Sosiaalisessa mediassa leviää perättömiä väitteitä e-pillereiden haitoista. Se saa osan naisista uskomaan niihin niin paljon, että he saavat pillereistä todellisia sivuvaikutuksia.
Virheelliset uskomukset e-pillereiden haitoista saavat käyttäjät kärsimään todellisista sivuvaikutuksista, selviää tutkimuksesta. Perättömiä väitteitä leviää etenkin sosiaalisessa mediassa.
Uskomusten aiheuttamat haitat ovat todellisia, mutta johtuvat tutkimuksen mukaan psykologisista tekijöistä.
Kyse on nosebo-vaikutuksesta eli placebo-vaikutuksen vastakohdassa. Nosebo tarkoittaa sitä, että kielteiset odotukset aiheuttavat haitallisia vaikutuksia.
Sivuvaikutuksista kertoivat erityisesti vastaajat, jotka odottivat haittoja, joiden usko lääketieteeseen oli heikkoa ja jotka uskoivat olevansa herkkiä lääkkeille.
Asiasta on kertonut muun muassa brittilehti The Guardian.
– Tämä osoittaa, että monet yleisesti kerrotuista hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksista johtuvat psykologisesta reaktiosta, tai nocebo-vaikutuksesta, sanoo tutkimuksen toinen tekijä Rebecca Webster The Guardianille.
E-pillerit ovat hormonaalista ehkäisyä, joka voi aiheuttaa esimerkiksi muutoksia mielialassa, ihossa ja seksuaalisessa halussa. Myös vuotohäiriöt ovat yleisiä.
Haittavaikutuksia voi torjua psykologisin keinoin
Sivuvaikutukset taas saivat monet vastaajat lopettamaan pillereiden käytön.
– Sosiaaliseen mediaan on korona-ajan jälkeen ilmestynyt epätotuuksia ja lääketeollisuuden vastaista retoriikkaa. Sillä on mielestäni ollut vaikutusta, kommentoi lääkäri Janet Barter The Guardianille.
Hän on seksuaaliterveyden ammattilaisia edustavan College of Sexual and Reproductive Healthcaren puheenjohtaja.
Barter huomauttaa, että monet nuoret kärsivät masennuksesta ja ahdistuksesta ja ovat sen vuoksi erityisen varovaisia niitä mahdollisesti pahentavien asioiden kanssa.
E-pillerin haittavaikutuksia voi tutkimuksen kirjoittajien mukaan vähentää psykologisin keinoin. Hyviä kokemuksia on esimerkiksi tietoisuuden lisäämisestä nocebo-vaikutuksesta ja negatiivisten uskomusten käsittelemisestä.
Tutkimukseen osallistui 275 naista, jotka olivat käyttäneet e-pillereitä viimeisen 18 kuukauden aikana. Lähes kaikki heistä kertoivat ainakin yhdestä sivuvaikutuksesta.



