuvat hoidon laatuun, kustannuksiin ja potilaskokemukseen.– Kun jatkuvuus on heikentynyt sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, se kertoo muutoksesta koko palvelujärjestelmässä, hän sanoo.Erityisesti on heikentynyt erikoistumattomien lääkäreiden hoidon jatkuvuus. Erikoislääkärialoista jatkuvuus on laskenut erityisesti ortopediassa, lastentaudeissa ja naistentaudeissa.
Uusimmat Uutiset
Katso LisääUudet liukupintaratkaisut näyttävät merkittävästi vähentäneen lonkan tekonivelten uusintaleikkauksia niin Suomessa kuin kansainvälisesti, kertoo laaja tutkimus.Tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa selvitettiin modernien lonkan tekonivelten pitkäaikaispysyvyyttä ja osoitettiin, että modernit liukupintaratkaisut näyttävät merkittävästi vähentäneen lonkan tekonivelten uusintaleikkausten tarvetta.Tutkimuksessa arvioitiin lähes 1,9 miljoonan lonkan tekonivelleikkauksen pitkäaikaispysyvyyttä eri liukupintavaihtoehdoilla rekisterien perusteella. Kaikkien liukupintavaihtoehtojen 20-vuotispysyvyys yhteensä oli erinomaiset 93,6 prosenttia. Tämän pohjalta päätelty todennäköinen 30-vuotispysyvyys oli 92,1 prosenttia.– Nykyiset deltakeraamit eivät enää ole hauraita ja alttiita lohkeamiselle, kuten aikaisemman sukupolven tuotteet olivat. Myös muoviteknologia on edistynyt, ja nykyään polyeteenimuovit ristiinsilloitetaan, ja niiden kulutuskestävyys on parantunut, kertoo tutkimuksen suomalainen kirjoittaja professori Keijo Mäkelä Turun yliopistosta.Suomesta mukana oli noin…
THL:n mukaan vahvat kontaktirajoitukset estivät tehokkaasti ikääntyneiden kuolemia ensimmäisten aaltojen aikana Suomessa.Koronapandemian vaikutus kokonaiskuolleisuuteen oli Suomessa pandemia-aikana vähäinen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.Tutkimusraportin mukaan Suomessa ylikuolleisuus oli tutkimusaikana vähäistä, kuten oli myös Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Irlannissa ja Luxemburgissa.Ylikuolleisuus tarkoittaa sitä, kuinka paljon kuolemia on enemmän kuin tilastollisesti odotettiin tietyllä aikavälillä.Tutkimustulokset kertovat siitä, että koronarajoitukset olivat Suomessa vahvat ja niitä noudatettiin, sanoo THL:n tutkimusprofessori Tuija Leino STT:lle.THL:n mukaan vahvat kontaktirajoitukset estivät tehokkaasti ikääntyneiden kuolemia ensimmäisten aaltojen aikana Suomessa, sillä muutkaan virukset eivät kiertäneet väestössä. Kun rajoitukset lopetettiin, alkoivat taudit kiertää ja kuolleisuus nousi.Ruotsissa kuolleisuus oli korkeampi ensimmäisessä aallossa, mutta myöhäisempien aaltojen…
Kaukokulkeumien yleistymisen myötä Turun yliopisto aloitti maanantaina säännöllisen siitepölytiedotuksen.Suomen eteläosiin on viikonlopun aikana kulkeutunut lepän siitepölyä etelämpää Euroopasta. Maan etelä- ja keskiosiin on odotettavissa lisää lepän ja pähkinäpensaan siitepölyn kaukokulkeumia lähipäivien aikana.Turun yliopisto kertoo tiedotteessa, että Suomeen kulkeutuneet siitepölymäärät ovat toistaiseksi hyvin pieniä. Kevät on Keski-Euroopassa huomattavasti pidemmällä kuin Suomessa. Esimerkiksi Tanskassa lepän ja pähkinäpensaan siitepölyn pitoisuudet ilmassa ovat jo nousseet runsaiksi.Suomessa kukinnan odotetaan alkavan maan etelä- ja lounaisosissa noin kahden viikon sisällä. Leppää esiintyy lähes koko maassa, kun taas pähkinäpensasta tavataan lähinnä maan etelä- ja lounaisosissa.Molempien siitepöly on allergeenista, ja ristiallergia koivun siitepölyn kanssa on yleistä. Noin viidesosa väestöstä…
Kuollut norppa löytyi alueelta, jossa on tähän vuoden aikaan laillista kalastaa kyseisellä verkolla.Savonlinnan Pihlajavedeltä löydettiin kuhaverkkoon kuollut norppa perjantaina 27. helmikuuta.Nuori saimaannorppauros oli jo neljäs kalastusverkkoon tänä vuonna kuollut yksilö. Edellinen kuollut norppa löydettiin Puumalasta vajaa kaksi viikkoa sitten.Metsähallituksen arvion mukaan 29-kiloinen, 93 senttiä pitkä uros on joko viime kevään kuutti tai nuori yksilö.Kalastaja ilmoitti asiasta Metsähallitukselle. Kuhaverkko sijaitsi kalastusrajoitusalueella, jossa verkkokalastaminen on kiellettyä huhtikuun puolivälistä kesäkuuhun. Pyydys oli laillinen, eli tällaisella verkolla oli laillista kalastaa alueella, josta kuollut norppa löytyi.Metsähallituksen tilaston mukaan vuonna 2025 kalanpyydyksiin kuoli 11 saimaannorppaa. Pesään kuolleita kuutteja löytyi viime vuonna 21 kappaletta.Saimaannorppia on nykyisin noin…
Ympäristöministeriö on aloittanut lainvalmistelun, jossa Itäisen Suomenlahden kansallispuisto laajenisi merialueille.Ympäristöministeriö haluaa laajentaa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa merialueille. Nykyiseen kansallispuistoon kuuluu Itäisen Suomenlahden ulkosaariston saaria ja luotoja, mutta ei lainkaan vesialuetta.Suunniteltu kansallispuiston laajennus olisi noin 63 000 hehtaaria. Nyt kansallispuiston pinta-ala on noin 936 hehtaaria, mikä on alle luonnonsuojelulain kansallispuistojen perustamisen eli 1 000 hehtaarin vähimmäispinta-alan.Ministeriö aloittaa lakivalmistelun, jossa kansallispuistoon liitettäisiin alueen saaria ja luotoja ympäröiviä merialueita. Puistoon liitettävät merialueet ovat valtion hallinnassa. Ne sijaitsevat Virolahdella, Haminassa, Kotkassa, Pyhtäällä ja Loviisassa.Merialueet kuuluvat Natura 2000 -verkostoon. Laajentamisen lisäksi hankkeessa aiotaan tarkastella kansallispuiston rauhoitussäännöksiä, jotka koskevat erityisesti kalastusta ja metsästystä.Itäisen Suomenlahden kansallispuisto on perustettu vuonna 1982.Ministeriö…
Helen ja Fingrid rakentavat Helsingin kantakaupunkiin ennätyksellisen tehokkaan sähkölinjan.Kaapelia tarvitaan kaukolämmön ja laivaliikenteen sähköistämiseen.Kirkkonummella vastaavat kaapelit ovat herättäneet huolta niiden aiheuttamista terveysriskeistä.Säteilyturvakeskuksen mukaan kaapeleista ei kuitenkaan aiheudu vaaraa ihmisille.Helsingin kantakaupunkiin vedetään niin järeää sähkökaapelia, ettei sellaista ole toistaiseksi käytössä missään suomalaiskaupungissa.Helen ilmoitti tänään yhdistävänsä Sörnäisten sähköaseman järeällä 400 kilovoltin (kV) kaapelilla Vanhankaupungin sähköasemaan. Kaapelilla voi siirtää sähköä yhtä paljon kuin Loviisan ydinvoimalat tuottavat yhteensä.Lisäksi kantaverkkoyhtiö Fingrid saa tänä vuonna valmiiksi oman yhtä järeän kaapelinsa, joka yhdistää Vanhankaupungin sähköaseman Vantaan Länsisalmeen.Helen ei osaa vielä sanoa oman kaapelinsa hintaa. Yhtiön mukaan se on kuitenkin verrattavissa Fingridin kaapelin kustannuksiin, jotka ovat 100 miljoonaa…
Raakuille ja kalataloudelle on aiheutunut vahinkoa arviolta noin 2,2 miljoonan euron edestä.Suomussalmen Hukkajoen raakkutuhon esitutkinta on valmistunut. Vahinkojen arvoksi arvioidaan 2,2 miljoonaa euroa.Tuhot aiheutuivat, kun Stora Enson metsäkoneet ylittivät joen elokuussa 2024. Noin 3 300 uhanalaista raakkua kuoli.Oikeusoppineen mukaan korvausvastuu on ensisijaisesti yhtiöillä, kuten Stora Ensolla, eikä yksittäisellä työntekijällä.Kaikki kymmenen tapaukseen liittyvää epäiltyä kiistävät syyllistyneensä rikokseen.Suomussalmen Hukkajoen laajoihin raakkutuhoihin liittyvä esitutkinta on valmistunut. Tapausta tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena, törkeänä eläinsuojelurikoksena ja ympäristön turmelemisena.Tutkinnassa luontoon kohdistuvien vahinkojen on arvioitu olevan kaikkiaan noin 2,2 miljoonaa euroa.Hukkajoella kuoli arviolta 3 283 jokihelmisimpukkaa eli raakkua, kun Stora Enson hakkuutyömaalla ajettiin joen ylitse metsätyökoneilla elokuussa 2024.Kysyimme Itä-Suomen yliopiston…
Uuden musiikin kilpailu (UMK) tavoitti hieman yli 2,5 miljoonaa suomalaista.Lähetystä seurasi esityspäivänä televisiosta Finnpanelin mukaan keskimäärin 1,8 miljoonaa katsojaa. Lähetystä pystyi seuraamaan myös Yle Areenassa.Nämä luvut ovat UMK:lle uusia kaikkien aikojen ennätyksiä.Ääniä annettiin yhteensä 446 681 kappaletta, mikä on yli 100 000 ääntä enemmän kuin viime vuonna. Valtaosa äänistä annettiin Yle-sovelluksessa.UMK-chattiin jätettiin 27 778 viestiä ja 467 540 reaktiota.UMK:n voittivat Linda Lampenius ja Pete Parkkonen kappaleellaan Liekinheitin. Kaksikko edustaa Suomea Euroviisuissa Itävallan Wienissä toukokuussa.
Kiinnipitoaika jatkuu aina elokuun 19. päivään saakka.Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa tänään koko maassa, kertoo Suomen Kennelliitto.Kiinnipitoaika jatkuu aina elokuun 19. päivään saakka.Kiinnipitoaika koskee alueita, jotka sijaitsevat taajamien ulkopuolella. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettynä ympäri vuoden.Lain mukaisella kiinnipitoajalla turvataan rauha luonnoneläimille niiden lisääntymisaikana.
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen voittivat odotetusti Uuden Musiikin Kilpailun kappaleella Liekinheitin. Lopulta voitto oli ylivoimainen, sillä kaksikko sai yleisöltä ja kansainvälisiltä raadeilta johtoon oikeuttaneet 78 pistettä ja yleisöltä 492 pisteen jättipotin. Kaksikko sai ennemmän yleisöpisteitä kuin Käärijä vuonna 2023. Lopullinen äänisaalis oli 570 pistettä.Lampenius ja Parkkonen sanoivat voittohaastattelussa, että hurjaa äänimäärää on vaikea ymmärtää, mutta heillä on nyt suomalaisten vankka tuki edustaa Suomea Euroviisuissa. He aikovat lähteä Wienin näyttämään, mitä on suomalainen sisu ja perkele.UMK:n jälkeen Suomen tilanne vedonlyöntitilastojen kärjessä pysyy vankkana. Maamme on pitänyt ykkössijaa jo jonkin aikaa Lampeniuksen ja Parkkosen ansiosta.Hypetys kaksikon ympärillä on niin suurta, että…

