Kolme perussuomalaisten ja kaksi kokoomuksen kansanedustajaa äänestivät hallituksen sairaalaesitystä vastaan. Perussuomalaisten johto on aiemmin kertonut olevansa puoluekuria vastaan.
Antti Pilke,
Toni Joukanen,
Anne Orjala
Kolme perussuomalaisten kansanedustajaa on saanut vakavat varoitukset, koska he äänestivät hallituksen linjaa vastaan. Asiasta päätti perussuomalaisten eduskuntaryhmä torstaina.
Kolme perussuomalaisten kansanedustajista lipesi hallitusrintamasta ja äänesti vastaan, kun eduskunta päätti tiistaina sairaaloiden päivystysten supistuksista.
Ratkaisevassa äänestyksessä perussuomalaisten kansanedustajista vastaan äänestivät Mikko Polvinen, Mikko Lundén ja Sanna Antikainen. Lisäksi esitystä kritisoinut Antti Kangas oli poissa. Kangas sai huomautuksen poissaolostaan.
– Käytiin hyvin avoin keskustelu myös heidän läsnäollessaan näistä asioista, he saivat itse kertoa sanottavansa ja muut ryhmän jäsenet saivat ottaa kantaa, kertoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
Mäkelän mukaan vakava varoitus on ymmärrettävä niin, että tällainen toiminta ei voi jatkua.
– Vastaisuudessa ei voi äänestää hallituksen linjan vastaisesti, tai sitten puhutaan vakavista seuraamuksista, Mäkelä sanoo.
Hallituksen esitys meni niukasti läpi, viisi hallituspuolueen edustajaa äänesti vastaan
Hallituksen sairaalaverkkouudistus meni niukasti läpi äänin 101–96. Poissa oli vain kaksi kansanedustajaa ja tyhjää ei äänestetty.
Lakimuutos leikkaa sairaalatoimintaa ja yöpäivystyksiä monilla paikkakunnilla.
Hallituspuolueista yhteensä viisi kansanedustajaa äänesti lakiesitystä vastaan. Tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmä antoi kahdelle esitystä vastaan äänestäneelle kansanedustajalleen varoituksen. He olivat Markku Eestilä ja Juha Hänninen. Lisäksi äänestyksestä poissa ollut kokoomuksen Janne Heikkinen puhutettiin.
Perussuomalaisten johto ollut aiemmin ryhmäkuria vastaan
Perussuomalaisten johto on aiemmin ollut puoluekuria vastaan. Keväällä 2021 puolueen puheenjohtaja Riikka Purra lausui eduskunnassa:
– Ryhmäkuri saattaa vaikuttaa siihen, että ei ehkä uskalleta tai voida käyttää omia aivoja.
Keskusta on jakanut viestipalvelu X:ssä videota, jossa usea perussuomalaisten kansanedustaja päivittelee ryhmäkuria puheenvuoroissaan keväällä 2021. Myös silloinen kansanedustaja Jani Mäkelä pitää puheenvuoron ryhmäkuria vastaan.
– Tehdä tässä salissa asioita sen mukaan, mitä oikeaksi ja totuudenmukaiseksi näkee, eikä sitä, mitä ryhmäkuri painostaa, Mäkelä sanoi silloin eduskunnassa.
Nyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimiva Mäkelä kuitenkin ennen sairaalaäänestystä vaati tiukkaa ryhmäkuria ja sanoi, että ”Hallituksessa äänestetään hallituksen esitysten puolesta”.
Myös puolueen entinen puheenjohtaja Timo Soini on kirjoittanut vuonna 2007, että ”Puoluekuri on porvarihallituksen keskuudessa stalinistisessa luokassa.”
Soinin aikana perussuomalaiset on kuitenkin antanut kolmelle edustajalleen huomautuksen homoliittojen puoltamisesta. Vuonna 2017 perussuomalaisten kansanedustajat Tiina Elovaara, Arja Juvonen ja Ville Tavio rikkoivat perussuomalaisten ryhmäkuripäätöstä äänestyksessä kansalaisaloitteesta, jossa vaadittiin avioliiton säilyttämistä naisen ja miehen välisenä.