Yhteisellä osakeyhtiöllä opistot koettavat taklata huippu-urheilun synkkenevää taloustilannetta. Opistot tulevat toimimaan Lahdessa, Lohjalla ja Helsingissä.
Pajulahden ja Kisakallion urheiluopistot yhdistyvät. Jatkossa ne tarjoavat palveluitaan kolmella paikkakunnalla, Lahdessa, Lohjalla ja Helsingissä. Tarkoituksena on tarjota nykyistä kattavammin liikuntaan ja urheiluun liittyvää koulutusta.
Opistoilla on ollut jo muutaman vuoden ajan yhteinen liikeyritys, joka tarjoaa liikunta-alan ammatillista koulutusta. Ensi vuoden alussa voimaan astuva yhdistyminen keskittää kaikki toiminnot saman yrityksen alle.
– Tarkoituksena on saada leveämmät hartiat tässä maailmassa, jossa rahaa ei ole tippumassa ainakaan helposti yhtään mistään, sanoo Pajulahden urheiluopiston toiminnasta vastaavan Urheiluopistosäätiön toimitusjohtaja Jukka Hako.
Uuden urheiluopistoyhtiön palkkalistoilla tulee olemaan noin 200 työntekijää. Ainakin aluksi kaikki työntekijät siirtyvät uuteen yritykseen vanhoina työntekijöinä. Yrityksen yhteenlaskettu liikevaihto pyörii tämän hetkisen arvion mukaan noin 25 miljoonassa eurossa. Sekä Kisakallion että Pajulahden talous on vakaa.
– Molempien talous on hyvässä kunnossa, molemmat ovat tehneet reippaasti investointeja ja kehittäneet toimintaansa, Hako summaa.
Hako sanoo, että molempien opistojen asiakasmäärät ovat kasvaneet ja koronavuosien aiheuttamasta notkahduksesta ne ovat selvinneet hyvin. Yhdistymisellä opistot haluavat saada myös paremmat valmiudet vastata maahanmuuttajien liikuntatyöhön.
– Haluamme saada asiakkaita ja ihmisiä mukaan liikkumaan myös niistä kansalaispiireistä, joissa taustat ovat toisenlaiset, mutta joiden työpanos on äärimmäisen tärkeä yhteiskunnallemme, Hako painottaa.
Huippu-urheilun tulevaisuus askarruttaa
Opistojen yhdistymisessä kaikki palvelut siirtyvät yhteisen osakeyhtiön toiminnaksi. Nykyiset opistojen toiminnoista vastaavat säätiöt tulevat jatkossa toimimaan apurahoja myöntävinä säätiöinä.
Urheiluopistot ovat haalineet aiempaa enemmän asiakaskuntaa tavallisista vapaa-aikaa viettävistä yksityishenkilöistä, mutta myös yritysasiakkaista. Iso kysymysmerkki on huippu-urheiluvalmennukseen käytettävissä olevat varat.
Urheiluopistosäätiön Jukka Hako arvioi, että rahoitus tulee pienenemään.
– Näkemys on, että ne rahat tulevat olemaan pienempiä, mutta tarkat luvut puuttuvat. Uskomme kuitenkin, että kolmessa toimipisteessä pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan myös jotain uutta.