Ilmailualan ammattiliitot ovat antaneet ilmoitukset työtaistelusta torstaille 27. maaliskuuta klo 14–16.
Ilmailualan ammattiliitot ovat ilmoittaneet valtionyhtiö Finnairin omistajaohjaukseen kohdistuvasta mielenilmauksesta 27. maaliskuuta kello 14–16.
Samana iltapäivänä järjestetään Finnairin yhtiökokous, jossa on määrä korottaa lentoyhtiön hallituksen jäsenten palkkioita.
Työtaistelulla kerrotaan otettavan kantaa valtion omistajaohjauksen rooliin Finnair Oyj:n nimityslautakunnassa, minkä vuoksi työtaistelun ilmoitetaan olevan poliittinen mielenilmaus.
Ilmoituksen mukaan liittojen jäsenet eivät työtaistelun aikana osallistu työhön, joka liittyy Finnairin ja Nordic Regional Airlinesin käyttämiin teknisiin tai maapalveluihin. Mukana ovat Ilmailualan Unioni IAU:n kolme ammattiosastoa, Siviililentoliikenteen työntekijät SLT, Avoin tekniikan ammattiosasto ATA sekä Suomen Siviililentoliikennevirkailijoiden liitto.
Palvelualojen työnantajat Palta kertoo tiedotteessa katsovansa, että toimissa ei ole kyse poliittisesta työtaistelusta.
Palta on jättänyt valtakunnansovittelijalle oman kannanottonsa, jossa todetaan annettujen työtaisteluilmoitusten rikkovan lain mukaista kahden viikon ilmoitusaikaa.
Palta ja IAU ovat neuvotelleet tammikuusta lähtien lentoliikenteen palveluja koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta. Työehtosopimuksen edellinen sopimuskausi umpeutui 15. maaliskuuta.