torstai, 5 joulukuun

Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa niin sanotusta vientimallista. Laki vaikuttaisi työriitojen sovitteluun.

Perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi lausuntonsa hallituksen niin sanotusta vientimallista.

Valiokunnan mukaan laki voidaan säätää normaalissa säätämisjärjestyksessä. Näin ollen lain säätämiselle ei ole perustuslaillista estettä.

Hallituksen esitysluonnos sai lausuntokierroksella kovaa arvostelua muun muassa tasa-arvovaltuutetulta. Myös oikeuskansleri kritisoi esitystä ja epäili, että esitys voi olla ongelmallinen Suomen kansainvälisten sopimusten ja EU-oikeuden näkökulmasta.

Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotuksella ei rajoitettaisi sopijaosapuolten sopimisvapautta. Valiokunnan mukaan laki ei myöskään ole ristiriidassa Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa.

– Ehdotetun muutoksen jälkeenkin työriidan osapuolilla on velvollisuus osallistua sovitteluun ja antaa sovittelijalle tämän tarvitsemat tiedot työriidan sovittelua varten, mutta osapuolet päättävät sovinnon hyväksymisestä, valiokunnan yksimielisessä lausunnossa todetaan.

Etenkin naisvaltaisten alojen voimakkaasti vastustama laki vaikuttaisi työriitojen sovitteluun. Työntekijäjärjestöt ovat kutsuneet lakia ”palkkakuoppalaiksi”.

Laki ohjaisi valtakunnansovittelijan toimintaa siten, että valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan tulisi sovintoehdotuksia antaessaan huomioida entistäkin tarkemmin kansantalouden kokonaisetu.

Käytännössä tähänkin asti valtakunnansovittelija on tunnollisesti noudattanut ehdotuksissaan palkkaneuvottelujen avaavien vientialojen korotusten linjaa.

Lain sorvaamisen taustalla ovatkin irtiotot tästä yleisestä linjasta. Näin kävi viimeksi vuonna 2022 kunta-alan sopimusten kanssa. Tuolloin sovittelulautakunnasta saatu sopu takasi julkisen sektorin työntekijöille vuosiksi vientialoja kovemmat korotukset.

Jaa.
Exit mobile version