Opiskelijat arvostelevat yliopistoa ja terveysviranomaisia hitaasta tiedottamisesta. Räjähdysmäisesti puhjennut epidemia on yllättänyt viranomaiset.Britannian Canterburyssa on puhjennut aivokalvontulehdusaalto opiskelijoiden keskuudessa.Tauti on vaatinut kaksi kuolonuhria ja useita…
Kolme lääkäriä piti masennuksesta ja itsetuhoisuudesta kärsivää yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa työkyvyttömänä.Kela hylkäsi hänen sairauspäivärahahakemuksensa, koska piti häntä työkykyisenä.Lääkärin mukaan itsetuhoinen henkilö ei sovellu kuljettajaksi. Kela ei…
Metsähallitus sanoo, että pitkokset ovat soidensuojelualueella vaarallisen huonossa kunnossa.Pirkanmaalaisille luontoyrittäjille saapui tänään…
Suomen ensimmäinen idänkäkihavainto tehtiin Sotkamossa vuonna 2015.Suomessa on havaittu idänkäki toista kertaa historiassa. Harvinainen lintu löydettiin viime kesänä Kuhmossa, ja Bird Life Suomen rariteettikomitea hyväksyi havainnon suurharvinaisuudesta virallisesti viime viikolla.Linnun löysivät luontokuvaajat Arsi Ikonen, Ville Heikkinen ja Markus Varesvuo.Ensimmäinen havainto linnusta tehtiin aivan sattumalta Heikkisen kotipihassa Kuhmon Iivantiirassa.– Ikonen kuuli linnun äänen ensimmäisenä, kun hän oli pihassa kuvaamassa kärppää. Hän epäili, että se on joku harjalintu, kun oli sellaisen kuullut Espanjassa, mutta ääni oli pikkuisen erilainen, Heikkinen kertoo Ylelle.Heikkinen oli Markus Varesvuon kanssa kuvaamassa käkiä ja pohjansirkkoja hieman etäämpänä. Pihaan palattuaan he kuulivat äänen uudestaan, jolloin Varesvuo epäili linnun olevan…
Sateet ja lämmin sää nostavat nyt jokien pintoja. Kevättulva on huipussaan Etelä-Suomesta aina Oulun korkeudelle asti. Kalajoella kevättulva on historiallinen.Viikonlopun sateet, lämmin sää ja sulava…
Valkoisen talon kansliapäälliköllä Susie Wilesilla on syöpä, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Truth Social -viestipalvelussa.Trumpin mukaan Wilesilla on todettu rintasyöpä. Presidentti sanoo, että syöpä on…
Loukkaantunut kuutti havaittiin lauantaina Rönnskärin eteläpuolella.Suomenlahden merivartiosto pelasti kuutin lauantaina. Merivartioston partio havaitsi loukkaantuneen kuutin jäällä Rönnskärin eteläpuolella. Partio otti kuutin kyytiin ja kuljetti Porkkalan…
Kuorolaulu on yhteydessä aivojen rakenteeseen, selviää Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.Mitä pidempään kuorossa on laulanut, sitä vahvempia ovat aivoalueiden väliset yhteydet.Yli 60-vuotiailla harrastus on yhteydessä erityisesti muistille…
Nyt minä ymmärrän, mitä pieni koirani yritti kertoa minulle, mietti Erva Niittyvuopio kuulleessaan elämänsä suurimmat uutiset.Hänen rinnastaan oli löytynyt kasvain. Kuukausien ajan Niittyvuopion villakoira pyrki makoilemaan omistajansa rinnan päälle.Kun lääkäri viimein soitti, Erva istui kotonaan keittiöpöydän äärellä. Sisimmissään jyrisi suuria tunteita.Syöpädiagnoosi oli vaikea ottaa vastaan.– En vielä silloin tiennyt millaisesta…
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. 2026-01-taustanvaihto Toteutus vaatii toimiakseen JavaScriptin. Nikotiinipussien käyttö on yleistynyt viime vuosina merkittävästi.Kuinka vaikeaa niistä on päästä eroon? Halusimme selvittää asiaa.Joensuulainen Olli Vainionpää ja oululainen Lotta Silvola ottivat Yleen yhteyttä, kun pyysimme yleisöä kertomaan aikeista lopettaa nikotiinipussien käyttö.Vainionpää ja Silvola lupasivat jakaa…
Pohjois-Savon hyvinvointialueen tutkijaryhmä on selvittänyt ensimmäisenä Suomessa, kuinka paljon lääkehoidon virheet vievät terveydenhuollon aikaa ja rahaa vuositasolla.Tutkimuksen mukaan pelkästään Pohjois-Savossa raportoidut lääkitysvirheet maksoivat vuonna 2023 yhteensä 686 000 euroa. Kun samat laskentaperiaatteet laajennettiin koko maan tasolle, vuotuisiksi kustannuksiksi arvioitiin 15,5 miljoonaa euroa.Farmasian tohtori Jonna-Carita Kanninen sanoo, että todellisuudessa summat ovat…
Pelastakaa Lapset katsoi, että 50 vuotta vanhan rock-levyn kansikuva seksualisoi lasta, eikä sen pitäisi olla esillä suomenkielisessä Wikipediassa.Scorpionsin 50 vuotta vanhan Virgin Killer -levynkansi pysyy suomenkielisessä Wikipediassa.Pelastakaa Lapset -järjestö vaati aiemmin kuvan poistamista, sillä kansikuvassa esiintyy alaston nuori tyttö vain osittain sensuroituna.Poistopyynnön saaman huomion takia albumia käsittelevä artikkeli oli kahden…
Iskut Iranin öljyvarastoihin ovat aiheuttaneet vakavia ympäristö- ja terveyshaittoja.Iskuista on syntynyt myrkyllistä savua ja mustaa sadetta Teheranin ylle, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Emma Hakala.Saasteet…
Haastattelussa Lehtonen sanoo ”varmasti itsekin” tehneensä viime syksyn aikana viestinnällisiä virheitä.Kelan pääjohtaja…
Tästä on yksimielisyys: huolellinen käsienpesu vähentää infektioita. Ilmanpuhdistimien hankinnan järkevyydestä THLn infektioasiantuntija…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääViikonloppua vietetään lähes koko maassa aurinkoisessa ja keväisessä säässä. Aurinkolaseille on jo tarvetta, ja aurinkorasvatkin kannattaa ottaa esille.Ihoa kannattaa jo suojata auringolta, vaikka UV-säteily ei ole vielä voimakasta.Syöpäjärjestöt muistuttaa, että säteilyn vaikutukset kertyvät ihoon koko elämän aikana.Erityisen tärkeää on suojata lasten iho ja silmät.Yksilön ihotyyppi vaikuttaa siihen, miten helposti iho palaa auringossa.Suomessa saadaan vihdoin nauttia aurinkoisista ja leudoista päivistä pitkän talven jälkeen. Valo ja lämpö houkuttelevat ulkoilemaan sekä istuskelemaan puistonpenkeille ja terasseille.Auringolla on paljon myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Se muun muassa lisää D-vitamiinin saantia ja kohentaa mielialaa.Liiallinen säteily on kuitenkin haitallista. Varsinkin ihon palaminen lisää ihosyövän riskiä.Tässä jutussa kerrotaan, pitääkö iho jo nyt suojata aurinkosuojavoiteilla.Joka kolmas palaa herkästi auringossaEri ihotyypit kestävät aurinkoa eri tavoin. Suomalaisista noin joka kolmas kuuluu helposti palaviin ihotyyppeihin.Suurin osa suomalaisista edustaa ihotyyppiä, joka palaa joskus ja ruskettuu hyvin.– Vaaleaihoisen ja helposti palavan ihosyöpäriski on suurempi kuin tummemmilla ihotyypeillä. Muita riskitekijöitä on muun muassa se, kuinka paljon elämänsä aikana altistuu auringolle, sanoo terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.Säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän. Siksi UV-säteilyltä kannattaa suojautua myös silloin, kun välitöntä palamisvaaraa ei ole.– Kun kevät etenee, on tärkeää muistaa suojata lasten ja nuorten herkkä iho, jonka suojamekanismit ovat vasta kehittymässä. Lisäksi ulkona työtä tekevien…
Tämän kainuulaisen metsän Metsähallitus aikoo hakata ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta.Olemme täällä, koska Metsätalous oy:n aluejohtaja Kalle Eerikäinen on luvannut kertoa, miksi niin tehdään.Kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä metsästä.Metsähallitus on aikeissa hakata useita kohteita, jotka ympäristöjärjestöjen mielestä pitäisi suojella.Merkittävä syy ristiriitoihin on se, että Metsähallitus noudattaa Suomen valtion määritelmiä siitä, mikä on vanha ja luonnontilainen metsä. Ympäristöjärjestöjen mielestä niihin yltävät lähinnä satumetsät.Metsähallitus ja ympäristöjärjestöt kiistelevät metsien hakkuista ympäri Suomea.Kiistat johtuvat osin Suomen tiukoista kriteereistä metsien suojelulle. Metsät on inventoitu ja iso osa ympäristöjärjestöjen mielestä arvokkaista metsistä ei täytä vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteereitä, jolloin ne etenevät hakattaviksi.Metsähallituksen toimintaan vaikuttavat myös muun…
Hoidon jatkuvuus on heikentynyt myös yksityisissä terveyspalveluissa 2000‑luvulla, kertoo Kela.Kelan mukaan jatkuvuus on heikentynyt monilla yksityislääkäreiden erikoisaloilla ja erityisesti erikoistumattomilla lääkäreillä vuosina 2003–2022.Kelan tutkijalääkärin Tero Kujanpään mukaan heikennykset heijastuvat hoidon laatuun, kustannuksiin ja potilaskokemukseen.– Kun jatkuvuus on heikentynyt sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, se kertoo muutoksesta koko palvelujärjestelmässä, hän sanoo.Erityisesti on heikentynyt erikoistumattomien lääkäreiden hoidon jatkuvuus. Erikoislääkärialoista jatkuvuus on laskenut erityisesti ortopediassa, lastentaudeissa ja naistentaudeissa.
Uusimmat Uutiset
Katso LisääUMK:n kenraaliharjoitus alkaa pian Tampereella – hyppää mukaan jännittävään finaalipäivään | Uutiset
UMK-finalistit Lampenius ja Parkkonen: Lähdemme Euroviisuihin, jos voitammeUMK-kilpailijat Linda Lampenius ja Pete Parkkonen aikovat lähteä Wienin Euroviisuihin, mikäli voitto tämän illan finaalissa napsahtaa.– Tänä iltana kilpailemme UMK:n voitosta. Jos saamme kunnian edustaa Suomea Euroviisuissa, teemme sen musiikin ja ihmisyyden puolesta, parivaljakko kirjoittaa Instagramissa.Lampenius ja Parkkonen ovat olleet kannassaan aiemmin pidättyväisiä. UMK-finalisteista ainoastaan Antti Paalanen on sanonut kilpailun alusta asti osallistuvansa Euroviisuihin, mikäli hänet valitaan Suomen edustajaksi.Lampenius ja Parkkonen kertovat julkaisussaan, että päätöksestään huolimatta he tuomitsevat Israelin osallistumisen Euroviisuihin.– Mielestämme päätös antaa Israelin osallistua Euroviisuihin on väärä. Tapahtumat Palestiinassa ovat epäinhimillisiä ja tuomittavia.
Yhtäjaksoinen torjunta on jatkunut jo toista vuotta. Osa rottien piiloista on torilla ja osa toria ympäröivissä kiinteistöissä.Kuopion torilla on sitkeä rottaongelma, jota ei ole saatu kuriin yli vuoden torjuntatoimilla.Kaupungin mukaan torin runsas ruokatarjonta vaikeuttaa rottien pyydystämistä ja uusia tulee jatkuvasti tilalleTorjunta on tuonut kaupungille muutamien tuhansien eurojen kustannuksetKuopion torialueella on harvinaisen sitkeä rottaongelma.Jatkuvaa torjuntaa on tehty jo yli vuoden ajan, mutta rottakantaa ei ole saatu hallintaan eikä edes talvi ole hillinnyt sitä.Ympäristöterveystarkastaja Mikko Raatikainen Kuopion kaupungilta kertoo, että rottia on saatu loukutettua, mutta uusia tulee tilalle jatkuvasti.Tilanne on poikkeuksellinen. Aiemmin torjunta on tuottanut tulosta nopeammin ja rotat ovat hävinneet.Raatikaisen mukaan…
Sekä norovirus että influenssa ovat kaataneet hyväkuntoisia perusterveitäkin hyvin heikkoon kuntoon.Nyt eletään monien tartuntatautien huippukautta. Yle kertoi keskiviikkona, että norovirusta on todettu tänä vuonna viime vuotta enemmän ja hengitystiesairauksista tällä hetkellä hankalimpia oireita aiheuttaa influenssa A.Kysyimme lukijoilta, millaisia oireita heillä on ollut, jos he ovat sairastuneet norovirukseen tai influenssaan.Moni influenssaa sairastanut kertoi korkeasta kuumeesta ja sitkeästä yskästä. Noroviruksen poteneet kuvailivat, miten WC:ssä täytyi juosta yhtenään.Hyvinkääläinen Saku Koskinen sairasti noroviruksen viime viikolla. Virus kävi läpi koko perheen.Hän kuvailee tautia ”ihan kamalaksi” ja arvioi, ettei koskaan aiemmin ole sairastanut yhtä pahaa oksennustautia ja ripulia.– Ensin tuli oksennus, sitten pöntölle istumaan ja lopuksi…
Tunturissa paukahtelee ja näkyy harvinaisen isoa pintakuuraa, Pallaksen pöllöjen pääpöllö Juuso Holstein kertoo. Ne ovat merkkejä kasvavasta lumivyöryvaarasta.Lumivyöryjen riski on Lapissa paikoin huomattava. Ilmatieteen laitoksen mukaan lumivyöryolosuhteet ovat vaaralliset Ylläs-Levillä ja Luosto-Pyhällä. Myös Rukalla olosuhteet ovat vaaralliset.Sen sijaan Kilpisjärvellä, Ounas-Pallaksella ja Saariselällä lumivyöryriski on kohtalainen eli lumivyöryolosuhteet ovat kohonneet tietyissä maaston muodoissa.Pohjois-Ruotsissa on havaittu viime päivinä yli 40 lumivyöryä, mikä on normaalia enemmän, Ruotsin yleisradioyhtiö SVT uutisoi.Suomen puolella ainakaan Länsi-Lapissa suuria lumivyöryjä ei ole nyt ollut, kertoo Pallastunturin alueella toimivan hiihtokoulu Pallaksen pöllöjen pääpöllö eli toimitusjohtaja Juuso Holstein.Hän on kuitenkin havainnut tällä ja viime viikolla pienempiä vyöryjä ja merkkejä, jotka…
Nettikaupoissa ja somessa nuoria houkutellaan pakettien ulkonäöllä ja makuvaihtoehdoilla.Kirsikka, sitruuna, cappuccino.Tupakkateollisuus tuo markkinoille jatkuvasti uusia tuotteita, kuten sähkösavukkeita ja eri makuisia nikotiinipusseja.Ne vetoavat Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan nyt etenkin teinityttöihin Euroopassa. Kun verrataan 13–15-vuotiaiden tyttöjen tupakkatuotteiden käyttöä eri puolilla maailmaa, eurooppalaiset ovat nousseet kärkeen.Brittilehti The Guardian kertoo, että Euroopassa arviolta 14,3 prosenttia 13–15-vuotiaista tytöistä käyttää sähkösavukkeita.Suomessa helmikuun alusta lähtien kaupoissa on saanut myydä vain mentolin ja mintun makuisia nikotiinipusseja. Minttu ja mentoli vetoavat etenkin nuoriin.– Tämä [rajoitus] ei riitä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntija Otto Ruokolainen.Suomessa käyttö vielä yleisempääRuokolainen harmittelee markkinoinnin tapaa: nikotiinipussit ja sähkösavukkeet pakataan värikkäisiin pakkauksiin.…
Elinvoimakeskuksen esitys kalastusrajoituksista saimaannorpan suojelemiseksi ei kiellä verkkokalastusta heinäkuussa.Tutkijat ja Metsähallitus ovat eri mieltä viranomaisten kanssa saimaannorpan suojelemiseksi asetettavista kalastusrajoituksista.Norppatutkija Mervi Kunnasrannan mukaan uudesta esityksestä Saimaan kalastusrajoituksiksi puuttuu tärkein keino eli heinäkuun verkkokalastuskielto.Elinvoimakeskuksen kalatalousasiantuntija Teemu Hentinen taas katsoo, että yhteistyö paikallisten kanssa ja ympärivuotisen verkkokalastuskieltoalueen laajentaminen on suojelussa tärkeämpää kuin heinäkuun kielto.Itä-Suomen yliopiston yliopistotutkija Mervi Kunnasranta kritisoi Itä-Suomen elinvoimakeskuksen saimaannorpan suojelemiseksi tekemää kalastusrajoitusten valmistelutyötä.Elinvoimakeskuksen valmistelemassa esityksessä verkkokalastuskielto pysyy entisellään huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Maa- ja metsätalousministeriö lähetti viime viikolla lausuntokierrokselle esitykseen perustuvan asetusluonnoksen.Norppatutkijat ja Metsähallituksen erityisasiantuntija Miina Auttila kritisoivat esitystä Helsingin Sanomissa. Auttila nostaa jutussa esiin esimerkiksi sen, että esityksessä…
Yli 1 300 suomalaista kuolee vuosittain kaatumisen seurauksena, ja monet heistä omassa kodissaan.Ikääntyneille opetetaan nyt kurssilla lattialta ylös nousemista. Taito voi pelastaa hengen.Kaatumiset maksavat satoja miljoonia, joten hyvinvointialueet pyrkivät ehkäisemään niitä aktiivisesti.Turkulainen Tuula Koponen tietää, miltä tuntuu kaatua niin, ettei pääse omin avuin ylös.Sillä kertaa ympärillä sattui olemaan muita ihmisiä, jotka nostivat nilkkansa murtaneen naisen ylös maasta. Kaatumispelko sai kuitenkin 83-vuotiaan Koposen hakeutumaan kurssille, jossa ikääntyneet harjoittelevat lattialta ylös nousemista.Yksin koiransa kanssa asuva Koponen kokee, että kurssi on tuonut arkeen turvallisuuden tunnetta.– Uskaltaa luottaa omaan kroppaan ja siihen, ettei tekonivelpolvi mene rikki, vaikka sitä vähän aristaakin.Yli 1 300 suomalaista kuolee vuosittain…
Etelä-Pohjanmaalla Metso-jonossa on 161 hakemusta, Pohjanmaalla 76 ja Keski-Pohjanmaalla 49.Suosittu Metso-metsiensuojeluohjelma on saamassa jatkoa, mutta sen tavoitteiden toteutumista uhkaa rahoituspula.Pohjanlaismaakunnissa rahoitus riittää vain murto-osaan hakemuksista.Yksi syy on puun korkea hinta. Se nostaa maanomistajille maksettavia korvauksia, mikä puolestaan vähentää suojelupäätösten ja korvausten lukumäärää.Vapaaehtoinen Metso-metsiensuojeluohjelma on saamassa jatkoa vuoteen 2040 asti, mutta rahoituspula uhkaa suojelutavoitteiden toteutumista.Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on tällä hetkellä 286 hakemusta jonossa, mutta alueelle käytettäväksi suunniteltu noin 1,5 miljoonan euron rahoitus riittää vain murto-osaan hakemuksista.Ministeriön asettamana tavoitteena on suojella tänä vuonna 300 hehtaaria metsää Metso-ohjelman kautta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen eli kolmen pohjalaismaakunnan alueella. Rahoitus riittää kuitenkin käytännössä vain noin 200…
Vaikka jäätä on nyt paljon, ovat varsinkin ajojäät tuottaneet muutamia vaarallisia yllätyksiä. Vaasalainen Mikael Holm luistelee luonnonjäällä aina kun voi.Ankarat pakkaset ovat jäädyttäneet merta ennätyksellisen laajasti ja houkutelleet myös ihmisiä jäille.Kokenut retkiluistelija Mikael Holm muistuttaa, että muun muassa tuulen liikuttelemat ajojäät voivat olla petollisia.Tänä talvena on sattunut muutamia tapauksia, joissa ihmisiä on jäänyt irronneiden jäälauttojen vangeiksi.Pitkään paukkuneet pakkaset ovat yhdessä vähäisen lumen kanssa jäädyttäneet maamme meriä ennätyksellisen laajasti.Lumettomasta jaksosta on nautittu varsinkin retkiluistelupiireissä. Muun muassa Merenkurkussa luistelujäät olivat kauan huippukunnossa.Tilanteet kuitenkin muuttuvat, ja juuri nyt lumetonta jäätä ei löydy Suomesta mistään.Jäätilanne on yhä hyvä, mutta mahdolliset riskit on hyvä tuntea.…
Metsäkoneen yliajojen vuoksi kuolleiden raakkujen lopulliseksi määräksi on arvioitu 3 283 simpukkaa.13:07•Päivitetty 13:49Oulun poliisi on saanut päätökseen Suomussalmen pohjoisosassa Hukkajoella kesällä 2024 tapahtuneen epäillyn törkeän luonnonsuojelurikoksen esitutkinnan.Hukkajoella kuoli tuhansia jokihelmisimpukoita eli raakkuja, kun Stora Enson hakkuutyömaalla ajettiin joen ylitse metsätyökoneilla.Esitutkinnassa on selvinnyt, että Stora Enson aliurakoitsija oli ajanut metsäkoneilla jokihelmisimpukkaesiintymän yli jopa parin viikon ajan.Joen poikki ajaminen oli aiheuttaut huomattavaa vahinkoa erittäin uhanlaiselle jokihelmisimpukalle ja sen elinympäristölle.Tapausta on tutkittu myös nimikkeillä törkeä eläinsuojelurikos sekä ympäristön turmeleminen.Tutkinnassa luontoon kohdistuvien vahinkojen on arvioitu olevan kaikkiaan noin 2,2 miljoonaa euroa. Tuhoutuneiden jokihelmisimpukoiden arvo on 1 933 687 euroa, ja kalataloudellisen vahingon arvioidaan olevan 254 480 euroa.Yliajojen vuoksi…

