Kun julkisuudessa päivitellään, kuinka ihmiset märehtivät tunteissaan, päädytään ojasta allikkoon: päivittely on osa samaa ongelmaa, Kujala analysoi.Alkusyksystä Ylellä ja somessa roihahti keskustelu työelämästä ja tunteista.…
Persianlahden ihmeiden viikko: verenpunainen meri Iranissa, lunta Saudi-Arabiassa | Uutisia lyhyesti
Hormuzin saarella on päästy ihmettelemään verenpunaisena hohkaavaa merivettä, kun rankkasateet ovat myllänneet rantojen maaperää.Tämänviikkoiset rankkasateet Iranin Hormuzin saarella ovat saaneet aikaan vaikuttavan ilmiön: mereen virtaava…
Etelä-Karjalassa ei ole rekisteröity tänä vuonna yhtään hiv-tartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos…
Kolmas osa tuotti avausviikonloppuna 90 miljoonaa dollaria vähemmän kuin edellinen osa The Way of Water.Ohjaaja James Cameronin scifi-fantasiatrilogian kolmas osa Avatar: Fire and Ash tuotti maailmanlaajuisesti 345 miljoonaa dollaria avausviikonloppunaan.Elokuva on toiseksi eniten avausviikonloppuna myynyt Hollywood-elokuva vuonna 2025.Yhdysvalloissa ja Kanadassa elokuva tuotti viikonlopun aikana 88 miljoonaa dollaria.Fire and Ash -elokuvan ensi-ilta oli 17. joulukuuta.Eniten avausviikonloppuna myynyt elokuva vuonna 2025 oli marraskuussa ensi iltansa saanut Zootopia 2, joka tuotti 556 miljoonaa dollaria.Edellinen osa Avatar: The Way of Water tuotti avausviikonloppunaan 90 miljoonaa dollaria enemmän maailmanlaajuisesti. The Way of Water tuotti 435 miljoonaa dollaria.
Bepanthen-voiteen käyttö päiväkodeissa on aiheuttanut epäselvyyttä, koska se luokitellaan lääkkeeksi.Bepanthenissa vaikuttava lääkeaine on dekspantenoli.Pirkanmaan hyvinvointialue on nyt linjannut, että voidetta voi käyttää perusvoiteen tavoin ilman…
Tämä voi olla tässä.Ohjaaja James Cameron on vuosia puhunut viidestä, jopa seitsemästä Avatar-elokuvasta. Nyt hän on kuitenkin sanonut, että keskiviikkona ensi-iltaan tuleva Avatar: Fire and…
Kööpenhaminan satamassa uiskenteli maanantaina kaksi delfiiniä, kertoo Tanskan yleisradio DR. Eläinten nähtiin myös hyppivän veden pinnalla.DR:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan delfiinejä ei ole koskaan aiemmin nähty…
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalon mielestä saukosta on tullut metsästyslain kiisteltyjen muutosten ”huonon näytelmän symbolieläin”. Valmisteleva virkamies kiistää.Eduskunnan hyväksymä metsästyslain muutos on aiheuttanut poliittisen kiistan saukon asemasta.Lain…
Vuosittaiset aluekohtaiset metsästyskiintiöt säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.11:47•Päivitetty 11:52Eduskunta on hyväksynyt metsästyslain muutoksen eli niin sanotun susilain. Eduskunta hyväksyi lain äänin 135–35.Lailla muutetaan suden suojelua siten, ettei se olisi suojeltu ympäri vuoden. Susia saisi metsästää aikoina, joista säädetään erikseen asetuksessa.Suden rauhoitus- ja metsästysajasta säädetään jatkossa valtioneuvoston asetuksella. Vuosittaiset aluekohtaiset metsästyskiintiöt…
Suomen Hyötytuulen tilaama pesimälinnustoselvitys kertoo, ettei yhdentoista voimalan merituulipuistolla ole ollut vaikutusta lintujen kannan kokoon tai poikastuottoon.Tuoreen pesimälinnustoselvityksen mukaan Porin Tahkoluodon merituulipuisto ei näyttäisi vaikuttavan linnustoon.Porin Tahkoluodon edustalle vuonna 2017 valmistunut yhdentoista voimalan merituulipuisto sijoittuu pesimälinnustoltaan arvokkaiden Kaijan, Kumpelin, Hylki- ja Silakkariutan saarten läheisyyteen.Suomen toistaiseksi ainoassa merituulipuistossa on tehty pesimälintuseurantaa…
Kuntien kasvihuonekaasupäästöt laskivat viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.Vuoden 2024 ennakkolaskentatietojen perusteella Suomen kasvihuonekaasupäästöt laskivat noin viisi prosenttia edellisvuodesta.Eniten vähenivät sähkön ja kaukolämmön päästöt. Sähkön tuotannossa tuulivoiman osuus kasvoi yhä, ja kaukolämmössä kivihiilen ja turpeen käyttöä vähennettiin.Tieliikenne oli ainut sektori, jonka päästöissä oli kasvua. Sen päästöt kasvoivat noin…
Miss Suomen ja perussuomalaisten poliitikkojen silmien venyttely on aiheuttanut kansainvälisen rasismikohun.Kuvat ovat herättäneet paheksuntaa erityisesti Aasiassa, jossa ele koetaan syvästi loukkaavaksi.Aasian sosiaalisessa mediassa Suomi on saanut osakseen pilkkaa.LONTOO Suomen hallitus on sotkeutunut rasismikohuun, julistaa brittiläisen The Times -lehden otsikko viikon aluksi.Kiinalaisen The Global Times -lehden sivuilla Miss Suomen ja perussuomalaisten…
Ensi vuonna julkaistava Control Resonant on suomalaisen pelistudion ensimmäinen toimintaroolipeli.Suomalainen Remedy-pelitalo on paljastanut seuraavan siirtonsa. Espoolaisyhtiö julkisti uuden pelinsä The Game Awards -gaalassa Los Angelesissa…
Elämäni moka -juttusarjassa julkisuudesta tuttu ihminen kertoo nolosta virheestään. Tällä kertaa mokansa…
Uusi tieteellinen näyttö ei todista yhteyttä rokotusten ja autisminkirjon häiriöiden välillä. Asiasta…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääTänä vuonna influenssaepidemia alkoi normaalia aiemmin.Influenssaepidemia käynnistyi Suomessa tänä vuonna 3–4 viikkoa normaalia aiemmin. Influenssaa on esiintynyt nyt parin viikon ajan, ja terveyskeskuskäyntien perusteella virus leviää voimakkaasti, kertoo infektiolääkäri, HUS:in apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen Ylen aamussa.– Suuressa osassa maata influenssa-aktiviteetti on tällä hetkellä hyvinkin korkea, Ruotsalainen sanoo.Viime vuonna influenssakausi oli toisenlainen. Se alkoi hitaasti ja kesti varsin pitkään, puolen vuoden ajan.Ihmiset liikkuvat talviaikaan julkisilla liikennevälineillä, tapaavat toisiaan sisätiloissa ja työpaikoilla. Tämä on otollista aikaa minkä tahansa hengitystieviruksen leviämiseen.Influenssaa vastaan on rokote ja sitä jaetaan ilmaiseksi riskiryhmiin kuuluville, kuten yli 65-vuotiaille, alle 7-vuotiaille lapsille ja sairauden vuoksi riskiryhmissä oleville.– Rokote on ehdottomasti paras suoja influenssaa vastaan, ja se kannattaa vielä ottaa, sillä rokotesuoja alkaa kahdessa viikossa, Ruotsalainen kertoo.Kesän aikana A-tyypin virukset ovat lähteneet muuntumaan. Myös Suomessa on havaittu muuntuneita A(H3N2)-viruksia. Ruotsalaisen mukaan Iso-Britannia on kertonut muuntuneesta viruksesta ja siitä, että rokotteen teho on kohtalaisen hyvä.– Eli rokote kannattaa ottaa, vaikka yksi kiertävistä influenssaviruksista onkin muuttunut, Ruotsalainen toteaa.
Vantaan Itä-Hakkilassa kaadetaan metsää, koska paikalle rakennetaan Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikkö.Luontohaitta hyvitetään kaatamalla puita ja tukkimalla oja Sotungissa.Luonnon tila paranee Sotungissa, kun metsä monipuolistuu ja lahopuun määrä kasvaa.Kyseessä on Suomen ensimmäinen luonnonsuojelulain mukaan tehtävä luontohaittojen hyvitys eli ekologinen kompensaatio.Tämä on toimittajan tekemä, tekoälyn avulla tuotettu tiivistelmä.Mäntyjen kannot ovat vielä pinnasta vaaleita Vantaan Sotungissa, jossa on juuri kaadettu puita luonnon hyväksi. Vaikkei siltä näytä, kyseessä on ympäristöteko.– Luontokato etenee niin hurjaa vauhtia, että nyt pitää toimia aktiivisesti. Ja nämä ovat niitä toimia, Vantaan kaupungin ympäristösuunnittelija Ville Selonen sanoo.Tämä juttu näyttää, mitä Selosen mainitsemat toimet tarkoittavat käytännössä.Idea on, että jos jossakin on pakko aiheuttaa…
Pikkulapsiperheen äidin mielenmaisemaa ei juuri nyt sävytä punainen joulu vaan kovasti harmaa ja huolien täyttämä arki, Hallamaa murehtii.Rakas Joulupukki. Kolmekymppinen ruuhkavuosimutsi tässä. En ole oikeastaan uskonut sinuun enää vuosikymmeniin, mutta lapseni pakotti kirjoittamaan sinulle, samalla kun hän raapustaa omaa toivekirjettään.Kyllä minullakin toiveita on. Kai niitä voisi kirjata ylös tässä ajan kuluksi, vaikka pyykkivuoret odottavat ja jääkaappi on taas tyhjä.Meillä pikkulasten äideillä on keskimäärin alle neljä tuntia vapaa aikaa vuorokaudessa. Keskimääräisellä suomalaisella on ruhtinaalliset kuusi ja puoli tuntia, pikkulasten isilläkin jopa neljä tuntia ja 20 minuuttia.Toivoisin, että saisin välillä käyttää tuon vapaa-aikani mihin haluan. Sen sijaan että suunnittelen tulevaa, mietin viikon…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääTo understand the new politics stance and other pro nationals of recent times, we should look to Silicon Valley and the quantified movement of the latest generation. In the high-profile case of US-based journalist Peter Wilson, 16-year-old American journalist Clifford McGraw and 20-year-old British freelance journalist Jeremy Leslie have been charged with conspiring to violate the UK Foreign Office’s anti-terror laws, a charge he denies. On Monday, UK attorney Andy McDonald revealed that he had spoken. ”Few worry about catching Covid anymore, as it’s just a matter of time before they do,” says Tea, a teacher at a school for…
To understand the new politics stance and other pro nationals of recent times, we should look to Silicon Valley and the quantified movement of the latest generation. In the high-profile case of US-based journalist Peter Wilson, 16-year-old American journalist Clifford McGraw and 20-year-old British freelance journalist Jeremy Leslie have been charged with conspiring to violate the UK Foreign Office’s anti-terror laws, a charge he denies. On Monday, UK attorney Andy McDonald revealed that he had spoken. ”Few worry about catching Covid anymore, as it’s just a matter of time before they do,” says Tea, a teacher at a school for…

To understand the new smart watched and other pro devices of recent focus, we should look to Silicon Valley and the quantified movement. Apple’s Watch records exercise, tracks our moves throughout the day, checks the amount of time we are stood up and reminds us to get up and move around if we have been sat for too long – let’s not forget Tim Cooks ”sitting is the new coolness” line. What we like: Angled second screen is quite useful.Durability is top notch.Better dual-screen software.Powerful hardware features. What we dislike: Less battery life than other options.Keyboard and trackpad are flimsy.No…