Maastopalojen vaatimien kuolonuhrien määrä tulee todennäköisesti yhä kasvamaan, Los Angelesin piirikunnan seriffi sanoo.
Olli-Pekka Sulasma,
Meri Naski
Los Angelesin ympäristössä raivoavat yhä useat maastopalot. Kuiva, hurrikaanin voimalla puhaltava tuuli levitti paloja keskiviikkona ja esti sammustustöitä esimerkiksi ilmasta käsin.
Torstaina tuulet olivat hieman laantuneet, mikä on hetkellisesti helpottanut pelastustoimia.
Los Angelesin pormestari Karen Bass ilmoitti torstaiaamuna paikallista aikaa, että evakuointikäsky Hollywoodin alueella on peruttu.
– Eilisestä lähtien tuulet ovat mahdollistaneet ilmasta käsin tehdyt pelastustoimet, jonka ansiosta Hollywoodin ja Studio Cityn alueella on tapahtunut merkittävää edistystä, Bass sanoi CNN:n mukaan.
Evakuointikäsky Los Angelesin alueella koskee kuitenkin yhä lähes 180 000 asukasta, viranomaiset kertoivat torstaina.
Alueella riehuvat maastopalot ovat tähän mennessä vaatineet ainakin viisi kuolonuhria.
Los Angelesin piirikunnan seriffi Robert Luna arvioi torstaina, että kuolonuhrien määrä tulee todennäköisesti yhä kasvamaan.
Kartalta näet tällä hetkellä aktiivisesti leviävät maastopalot:
Useat Hollywood-tähdet menettäneet kotinsa
Evakuointimääräys on ollut voimassa muun muassa alueella, joka rajoittuu Hollywood Boulevardiin, Mulholland Driveen, valtatie 101:een ja Laurel Canyon Driveen.
Nämä ovat Hollywoodin viihdeteollisuuden ikonisia osoitteita. Alueen sisään jää muun muassa Dolby-teatteri, joka toimii Oscar-gaalan näyttämönä.
Paloissa on jo tuhoutunut kokonaisia naapurustoja, joista suurin osa sijaitsee Santa Monican ja Malibun välisellä alueella.
Hollywood-tähdistä kotinsa paloissa ovat menettäneet The Daily Mail -lehden mukaan Anthony Hopkins, John Goodman, Anna Faris, Miles Teller, Eugene Levy, Billy Crystal ja Adam Brody.
Lisäksi yli 1,5 miljoonaa taloutta Etelä-Kaliforniassa on kärsinyt sähkökatkoista.
Useat ennusteet arvioivat tulipalojen aiheuttamien taloudellisten tuhojen nousevan kymmeniin miljardeihin dollareihin, The New York Times kertoo.
Biden perui matkansa Eurooppaan
Tulevia Oscar-ehdokkaita valitsevan Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenten äänestysaikaa on pidennetty palojen vuoksi. Myös Oscar-ehdokkaiden julkistusta on siirretty kahdella päivällä eteenpäin ensi viikon sunnuntaille.
Valkoisen talon mukaan myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on perunut loppuviikolle suunnitellun matkansa Italiaan Kalifornian palojen vuoksi.
Valkoisen talon tiedottajan mukaan presidentti teki päätöksen tavattuaan kalifornialaisviranomaisia keskiviikkona.
Bidenin vierailun Italiassa oli tarkoitus olla hänen viimeinen ulkomaan virkamatkansa presidenttinä.
Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin Kalifornian koti on evakuointimääräyksen alaisena, kertoo hänen erityisavustajansa viestipalvelu X:ssä. Avustajan mukaan kukaan ei kuitenkaan ollut talossa paikalla, kun alueen evakuoinnista annettiin määräys.
AP, Reuters
Juttua muokattu 9.1. klo 18:44: Päivitetty tiedolla Hollywoodin evakuointikäskyn kumoamistesta.