tiistai, 22 lokakuun

Suomen ainoat jättiläispandat ovat nyt vetäytyneet karanteeniin, jonka päätteeksi ne matkaavat takaisin Kiinaan.

Ähtärin eläinpuiston pandatalo on nyt sulkeutunut eikä pandoja enää nähdä Suomessa.

Nyt alkaa Pyryn ja Lumin kuukauden kestävä karanteeni, jonka jälkeen ne matkustavat takaisin Kiinaan.

Pyry ja Lumi ehtivät olla Ähtärissä lähes seitsemän vuotta.

Palauttamiseen päädyttiin eläinpuistoyhtiön taloudellisen tilanteen takia.

Eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho kertoo, että kävijämäärä nousi heti, kun eläinpuisto ilmoitti pandojen lähdöstä.

Syyslomaviikolla pandoja kävi hyvästelemässä päivittäin yli 2 000 ihmistä. Vilkkain päivä oli lauantai, jolloin kävijöitä oli 3 500. Koko viikonlopun saldo oli noin 6 000 kävijää.

Väliaho kuvaa viimeistä viikkoa ”huippusyyslomakaudeksi”.

– Ei voi edes verrata edellisiin syyslomiin, toteaa Väliaho.

Eläinpuistossa kävi runsaasti lapsiperheitä eri puolilta Suomea. Moni paikallinen kävi hyvästelemässä pandoja kausikortilla jopa päivittäin.

– Maanantai oli jo rauhallisempi päivä, mutta sateetkin vaikuttavat heti, sanoo Väliaho.

Eläinpuiston toimitusjohtajana työskennellyt Väliaho tuntee itsekin haikeutta nyt, kun pandat ovat lähdössä.

– Itsekin alan vasta nyt sisäistää. Olemme kiitollisia, mutta samalla surullisia, hän toteaa.

Tänään alkavan karanteenin aikana pandataloon pääsevät vain hoitajat ja eläinlääkäri. Kyseessä on varotoimenpide, etteivät eläimet vie mukanaan tauteja Kiinaan.

Pyry ja Lumi aloittavat nyt myös kuljetuslaatikkoon totuttelun. Tarkoitus on, että eläimet matkaavat loppuvuodesta takaisin Kiinaan, mutta edelleen on auki, minne ne sijoittuvat.

Jaa.
Exit mobile version