Kangasalla on kiistelty pitkään 74 autopaikasta. Asunto-osakeyhtiö toivoo, että parkkiyhtiö vuokraisi kohtuuhintaisia autopaikkoja niitä haluaville käyttäjille.
Kangasalan kaupunki haluaa neuvotella sovun asunto-osakeyhtiö Kangasalan Kuohunlähteen pitkään kiistellyistä autopaikoista.
– Pyrimme hakemaan heidän kanssaan sovinnollista ratkaisua, sanoo Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.
Kangasalla on kiistelty jo vuosia 74 autopaikasta, jotka taloyhtiölle on asemakaavassa määrätty.
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi kiistaa koskevan tuomion marraskuussa. Tuomiossa oikeus katsoi, että taloyhtiö ei ole velkaa pysäköintitalon omistavalle Kangasalan Parkille.
Oikeuden mukaan Kangasalan Parkin ja Kuohunlähteen välillä ei ollut sellaista sopimusta, jonka perusteella parkkiyhtiö olisi voinut vaatia taloyhtiöltä parkkitalon pysäköintipaikkojen rakennuskustannuksia.
Parkkiyhtiö vaati oikeudessa, että taloyhtiön pitää maksaa 74 autopaikasta noin 2,3 miljoonaa euroa. Tämä on noin 31 000 euroa yhtä autopaikkaa kohden.
Taloyhtiö taas pyysi oikeutta vahvistamaan, että yhtiö ei ole Kangasalan Parkille velkaa sen vaatimaa summaa.
Kangasalan Parkki ei valittanut tuomiosta, joten se on lainvoimainen. Kangasalan Parkki on Kangasalan kaupungin tytäryhtiö.
Taloyhtiön puheenjohtaja: neuvotteluasemamme parantui
Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen ei ota kantaa tulevien neuvottelujen yksityiskohtiin.
Sitä perusasiaa tuomio ei Auvisen mukaan muuttanut, että taloyhtiöllä on velvollisuus osoittaa asemakaavan mukaiset autopaikat naapuritontin pysäköintitalosta.
Kangasalan Kuohunlähteen hallituksen puheenjohtaja Jussi Muranen arvioi, että käräjäoikeuden tuomion ansiosta heidän neuvotteluasemansa kaupungin kanssa on aiempaa parempi.
Taloyhtiö toivoo Murasen mukaan, että parkkiyhtiö vuokraisi kohtuuhintaisia velvoiteautopaikkoja niitä haluaville käyttäjille.
– Minusta olisi kaupungille kannattavaa päästä viimein vuokraamaan näitä autopaikkoja eikä taas pitkittää asioita, Muranen sanoo.
Muranen toivoo, että palattaisiin käytäntöön, joka oli jonkin aikaa voimassa parkkihallin valmistuttua. Silloin yksittäiset ihmiset saivat varata paikkoja kuukausihinnalla.
Käytäntö loppui, kun parkkiyhtiö alkoi vaatia taloyhtiöltä autopaikoista aiempaa enemmän rahaa eikä taloyhtiö suostunut vaatimukseen.
Lain mukaan kiinteistöä varten asemakaavassa ja rakennusluvassa määrätyt autopaikat pitää järjestää rakentamisen yhteydessä.
Laki sanoo, että kunta voi osoittaa ja luovuttaa kiinteistön käyttöön tarvittavat autopaikat kohtuulliselta etäisyydeltä. Tällaisessa tapauksessa kiinteistönomistajalta voidaan periä korvaus kunnan hyväksymien maksuperusteiden mukaan.
Tulkintakiista sopimuksen sanamuodosta
Taloyhtiö on vedonnut kiistassa kaupungin kanssa tekemäänsä maanvuokrasopimukseen. Sopimuksen mukaan Kangasala rakentaa tai järjestää muutoin autopaikat omalla kustannuksellaan, mutta autopaikat voivat olla käyttäjille maksullisia.
Taloyhtiön mukaan käyttäjiä ovat yksittäiset asukkaat, jotka pysäköivät autoaan parkkitalossa.
Parkkiyhtiön mukaan taas sopimuksessa mainittu käyttäjä on taloyhtiö, ja siksi sen pitää maksaa autopaikkojen rakentamisesta.
Käräjäoikeus katsoi marraskuussa antamassaan tuomiossa, että se ei voinut ratkaista Kuohunlähteen ja Kangasalan kaupungin välistä maanvuokrasopimusta koskevaa tulkintakiistaa, koska Kangasalan kaupunki ei ollut osapuolena parkkiyhtiön ja taloyhtiön välisessä oikeuskäsittelyssä.