Oulun vanha kaupunki. Idylli, ainutlaatuinen paikka.
Muun muassa näin Pikisaaressa asuva Riikka Soininen kuvaa kotisaartaan Oulun keskustan vieressä.
Hänen vertauksensa vanhasta kaupungista on osuva. Pikisaaressa on ollut 1600-luvulta asti teollisuutta, muun muassa villatehdas, laivanrakennusta ja pikipolttimo, josta alueen nimi on peräisin.
Nykyisin alueella asuu ja työskentelee paljon taiteilijoita ja käsityöläisiä. Soininen, itsekin kuvataiteilija, on harmissaan siitä, mitä saarelle on tapahtumassa.
Tässä jutussa kerromme ja näytämme, millainen paikka Pikisaari on ja mikä sitä on muuttamassa.
Voit aloittaa saareen tutustumisen klikkaamalla gallerian kuvia.
Pääkatu laitettiin uusiksi
Osan paikallisista mielestä muutokset ovat tervetullutta saaren kehittämistä. Osa on Soinisen tavoin huolissaan siitä, turmeltuuko ainutlaatuinen miljöö. He ovat perustaneet asialleen yhdistyksen, Vanha Pikisaari ry:n.
Kaupungin mukaan tie kannatti remontoida pyöräkaduksi, koska alueella on niin paljon pyöräliikennettä. Reitti keskustasta Pikisaareen on yksi Oulun ja koko Suomen vilkkaimpia pyöräteitä, ja sen käyttäjämäärän uskotaan kasvavan.
Pikisaaren läpi pääsee keskustasta uudistetulle Nallikarin merenranta-alueelle sekä vuoden 2025 asuntomessualueelle.
Soininen ihmettelee, mihin pyöräkatua tarvittiin, etenkin, kun suuri osa pyöräilijöistä ajaa nyt jalkakäytävällä.
Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaarala uskoo, että pyöräilijät oppivat käyttämään pyöräkatua.
Hotelli kulttuurintekijöiden keskelle
Alueelle on myös suunnitteilla kaksi kaavamuutosta, jotka luultavasti etenevät tänä keväänä. Toinen niistä mahdollistaisi muun muassa hotellin vanhan villatehtaan alueelle.
– Miksi parhaat paikat Oulusta varataan hotelleille? Riikka Soininen kysyy.
Kaava mahdollistaisi myös lisää parkkipaikkoja alueelle.
Alueella toimivaa taiteilijaa Petri Keskitaloa se harmittaa, koska ne voisivat tarkoittaa metsän kaatamista hänen työtilansa takaa. Hotelliin hän suhtautuu toiveikkaasti ja uskoo sen tuovan taiteilijoille näkyvyyttä.
Kuvagalleriassa näet pikisaarelaisten työtiloja ja tapaat pari heistä.
Kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Sivakka haluaa rakentaa pienkerrostaloryppään niin sanotun Kortteli kuutosen sisäpihalle saaren keskiosaan, saaren läpi kulkevan Pikisaarentien varteen.
Soinisen mielestä sisäpiha on nykyisellään arvokas, koska se on harvoja rakentamattomia kohtia Pikisaaresta, 1800-luvulta peräisin oleva työläiskorttelin pihapiiri. Se tuo väljyyttä, ja mahdollistaa näkymän Pikisaaren pääkadulta saarta ympäröivälle merelle.
Korttelin asukkaat, joihin Soininenkin kuuluu, ovat järjestäneet siellä muun muassa kulttuuritapahtumia. Hänen mukaansa sisäpihalla käy kesäisin runsaasti turisteja ihmettelemässä ja valokuvaamassa.
– Tämä on romanttista. Tuntuu, että Oulussa olisi vara säästää tilaa seuraavillekin sukupolville, niin että saari ei olisi niin täyteen rakennettua.
Taiteilijoita, juurtuneita ja ulkoilijoita
Pikisaaresta on erittäin vaikea saada asuntoa, joten uusiin kerrostaloihin olisi varmasti tulijoita.
Petri Keskitalo on jo useamman vuoden jonottanut vuokra-asuntoa Pikisaaresta puolisonsa kanssa. Alue on hänelle monella tapaa tärkeä, myös siksi, että hänen äitinsä on kotoisin Pikisaaresta.
– Tämä on älyttömän hienoa seutua ja alue inspiroi minua.
Hänen puolisonsa asuukin Pikisaaressa – pariskunnalle tarjottiin alueelta niin pientä asuntoa, että he päättivät, että vain toinen muuttaisi siihen.
Jarkko Limnell ja Tanja Bodganoff-Limnell taas jonottivat asuntoa viisi vuotta ennen kuin saivat sen tänä talvena.
He eivät ole taiteilijoita, mutta Jarkko Limnell on kotoisin Pikisaaresta. Hän on asunut saaressa syntymästään vuonna 1972 asti, viittä vuotta lukuun ottamatta. Ensimmäisen lapsen synnyttyä viisi vuotta sitten perhe tarvitsi isomman asunnon ja joutui muuttamaan muualle.
Limnell on nähnyt alueen muutoksen. Hänen lapsuudessaan alue oli enemmän duunarialuetta, kun nykyisin siellä asuu paljon taiteilijoita tai niitä, joilla on varaa ostaa vapailta markkinoilta asunto kalliiseen hintaan.
Hän kuvaa Pikisaarta näin:
– Paras paikka Oulussa.
Suuri osa Pikisaaressa liikkuvista on kuitenkin aivan muita kuin pikisaarelaisia, sillä alue on suosittua ulkoilualuetta.
Saaressa liikkuu myös paljon turisteja.
Riikka Soinisen mukaan heitä saisi olla enemmänkin ja heille pitäisi tehdä edes yksinkertaiset opasteet, jotka ohjaisivat tutustumaan saaren eri nähtävyyksiin ja reitteihin. Moni kun ei edes löydä Pikisaaren pienille yksityisen näköisille poluille.
– Sanon aina, että tänne saa tulla ja saa ottaa kuvia. Tällainen paikallinen historia kiinnostaa muitakin kuin oululaisia.