tiistai, 22 lokakuun

Parvekepalo on jo sammutettu, eikä kukaan loukkaantunut vakavasti.

Kerrostalon parvekkeella syttyi tulipalo Helsingin Kalasatamassa tänään sunnuntaiaamuna. Ylen tietojen mukaan palosta nousi sankkaa savua taivaalle.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 9.42 Parrulaiturilla sijaitsevaan kohteeseen. Viisikerroksisen kerrostalon ylimmän kerroksen parvekkeella olleet kalusteet olivat ilmeisesti syttyneet tuleen, arvioi päivystävä palomestari Timo Ustinov.

Palo saatiin sammutettua nopeasti. Nyt käynnissä ovat jälkisammutustyöt ja savutuuletus.

– Varmistamme, että palo ei päässyt leviämään kattorakenteisiin. Nyt ei vaikuta siltä, että olisi päässyt, Ustinov sanoo.

Asunnossa oli sisällä kaksi henkilöä. Savu pysyi pääosin parvekkeella ulkopuolella, joten henkilöt eivät loukkaantuneet vakavasti.

– Palon tuhojen perusteella parveke menee kyllä täysremonttiin, Ustinov arvioi.

Kerrostalon muiden asuntojen asukkaita ei tarvinnut evakuoida. Savuhaitat jäivät alustavan arvion mukaan vähäisiksi.

Palon syttymissyy ei vielä ole selvillä. Helsingin pelastuslaitos lähetti paikalle seitsemän yksikköä ja ambulanssin.

Jaa.
Exit mobile version