Kyyn purema voi olla koiralle kohtalokas. Enna Poutiainen, Milka KrogerusSafariyrittäjä Vuokko Liimatan kevät alkoi rajuissa merkeissä, kun viittä hänen koiraansa puri kyy omalla pihalla Kuhmoisissa.24…
Neljännes ulkomaisista opiskelijoista nimeää suomalaiset ystävät tärkeäksi kotiutumista edistäväksi tekijäksi. 19.5. 14:41•Päivitetty 19.5. 15:28Hämeen ammattikorkeakoulu etsii jälleen kantahämäläisiä, jotka ovat valmiita solmimaan ystävyyssuhteita ulkomaalaisiin opiskelijoihin.…
Pelastuslaitoksilta korostetaan, että kaikenlainen avotulen tekeminen maastopalovaroituksen vallitessa on kiellettyä.Pelastuslaitokset viestittävät ihmisille,…
Kunnahallitus oli päätöksessään yksimielinen.Multian kunnanhallitus esittää yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi Katri Lehteä.Kunnanhallituksen puheenjohtajan, keskustan Elisa Murtomäen mukaan Lehti oli hallituksen silmissä paras vaihtoehto Multialle.Lehti on tällä hetkellä Viitasaaren henkilöstöjohtaja ja koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.Lopullisen päätöksen valinnasta tekee ensi viikon kokouksessaan kunnanvaltuusto. Murtomäki uskoo, että kaikista ehdokkaista Lehdellä on myös parhaat mahdollisuudet tulla yksimielisesti valituksi.Jos Lehti valitaan, niin Multialla toivotaan uuden johtajan aloittavan työssään jo elokuussa.
Suomen Apteekkariliiton laskelmien mukaan yli 40 prosenttia apteekeista on vaarassa ajautua konkurssiin, jos hallitusohjelman mukaiset alaan vaikuttavat säästöt toteutetaan.Avaa kuvien katseluApteekkariliitossa ollaan huolissaan Suomen apteekkiverkoston…
– Tämä on ollut paratiisi. Kehuja tuli niin paljon, että hävetti, Väinö Latvakoski kertoilee.Latvakoski, 82, on pitänyt Veijo Vartiaisen, 64, kanssa eläinpuisto Escuarialia Pohjois-Pohjanmaan Limingassa…
EPP on aikaisemmin tukenut Britanniaa vastaavan Ruanda-mallin ajamista unionissa.Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien europarlamenttiryhmä EPP ei enää kannata turvapaikanhakijoiden lähettämistä EU:n ulkopuolelle eli niin sanottua Britannian Ruanda-mallia.EU-maiden…
Vainaja löytyi yksityisasunnosta sunnuntaina iltapäivällä.Helsingin poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Postipuistossa sijaitsevaan yksityisasuntoon sunnuntaina noin kello kaksi iltapäivällä.Poliisi löysi asunnosta vainajan. Tapaukseen liittyen on tehty…
Etelä-Pohjanmaalla haudattiin tänään kolme jatkosodassa kadonnutta sankarivainajaa. Suomen ja Venäjän välinen yhteistyö jatkuu, vaikka suomalaiset etsijät eivät Karjalaan nyt mene.Teuvalaisen Kari Komsin isoisä Tauno Komsi katosi jatkosodassa heinäkuussa 1944.Nyt 80 vuotta myöhemmin isoisä pääsee sankarihautaan Teuvan kirkon viereen.Komsin suvulle isoisän siunaaminen kotikirkolle on tärkeä ja tunteellinen asia.– On suuri juttu,…
Häkkänen käy Yhdysvaltain-vierailunsa aikana myös Naton Norfolkin esikunnassa. Suomi hakee Yhdysvaltain tukea Naton maavoimien alaesikunnan saamiseksi juuri Suomeen. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) vierailee tällä viikolla Yhdysvalloissa.Vierailun tarkoituksena on keskustella muun muassa USA:n ja Suomen puolustusyhteistyön syventämisestä ja Naton läsnäolosta Pohjois-Euroopassa. Agendalla on muun muassa se, miten esikuntarakenteet järjestetään vastaisuudessa Suomessa,…
Artisti ilmoitti syyksi levon ja toipumisen tarpeen. 15:17•Päivitetty 15:19Tänä kesänä Ibellä eli 25-vuotiaalla Ilmari Kärjellä piti olla parikymmentä keikkaa. Kesän kiertueeseen kuuluivat kaikki Suomen suurimmat festivaalit, kuten Flow, Ruisrock ja Blockfest. Yllättäen artisti ilmoitti Instagramissa peruvansa kaikki kesän esitykset:– Minun on valitettavasti ilmoitettava, että joudun perumaan kesän kiertueeni. Olen voinut…
Kovan kohtalon kokeneen moottoripyöräilijä Jarno Saarisen elämästä kertovat draamasarja vaati lukuisia ratamoottoripyöräilyn taitavia avustajia. Lappeenrantalainen ratamoottoripyöräilija Mikko Uski on mukana Ylen uudessa Jarno Saarisen elämästä kertovassa kuusiosaisessa draamasarjassa Jarno ja minä.Mikko Uski oli yksi 30 moottoripyöräilijästä, jotka ovat mukana sarjan ajokohtauksissa. Hän ei ajanut kaatumis- tai muita vaarallisia kohtauksia, vaan…
Sään viilentyminen pienentää tulvahuippuja Lapissa, mutta pitää vedenpinnan korkealla useamman päivän. 10:03•Päivitetty 10:28Tämän hetkisen arvion mukaan Ivalojoen vedenkorkeuden nousu on pysähtynyt tänä aamuna ja huippu…
Pelkkä kehotus lähteä lenkille ei kuitenkaan toimi. Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsasen mukaan…
Ruskeita edelliskesän lehtiä näkyi puissa pitkälle kevääseen. Jos silmut eivät ole vahingoittuneet,…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääIlmatieteen laitos on antanut varoituksen maastopaloista lähes koko maahan.Antti-Jussi Korhonen, Linda Tammela18.5.…
Ulkomaat
Katso LisääUkrainalaismedioiden mukaan iskussa käytettiin räjähteitä, joilla onnistuttiin tuhoamaan kolme öljysäiliötä.Ukrainan sotilastiedustelupalvelu GUR…
Politiikka
Katso LisääOrpo: Jos on kyhmy rinnassa, pääsee heti hoitoonHallitus löysentää hoitotakuuta vuoden 2022…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääSuomessa on noin 20 000 kilometriä vesiväylää. Niiden turvalaitteet pitää tarkistaa joka kevät.Kimmo Salo nauttii työstään kovasta kiireestä huolimatta: ”Parasta on vesilläolo, luonnonläheisyys ja raitis ilma.”Väylänhoitaja Kimmo Salo tekee veneellä noin 15-tuntisia työpäiviä, kun hän kunnostaa veneilijöitä ohjaavia turvalaitteita.Salo käy läpi muun muassa majakat, loistot, viitat ja linjataulut Vesijärvellä, josta matka jatkuu Päijänteen kautta Jämsään ja Jyväskylään.Eikä siinä kaikki. Hän koluaa myös Suonenjoen ja Viitasaaren sekä Kuopion alueiden vesistöt. Urakka alkaa huhtikuussa heti jäiden lähdettyä, ja valmista pitää tulla juhannukseen mennessä.Avaa kuvien katseluSalo tarkistaa itäviitan valon Lahden edustalla Vesijärvellä. Kuva: Markku Rantala / Yle35 000 turvalaitetta tarkistetaan joka kevätVesiväyliä hallinnoivan Väyläviraston…
Venäjä takavarikoi 700 miljoonaa euroa saksalaisten ja italialaisen pankin varoja. Ongelmat tuskin heijastuvat Eurooppaan, mutta…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääAinakin Ivalossa ja Kittilässä vedenpinta jatkaa nousuaan, mutta tulvahuippu on jo lähellä. Armi Auvinen, Taina Nuutinen-KallioIvalojoen nouseva vedenpinta katkaisi jo ainakin kaksi tietä Ivalossa. Vesi nousi jo launtaina Henrikintielle Ivalon kirkonkylällä. Pelastuslaitos joutui jo sunnuntaina aamuyöllä pelastamaan veneellä neljä henkilöä veden saartamasta, tielle hyytyneestä autosta.Sunnuntaina iltapäivällä katkesi kulku myös Näverniemeen.Ivalon palomestarin Jukka Harmasen mukaan molemmat tiet kastuvat käytännössä joka vuosi.– Ei ole niin pientä tulvaa, ettei tämä Henrikintie kastuisi, Harmanen toteaa.Molempien teiden varsilla on asutusta, eikä teitä pysty tällä hetkellä autolla turvallisesti kulkemaan. Jos kotoaan mielii kylälle, on turvauduttuva veneeseen.– Osa pysyy varmasti nyt kotonaan sen pari, kolme päivää, kun tulvahuippu kestää. Osa on varmasti lähtenyt evakkoon sukulaistensa luo. Ei pelastuslaitos tai kunta tässä lautturiksi ala, meillä on muutakin puuhaa, Harmanen sanoo.Myös Ivalon Sodankyläntiellä toinen kaista jouduttiin sunnuntaina ottamaan pois käytöstä veden nousemisen vuoksi. ELY-keskuksen johtaja vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen arvioi, että Ivalossa vesi nousee maanantaina vielä 10-20 senttimetriä.Ivalojoen ja Ounasjoen tulvat ovat nyt lähellä huippua.Esimerkiksi Ivalojoen Pajakoskella tulvahuippu on näyttänyt olevan laskussa, mutta Karjalaisen mukaan se voi lähteä vielä uuteen nousuun.Tulvivassa metsässä melonut Roope Nilivaara kertoo videolla mitä kaikkea vedessä kellui:”En taida päästä hakemaan kaveria töihin”Ivalolainen Harri Pitkänen tarkasteli sunnuntaina tulvaveden katkaisemaa tietä Näverniemeen.– Tulin katsomaan, pääsenkö hakemaan huomenna työkaveria…
Veera Salokannel, 38, tietää, kuinka raskasta on, kun lasten lisäksi pitää hoitaa oma äiti | Kotimaa
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.Oululainen Veera Salokannel, 38, vie 10- ja 12-vuotiaita lapsiaan iltaisin harrastuksiin. Joskus Salokannel katsoo kateellisena, miten muiden lapsia kuljettavat isovanhemmatkin. Hänen vanhemmistaan ei ole apua lapsiperheen arjen pyörittämisessä: isä on kuollut ja äidillä on muistisairaus.Salokannel on 75-vuotiaan äitinsä omaishoitaja. Hän muutti vuonna 2020 kahden lapsensa kanssa Paimiosta takaisin lapsuudenkotiinsa Ouluun, kun isä kuoli. Äiti asuu heidän kanssaan ja tarvitsee jatkuvaa apua.Salokannel on yksi lukemattomista suomalaisista, jotka huolehtivat samaan aikaan sekä vanhemmistaan että lapsistaan.Monta nimeä ilmiölleTilanteelle, jossa ihminen hoitaa sekä vanhempiaan että lapsiaan yhtä aikaa, on useita nimityksiä.Usein puhutaan sandwich-sukupolvesta, -ilmiöstä tai -vaiheesta,…
Kaksi vesiskootterikuskia joutui vaaratilanteeseen lauantaina iltakymmeneltä. Meripelastuskeskuksen mukaan nuorukaiset eivät olisi jääneet henkiin ilman pelastusliivejä.Lauantaina kaksi vesiskootteria joutui merihätään Porissa Kallon edustalla. Toinen kuskeista joutui veden varaan, eikä päässyt omin avuin takaisin vesiskootterin päälle.10-asteiseen veteen pudonnut sai apua poikkeuksellisen nopeasti, sillä onnettomuuspaikka sijaitsee aivan Kallon merivartioaseman kupeessa.– Miehet olivat jo käynnistämässä venettä, kun ensimmäinen hälytys tuli hätäkeskuksen kautta, meripelastusjohtaja Tomi Maunu kertoo.Hätäkeskukseen tuli vesiskoottereiden törmäyksestä useita ilmoituksia ja paikalle lähti yksiköitä myös Satakunnan pelastuslaitokselta.Meripelastusjohtajan mukaan alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, mutta käytös oli muuten holtitonta.– Paikka oli laivojen sisääntuloväylällä aallonmurtajien vieressä eli kaikin puolin typerä paikka pelleilyyn, Maunu tiivistää.Epäonnistunut hinaus…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääOmien tietojen päätymistä vääriin käsiin ei voi täysin varmasti estää, mutta niiden laillista jakamista voi rajoittaa monilla toimilla. 17.5. 15:35•Päivitetty 17.5. 17:32Meistä jokaisesta on tietoja erilaisissa digitaalisissa rekistereissä. Osan tiedoista olemme syöttäneet rekistereihin itse, osan yhteiskunta on täyttänyt puolestamme rekistereihin. Näihin tietoihin pääsevät käsiksi niin viranomaiset kuin yksityiset yritykset.Virallisiin rekistereihin lisättyjä tietoja ei voi kumittaa, mutta niiden jakamiseen voi vaikuttaa. Tässä neljä keinoa.1. Väestötietojärjestelmän tietojenluovutuskieltoDigi- ja väestötietovirasto eli entinen maistraatti ylläpitää rekisteriä Suomen väestöstä. Virastoa voi pyytää kieltämään omien henkilötietojen luovuttamisen.Kielto koskee väestötietojärjestelmässä olevien henkilötietojen luottamista esimerkiksi yhteystieto- ja osoitepalveluille, suoramarkkinointiin ja asiakasrekistereihin.2. SuoramarkkinointikieltoOmien tietojen päätymistä suoramarkkinointiyritysten käsiin voi rajoittaa…
Keskusrikospoliisi selvittää kaupungin toimintaa siitä näkökulmasta, miten tietomurto on päästy kaupungin järjestelmiin tekemään.17.5. 15:51•Päivitetty 17.5. 17:39Keskusrikospoliisi on alkanut tutkia yhdessä Helsingin poliisin kanssa Helsingin kaupungin järjestelmiin kohdistunutta tietomurtoa.Helsingin kaupunki kertoi maanantaina, että kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneessa tietomurrossa on saattanut vuotaa jopa 120 000 oppijan, huoltajan sekä henkilökunnan tietoja. Osa tiedoista on arkaluonteisia. Tietomurto tapahtui 30. huhtikuuta.Helsingin kaupunki on tehnyt tietomurrosta rikosilmoituksen poliisille.– Esitutkinnan lisäksi Keskusrikospoliisi selvittää kaupungin toimintaa siitä näkökulmasta, miten tietomurto on päästy kaupungin järjestelmiin tekemään, tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista kertoo poliisin tiedotteessa.Leponen toteaa tiedotteessa, että selvitykset ovat alkuvaiheessa.Poliisi kertoo, että se tekee tiiviisti yhteistyö…
Turkmenistanissa paljastettiin jättiläispatsas.Keski-Aasiassa sijaitsevassa Turkmenistanissa paljastettiin tällä viikolla yksi maailman korkeimmista patsaista.Pronssipatsas esittää maan kansallisrunoilijaa Magtymguly Pyragyniä ja se on yli 80 metriä korkea. Taideteos sijaitsee lähellä Turkmenistanin pääkaupunkia Ašgabatia.Turkmenistanin patsaan korkeutta voi verrata esimerkiksi Haminan lipputankoon. Pyragyniä esittävä patsas on noin 20 metriä lyhyempi kuin Suomen korkein lipputanko.Rahalla saa jättiläispatsaitaPiskuinen Turkmenistan on vaurastunut kaasu- ja öljyvarojensa ansiosta.Maa on viime vuosina pystyttänyt useita monumentteja, rakennuksia ja patsaita kansallissankareilleen.Esimerkiksi vuonna 2020 keskiaasiankoira sai oman kuusimetrisen kultaisen patsaan. Rotu on jalostettu Turkmenistanissa.Presidentti Serdar Berdymukhamedov saapui kansallisrunoilijan patsaan avajaistilaisuuteen perjantaina.Pyragyn, jonka kunniaksi monumentti pystytettiin, syntyi yli 300 vuotta sitten.Runoilijaa pidetään yhtenä Turkmenistanin kirjallisuuden…
Huhtikuussa tehtävässään aloittaneen Jari Luukkosen mukaan rahaa kyllä löytyisi kymmenien miljoonien urakkaan.Ilkka Ritvanen, Jukka EskanenPohjois-Karjalan Heinävedellä sijaitsevien Palokin koskien ennallistaminen on ainoa keino pelastaa Saimaan järvilohi, sanoo ympäristöjärjestö WWF:n uusi pääsihteeri Jari Luukkonen.– Kaikki ymmärtävät saimaannorpan arvon. Meillä on kuitenkin ihan samanlainen uniikki laji, saimaanlohi. Nyt on iso vaara, että se menetetään kokonaan, hän sanoo.Saimaan järvilohi on äärimmäisen uhanalainen. Sen viimeinen pääsy lisääntymisalueilleen katkesi 1970-luvun alussa, kun Pielisjokeen rakennettiin Kuurnan voimalaitos. Laji on sen jälkeen ollut täysin viljelyn ja istutusten varassa.Viljelylaitokset ovat kuitenkin kärsineet kaloja tappavasta vesihomeesta, jonka pelätään jopa lopettavan koko viljelyn.Palokin koskien vapauttaminen ja ennallistaminen voisi arvioiden mukaan…
Supertähti Taylor Swift villitsi fanit Tukholmassa – kriitikot hehkuttavat konserttia: ”Suuri lahja”
Supersuosittu laulaja esitti Tukholman-konsertissaan yhteensä 45 kappaletta.Yhdysvaltalaisen supertähden Taylor Swiftin ensimmäinen konsertti Tukholman Friends-areenalla kuultiin perjantai-iltana. Ruotsalaislehtien arviot ovat olleet ristiriitaisia, mutta vastaanotto on ollut pääosin positiivisen puolella.Swiftin ennätyksellisen tuottoisan Eras-kiertueen Tukholman-konsertti oli Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n kriitikon mukaan suuri lahja ruotsalaisyleisölle ja Swift sai jokaisen tuntemaan, että hän oli tullut Tukholmaan erityisesti heitä varten.Aftonbladetin arvion mukaan kolme tuntia ja 20 minuuttia kestänyt konsertti oli liiankin pitkä. Ei siis ihme, että pitkän konsertin aikana fanit istuivat välillä areenan lattialla.Kehuja saa jatkuvasti vaihtunut lavashow ja vaikka lavalla tapahtuikin arvion mukaan paljon, niin keskiössä onnistuivat olemaan Swiftin tulkitsemat kappaleet, eikä mikään muu.Aftonbladetin arviossa…
Lentokone oli ollut matkalla Helsingistä Kuusamoon tammikuussa 2024. Haastehakemus on toimitettu Pohjois-Savon käräjäoikeuteen.Syyttäjä on nostanut syytteen liikenteen häirinnästä ja toissijaisesti ilmailurikkomuksesta, kertoo Syyttäjälaitos.Syytteet koskevat häirintää, joka tapahtui Finnairin lennolla 23. tammikuuta. Helsingistä Kuusamoon matkalla ollut lentokone joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Kuopioon poistaakseen häiriöksi olleen matkustajan.Haastehakemus on toimitettu Pohjois-Savon käräjäoikeuteen.Syyttäjä ei kerro asiasta tällä hetkellä enempää.
KHO linjasi ennakkopäätöksessään, ettei susien ja koirasusien risteytymisen estämiseksi ollut Lappeenrannan Ylämaalla muita keinoja kuin koko lauman surmaaminen.Poikkeuslupa itärajan lähellä liikkuneen susilauman kaatamiseksi oli perusteltu. Näin katsoi korkein hallinto-oikeus (KHO) tänään perjantaina antamassaan ennakkopäätöksessä.Jutussa oli kyse niin kutsutusta Lappeenrannan Ylämaan susilaumasta, jonka metsästämiseen Suomen riistakeskus antoi poikkeusluvan viime vuoden helmikuussa. Luvan myöntämisen perusteluna oli susikannan geenipuhtauden suojeleminen.Kahdeksan eläimen laumassa oli DNA-analyysien perusteella kahdesta kuuteen koirasutta. Koirasusi on suden ja koiran risteymä. Se on säädetty Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.Riistakeskus asetti poikkeusluvan koskemaan koko laumaa, koska koirasutta on Suomen riistakeskuksen mukaan käytännössä mahdotonta erottaa sudesta pelkästään ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Keskuksen mukaan myöskään elävänä…
Vielä maanantaina pörssisähkö kävi lähes 50 sentissä.Pörssisähkön keskihinta on huomenna lauantaina –0,15 senttiä kilowattitunnilta. Tuntihinta ei ylitä nollaa euroa koko päivänä.Hinta on ropissut huomattavasti, kun maanantaina se kävi lähes 50 sentissä.Halvinta pörssisähkö on lauantaina aamuviiden ja aamukuuden välillä, jolloin hinta on –0,30 senttiä kilowattitunnilta.Kalleinta pörssisähkö on puolestaan aamuyhdeksästä aamukymmeneen, jolloin hinta on pyöreät nolla euroa. Tämän ylemmäksi tuntihinta ei kapua koko lauantain aikana.Pörssisähkön 12 kuukauden keskimääräinen tuntihinta on vajaat 7 senttiä kilowattitunnilta.Verolliset tuntihinnat käyvät ilmi muun muassa Pörssisähköä.fi-sivustolta, joka käyttää lähteenään sähköpörssi Nord Poolin dataa.Pörssisähkösopimuksella kuluttajan tulee maksaa sähköstä tuntihinnan lisäksi sähköyhtiön marginaali ja sähkönsiirtomaksu.
Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex kertoi päätöksestään tänään perjantaina.17.5. 16:48•Päivitetty 17.5. 16:51Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex on päättänyt jatkaa Rajavartiolaitoksen tukemista itärajalla. Suomi pyysi huhtikuussa virka-avulle jatkoa lokakuun loppuun asti. Frontex kertoi jatkosta tänään perjantaina.Rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Marko Saareksin mukaan suullinen vahvistus jatkosta on tullut ja kirjallinen vahvistus on tulossa.Päätös oli odotusten mukainen. Lisäväki on tarpeen, mutta se ei ole Saareksin mukaan tärkeintä.– Keskeisintä on symboliikka. Tämä osoittaa, ettemme ole yksin tässä tilanteessa, Saareks sanoo.Frontexilta on Suomessa tällä hetkellä 26 rajavartijaa. Heistä itärajalla on 20 ja Helsinki–Vantaan lentoasemalla kuusi. Frontexilta on tullut Suomeen myös partioajoneuvoja ja muuta valvontaan käytettävää tekniikkaa.Apuna maastovalvonnassaFrontexin…
Helsingissä on ollut jo pitkään pulaa koululääkäreistä. Tänä lukuvuonna lakisääteisiä tarkastuksia on saatu toteuttua enemmän yksityisten palveluiden avulla.Anna Horppu, Katri TihiläTänä lukuvuonna koululääkäritarkastuksessa käyneiden määrä nousee huippulukemiin.Pitkään jatkuneen Helsingin koululääkärivajeen ja koronaviruspandemian vuoksi 1.-, 5.- ja 8.-luokkalaisten lakisääteiset lääkärintarkastukset ovat olleet vaarassa jäädä tekemättä.Tilanne on parantunut, koska viime vuodesta alkaen kaupunki on paikannut tilannetta yksityisillä lääkäripalveluilla.Tänä lukuvuonna lakisääteisissä lääkärintarkastuksissa käyneiden määrä nousee noin 85 prosenttiin, arvioi Helsingin kaupungin terveys- ja päihdepalveluiden johtaja Leena Turpeinen.Turpeisen mukaan kyseessä on huima parannus. Esimerkiksi lukuvuonna 2018–2019 vain 53 prosenttia kävi samaisessa tarkastuksissa. Koronavuosina luku oli vain 30 prosenttia.– Kaikille voidaan nyt tarjota lääkärintarkastus, mutta…