Talvi- ja jatkosodan tapaan panssarintorjunta on edelleen ratkaiseva tekijä, jos maahan tunkeutuva vihollinen halutaan pysäyttää, sanoo tietokirjailija Simo Liikanen.
Panssarintorjunnalla oli ratkaiseva merkitys, kun Suomi pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesällä 1944.
Jatkosodan päättymisestä on kulunut 80 vuotta. Aselepo solmittiin 4–5. syyskuuta 1944. Välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19. syyskuuta.
Panssarintorjunnan merkitystä puolustusvalmiudessa ei voi korostaa liikaa tänäkään päivänä, sanoo kaksi kirjaa panssarintorjunnasta kirjoittanut järvenpääläinen tietokirjailija Simo Liikanen.
– Puna-armeija pyrki voimakkailla panssarivoimillaan murtamaan Suomen puolustuksen. Tavoitteet olivat tietysti kaukana rintaman takana. Jos sitä panssarivoimaa ei olisi pystytty hyökkäyksen aikana pysäyttämään, puolustuksen kannalta seuraukset olisivat olleet ikävät, sanoo Liikanen.
Koulutus alkoi Hämeenlinnassa
Talvisodan alla Suomen panssarintorjuntavalmiudet eivät olleet korkealla tasolla. Panssarintorjuntakoulutuksen rakentajana toimi Into Armas Lehtinen, joka lokakuussa 1939 perusti Hämeenlinnaan pst-torjuntatykkikoulutuskeskuksen.
– Tilanne oli aika lohduton. Toimivaa panssarintorjuntaa ryhdyttiin rakentamaan syksystä 1939 lähtien. Oli vain muutama kuukausi aikaa saada aseet kuntoon ja kouluttaa joukkoja. Talvisodan loppuun mennessä koulutettuna oli parhaimmillaan noin satakunta kaksitykkistä joukkuetta, mikä on määränä aika vähän, Liikanen sanoo.
Valtaosa armeijasta joutui tulemaan toimeen täysin itse tehdyillä tilapäisillä välineillä, kuten polttopulloilla, kasapanoksilla ja erilaisilla itse rakennetuilla laatikkomiinoilla.
– Siellä missä panssarintorjunta toimi, puolustus toimi. Jos sitä ei ollut, siellä puolustus ei toiminut.
Puna-armeijan toiminta oli alkeellista
Suomen tilannetta helpotti Stalinin tekemät puhdistukset, jotka verottivat puna-armeijan taitavia panssariosaajia. Sen seurauksena panssarijoukkojen käyttö oli alkeellista.
– Tämä antoi tietysti puolustajalle vähäisinkin asein mahdollisuudet pistää hanttiin hyökkäyksiä, Simo Liikanen kertoo.
Vaikka panssarivaunut ovat tulivoimaisia, suhteellisen nopeita ja antavat hyökkäävälle joukolle suojaa, ne eivät yksin pysty taivuttamaan taistelukenttää tahtoonsa. Niidenkin pitää toimia yhteen muiden aselajien kanssa, Liikanen korostaa.
Talvisodasta otettiin hyvin tarkkaan oppia panssarintorjuntaan ja käytiin läpi sodan kokemukset. Heti talvisodan päätyttyä panssaritorjuntaan alettiin panostaa kouluttamalla lisää joukkoja ja haalimalla uusia aseita maailmalta ja tuottamalla niitä itse.
Jatkosodan alussa Suomen panssarintorjunta olikin erittäin hyvässä iskussa.
Aseiden oltava tehokkaista ja helppoja käyttää
Kun jatkosota jatkui, puna-armeijan panssarivoimat kehittyi enemmän kuin Suomen panssarintorjunta. Vuonna 1944 oltiin kuitenkin taas tilanteessa, jossa Suomen joukot voitiin varustaa moderneilla ja tehokkailla aseilla. Monesti asekoulutus jäi kuitenkin aivan viime tinkaan.
Liikanen korostaa panssarintorjunnassa hyviä ja helppokäyttöisiä välineitä, jotka saadaan käyttöön nopealla koulutuksella.
– Aseiden tulee olla tehokkaita, jotta aseen laukaisija tietää, että vaunun pystyy tuhoamaan. Aseita tulee olla myös riittävästi, että taistelua pystytään jatkamaan, kunnes ratkaisu on tapahtunut.
Aseen ja vasta-aseen kilpajuoksua
Muiden aselajien tapaan panssarisodassa käydään aseen ja vasta-aseen kilpajuoksua.
– Tällä hetkellä panssarintorjunta on hivenen niskan päällä. Vaunuja ei voi käyttää hyvin varustettua puolustajaa vastaan miten tahansa.
Panssarintorjunta on yhteistyötä eri aselajien välillä, ja tykistöllä, ilmavoimilla sekä jalkaväellä on siinä oma roolinsa.
– Siksi koulutuksen ja aselajien yhteistoiminnan täytyy olla kunnossa, jotta toivottuun tulokseen päästään.
Panssariuhkaan on oltava valmius
Panssarintorjunnan merkityksestä on saatu näyttöä Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Liikanen uskoo, että Suomen varusmieskoulutuksessa ja kaikissa suunnitelmissa on varauduttu hyvin tilanteeseen, jossa hyökkääjä käyttäisi panssarivoimia suurella volyymilla.
– Toisin on ollut monissa muissa maissa. Ei tarvitse kauas lähteä, kun on päädytty toisenlaisiin johtopäätöksiin mittavien varustautumisten osalta. Nyt näyttää siltä, että monessa Länsi-Euroopan maassa on jouduttu palaamaan suunnittelupöytien ääreen.
