Oulun Kärpät pudotti Mikkelin Jukurit SM-liigan puolivälierissä voitoin 4–2. Samalla päättyi Olli Jokisen aikakausi Jukureissa.
Mikkelin Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen käveli lauantai-iltana Kalevankankaan jäähallin jäällä ja kiitti yleisöä, joka antoi isot aplodit Jokiselle. Kärpät oli voittanut jääkiekon SM-liigan puolivälierien kuudennen ottelun jatkoerän jälkeen 4–3 ja edennyt välieriin voitoin 4–2.
Jukurien kausi päättyi ja samalla päättyi Jokisen kolmivuotinen jakso Jukureissa. Jokinen teki vahvaa työtä pienen budjetin seurassa.
Julius Hermonen iski Kärppien voittomaalin lauantaina ensimmäisessä jatkoerässä.
Jokisen ensimmäisellä kaudella Jukurit oli peräti runkosarjan kakkonen, mutta hävisi puolivälierissä KooKoolle. Toinen kausi meni heikommin, kun Jukurit jäi runkosarjassa sijalle 11. Tällä kaudella runkosarjassa sijoitus oli viides ja Kärppiä vastaan Jukurit sai aikaan kovan taistelun.
Ennen Jokista Jukurit ei ollut päässyt kertaakaan SM-liigan pudotuspeleihin.
Ensi kaudeksi Jokinen siirtyy Ruotsiin Timrån päävalmentajaksi.
– Olen erittäin kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden. Olen kiitollinen Jukurien organisaatiolle, että he uskalsivat lähteä etsimään valmentajaa boksin ulkopuolelta. Koko Jukuri-yhteisö ja ihmiset kaupungissa ovat tehneet oloni kotoisaksi. Mikkelillä on sydämessäni aina paikka, Jokinen sanoi.
– Olen ollut etuoikeutetussa asemassa, kun olen päässyt valmentamaan noin motivoituneita pelaajia. Noin 15 pelaajaa on ollut kolme vuotta mukana. Myös huoltoporukka ja muu staffi on ollut korvaamaton.
Pudotuspeleissä jäi voittamatta
Jokinen, entinen NHL-tähti, sai paljon palstatilaa värikkäillä lausunnoillaan Jukureiden luotsina. Vaikka hän valmensi ensimmäistä kertaa aikuisten tasolla, Jukurit pelasi runkosarjassa viihdyttävää ja vauhdikasta kiekkoa.
Jokinen oli linjannut, että kolmen vuoden projekti on tähdännyt tämän kevään mitalipeleihin, mutta pudotuspeleissä Jukureilla jäi kuitenkin molemmilla yrityksillä hieman piippuun. Kevään 2022 puolivälierissä Jukurit hävisi KooKoolle seitsemässä ottelussa.
Jokisen mukaan nyt päättynyt kausi oli joukkueelta joka tapauksessa paras pelillisesti.
– Pelaaminen on aina suhteessa vastustajiin. Ensimmäisellä kaudella olimme runkosarjan kakkosia, mutta sillä kaudella ei montaa joukkuetta ollut yli kolmen miljoonan pelaajabudjetilla. Nyt oli varmasti neljä joukkuetta yli neljän miljoonan ja monta muutakin yli kolmen.
Tähän kauteen Jukurit lähti 12:nneksi suurimmalla pelaajabudjetilla (2,0 miljoonaa), kun Kärppien budjetiksi ilmoitettiin 3,25 miljoonaa euroa. Myös Tapparan budjetiksi kerrottiin 3,25 miljoonaa, mutta kyse on toki vain ennen kauden alkua kerrotuista summista.
– Pettymys on kuitenkin päällimmäisenä mielessä. Emme pystynet voittamaan yhtään pudotuspelisarjaa.
Kärppiä vastaan Jukurit ajautui ottelusarjassa 0–3-tappiolle.
– Tasainen sarja. Kolme ensimmäistä ottelua hävittiin. Toisessa ja kolmannessa ottelussa oli iskun paikka, olimme niissä ehkä pelillisesti parempi joukkue. Kolme ottelun takaa on aikamoinen vuori kiivettävänä. Kaksi luotia väistettiin ja kolmas oli aika lähellä. Kärpät oli juuri tuon verran parempi, Jokinen tiivisti.
Viimeinen ottelukin oli tasainen ja tilanteet vaihtelivat.
– Toisessa erässä kelkka meinasi ensin kääntyä vähän meille ja sitten se kääntyi totaalisesti vastustajalle. Onneksi saimme tapettua kaverin momentumin, heillä oli pakka mennä kahden maalin johtoon. Pääsimme tasoihin ja kolmannen erän loppu oli tasaista playoff-puurtamista. Jatkoajalla tuli puolittainen paikka ja hieno laukaus, Kärppien päävalmentaja Ville Mäntymaa summasi.