Somevaikuttaja ja podcastaaja Maria Kangaskortet muistelee Elämäni moka -juttusarjassa perheen lomamatkalla tapahtunutta onnettomien sattumusten sarjaa.
Elämäni moka
Juttusarjassa julkisuudesta tuttu henkilö kertoo pahimmasta tekemästään virheestä. Tämä on juttusarjan ensimmäinen osa.
”Toukokuussa 2022 olimme viisihenkisen perheemme ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Kreetalla. Kohteessa meitä odottivat ihana reilun parinkymmenen asteen lämpötila, upea ranta ja uima-altaat vesiliukumäkineen.
Kaikki oli sujunut hienosti ja nautimme lomasta. Ainoastaan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan huoneistomme lasinen ulko-ovi aiheutti hieman päänvaivaa, kun emme oikein ymmärtäneet, miten sen saa lukkoon.
Olimme lutranneet lasten kanssa altailla kolmisen päivää, kun päätimme lähteä tutkimaan lähikaupunkeja autolla. Teimme lähtöä, ja pakkailin sisällä viisikuisen vauvamme kanssa. Mieheni Tommi vahti kahden vanhemman lapsemme leikkejä huoneiston terassilla.
Päätin käydä pikaisesti juttelemassa Tommin kanssa aikatauluista ja laskin nukkuvan vauvan parisängylle. En laittanut vauvan ympärille tyynyjä tai muutakaan suojaksi, sillä hän nukkui sikeästi, ja tulisin takaisin tuossa tuokiossa.
Suljin oven, koska en halunnut, että ulkona kipittävät siirat pääsevät sisään. Ovi pamahti kuitenkin kiinni yllättävän lujaa, ja huomasin sen menneen lukkoon. Tajusin heti, että lukkojen taakse jäi myös avaimeni huoneistoon. En kuitenkaan hätääntynyt, sillä tiesin, että Tommilla oli aina avaimet mukanaan.
Aina, paitsi nyt. Katsoimme toisiamme epäuskoisina. Paniikki alkoi hiipiä mieleeni. Muistin kirkkaasti, kuinka esikoisemme oli pudonnut sängyltä joitakin vuosia sitten. Vaikka hänelle ei silloin käynyt kuinkaan, en voinut tietää, selviäisikö kuopuksemme ehjin nahoin. Vauva ei osannut vielä kääntyä, mutta olin yhtäkkiä varma siitä, että hän voisi oppia taidon juuri nyt.
Äidinvaiston varassa lähdin juoksemaan viereiselle allasbaarille, kun Tommi ja isommat lapset jäivät tuijottamaan vauvaa oven lasin läpi. Allasbaarin työntekijällä ei kuitenkaan ollut avaimia huoneisiin, joten suuntasin askeleeni kohti hotellin vastaanottoa.
Juostessani kauhuskenaariot risteilivät päässäni ja syytin itseäni. Kuinka saatoin jättää vauvan parisängylle, kun olisin voinut laskea hänet pinnasänkyyn. Miksi läimäisin oven kiinni niin lujaa? Miten ovi ylipäätään saattoi mennä lukkoon, kun aiemmin emme saaneet lukkoa toimimaan yrityksistä huolimatta?
Hengästyneenä saavuin respaan, jonka työntekijä onneksi otti minut heti vakavasti. Lähdimme kiitämään kohti huoneistoamme matkalaukkujen kuljetukseen tarkoitetulla autolla.
Autossa istuessani hikoilin ahdistuneena, kun jouduimme väistelemään ihmisiä, jotka tuntuivat kulkevan loputtoman hitaasti. Lopulta pysähdyimme, ja ryntäsin huoneeseen.
Näin sängyn. Ja näin vauvan. Vauvan, joka nukkui tyytyväisenä täsmälleen samassa asennossa kuin lähtiessäni. Helpotus oli suunnaton.
Vaikka selvisimme tilanteesta säikähdyksellä, opin läksyni kertaheitolla. Varmistelen nykyään, ehkä jopa neuroottisesti, ovatko ovet varmasti lukossa vai eivät. Saatan omalle pihalle mennessämme jättää ulko-oven myös hieman raolleen, ihan vain varmuuden vuoksi.
Enkä enää koskaan luota avaimia vain puolisoni varaan, vaan pidän ne itse visusti mukanani.”
Tämä juttu on osa Hyvin sanottu -keskustelufestivaalia, joka järjestetään Lahdessa 27.–28.9.2024. Festivaalilla keskustellaan mokista perjantaina 27.9. kello 19.00 alkaen. Keskustelua voi seurata suorana TV1:ltä ja Yle Areenasta tai katsoa tallenteena Areenasta. Katso festivaalin koko ohjelma.
Minkä tekemäsi mokan haluaisit unohtaa? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 14.9.2024 kello 23:een asti.
