Yle järjestää yhdessä sanomalehti Kalevan kanssa eurovaalipaneelin Oulussa kello 17 alkaen. Tutkija uskoo, että Pohjois-Suomesta voi mennä eurovaaleissa läpi jopa kolme edustajaa.
Yle järjestää sanomalehti Kalevan kanssa yhteisen eurovaalipaneelin tänään keskiviikkona 22. toukokuuta kello 17 alkaen.
Kauppakeskus Valkeassa järjestettävässä tilaisuudessa ovat mukana Sebastian Tynkkynen (ps.), Katri Kulmuni (kesk.), Merja Kyllönen (vas.), Janne Sankelo (kok.), Miina-Anniina Heiskanen (sd.), Silja Keränen (vihr.), Matti Heikkinen (kd.), Johanna Leponiemi (liik.) ja Wilhelm von Nandelstadh (rkp.).
Teemoina tilaisuudessa ovat EU:n muutos ja pohjoisen rooli europarlamentissa.
Ehdolla viisi kansanedustajaa pohjoisesta
Pohjois-Suomella ei ole ollut omaa meppiä eli europarlamentaarikkoa viiteen vuoteen.
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ennakoi, että nyt Pohjois-Suomesta voi mennä läpi jopa kolme edustajaa tulevaan europarlamenttiin.
– Väistämättä ainakin yksi ehdokas menee läpi.
Jokisipilän mukaan pohjoisesta on ehdolla puolueiden ykkösketjun ehdokkaita, joilla on myös hyvät edellytykset tulla valituiksi. Paikkaa parlamentista tavoittelee muun muassa viisi Pohjois-Suomesta eduskuntaan valittua kansanedustajaa.
Perussuomalaisten kansanedustajista pohjoisesta ehdolla ovat Oulun Sebastian Tynkkysen lisäksi Mikko Polvinen Kuhmosta ja Sara Seppänen Rovaniemeltä. Seppänen ja Tynkkynen olivat viime vuonna käytyjen eduskuntavaalien ääniharavat Lapin ja Oulu vaalipiireissä.
– Puolue itse lataa odotuksia Tynkkyseen. Hän on taitava kampanjoija ja yksi näkyvimpiä poliitikkoja, Jokisipilä sanoo.
Myös vasemmistoliiton istuvalla kansanedustajalla Merja Kyllösellä voi Jokisipilän mukaan olla mahdollisuus päästä läpi Li Anderssonin vanavedessä. Kyllösellä on poliittista painoarvoa, sillä hän on toiminut aiemmin liikenneministerinä ja ollut puolueensa presidenttiehdokkaana.
Keskustan ehdokkaana parlamenttiin pyrkivällä Tornion Katri Kulmunilla on myös mahdollisuus tulla valituksi, Jokisipilä sanoo. Hänen mukaansa pohjoisen keskustalaiset voivat ajatella, että Kulmuni ansaitsee hyvityksen, sillä hänen kautensa puolueen johdossa ja valtiovarainministerinä päättyi lyhyeen.
Viimeksi Väyrynen
Jokisipilän mukaan pohjoisen ehdokkaiden läpimeno edellyttää kuitenkin sitä, että heitä lähdetään myös ahkerasti äänestämään.
Vuoden 2019 vaaleissa äänestysprosentti oli koko maassa 42,7 prosenttia.
Eurovaaleissa ei ole erikseen omia vaalipiirejä, eli kuka tahansa äänestäjä voi äänestää kaikkia ehdokkaita.
Edellisen kerran Pohjois-Suomella on ollut edustaja EU-parlamentissa kaudella 2014–2019.
-Aiemmin Pohjois-Suomella on ollut vahva edustus parlamentissa ja sillä on myös ollut alueellista vaikutusta, sanoo Euroopan parlamentin Suomen toimiston päällikkö Jarmo Oikarinen.
Pohjoisesta europarlamentissa ovat istuneet aiemmin esimerkiksi Paavo Väyrynen, Merja Kyllönen, Hannu Takkula, Liisa Jaakonsaari ja Mirja Vehkaperä.
Oikarinen sanoo, että meppi voi olla alueellisten asioiden kannalta hyvinkin vaikutusvaltainen, mikäli hän on kiinnostunut oman alueensa asioista ja on taitava työssään.