SOUL Koti on tyylikkään pelkistetty, mutta täynnä ahdistusta ja ikävää.
Pohjoiskorealainen loikkari Lee So-yeon näki oman poikansa viimeksi 16 vuotta sitten.
Hänellä on pojastaan vain muutama valokuva kännykässä, eikä muistojakaan montaa.
– Poikani alkoi piirtää 4-vuotiaana. Vaikka hänellä ei ollut kunnollisia taidetarvikkeita, hän piirsi paperille pelkällä kynällä, Lee kertoo.
Leen mukaan Han Jung-cheongin koko suku hämmästeli pojan taitoja.
– Hän piirsi usein kukkia ja sanoi niiden olevan lahjoja äidille, Lee muistelee.
Lee murehtii sitä, että Pohjois-Korean kurjuudessa muihin lahjoihin ei juuri ollut varaa. Kun he kävivät torilla, rahaa ei riittänyt pojan toivomiin kojuruokiin eikä edes juomatölkkiin.
– Poikani saattaa muistaa äidin, joka ei voinut ostaa hänelle edes juotavaa, Lee kertoo.
Siitä pienestä pojasta on kasvanut nuori mies, jolle Lee ei voi edes soittaa, sillä Pohjois-Korea ei salli kansalaistensa olevan yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan.
Lee maksaisi mitä tahansa, jotta saisi poikansa taas luokseen. Ja on hän jo maksanutkin – pienen omaisuuden välittäjille, jotka eivät rahasta huolimatta onnistuneet järjestämään loikkausta.
Tässä jutussa Lee kertoo, miten hänen poikansa oli vähällä päästä pakoon ja mitä hänelle lopulta tapahtui. Jutun kuvissa pojan kasvot on sumennettu hänen turvallisuutensa takia.
Leen perheen tarina ei ole ainutlaatuinen.
Kaikkiaan yli 34 000 pohjoiskorealaista on viime vuosikymmenten aikana päässyt pakenemaan Etelä-Koreaan. Suuri osa heistä on yrittänyt sen jälkeen auttaa myös sukulaisiaan pois maasta, mutta usein pakoyritykset epäonnistuvat.
Pohjois-Koreasta on nykyisin vaikeampi paeta kuin koskaan ennen, sillä maan diktaattori Kim Jong-un on kiristänyt rajavalvontaa huomattavasti.
Armeijassa Lee oppi varastamaan ruokaa
Leen oma elämäntarina on hyvä esimerkki siitä, miksi niin moni etsii parempaa elämää ulkomailta.
Pohjois-Koreassa asevelvollisuus koskee myös naisia. Lee lähti armeijaan heti lukion jälkeen. Muistot puistattavat häntä vieläkin.
– Ensimmäiseksi vanhemmat sotilaat opettivat tulokkaat varastamaan, jotta selviytyisimme hengissä, Lee kertoo.
Viestijoukoissa Lee pääsi käyttämään radiota. Hänelle valkeni, ettei Pohjois-Korea ollutkaan maailman paras maa.
– Radiolähetyksissä kuulin, että Etelä-Koreassa sähköt toimivat vuorokauden ympäri ja että siellä käytetään kaasua, eikä tarvita polttopuuta kuten Pohjois-Koreassa.
Aloin miettiä, voisiko se olla totta, Lee kertoo.
Vuonna 2006 Lee asui perheineen kuvassa näkyvän Tumenjoen lähellä, aivan Kiinan rajan pinnassa.
Elämä oli hyvin niukkaa ja vaikeaa.
– Mieheni ryyppäsi ja oli väkivaltainen minua kohtaan. Tuntui siltä, että kuolen joko hakkaamiseen tai nälkään, Lee kertoo.
Salakuljettajan avulla Lee pääsi joen yli Kiinaan, mutta jäi kiinni rajaseudulla. Kiina palautti hänet takaisin. Loikkausyrityksen takia Pohjois-Korean viranomaiset kiduttivat ja pahoinpitelivät häntä.
– Sitten kun heidän käsiinsä alkoi koskea se, että he hakkasivat minua, he jatkoivat hakkaamista kengillään, Lee kertoo.
Lee sai useita luunmurtumia. Hän sanoo yrittäneensä itsemurhaa hirttäytymällä alusvaatteisiinsa, mutta sellissä oli valvontakamera ja vartijat estivät yrityksen.
Loikkausyritys toi Leelle kahden vuoden työleirituomion. Hän kertoo laihtuneensa niin, että painoi vapautuessaan enää 38 kiloa.
Lee kertoo, että vapautumisen jälkeen naapurit halveksivat häntä ja pitivät häntä silmällä.
– Tajusin, että minun on paettava uudestaan. Halusin tienata rahaa, jotta voisin ruokkia ja pelastaa lapseni. Siksi lähetin hänet päiväkotiin ja yritin toista kertaa pakoa, Lee kertoo.
Toinen loikkausyritys vuonna 2008 onnistui.
Päästyään Etelä-Koreaan Lee alkoi paiskia töitä tauotta ja siihen oli vain yksi syy: saada lapsi äidin luo.
Ensin hän siivosi aamulla asuntolaa, työskenteli illalla kirjakaupassa ja vielä sen jälkeen ruokakaupan yövuorossa.
Kuukaudessa Lee ansaitsi reilut 1 300 euroa ja säästi siitä mahdollisimman paljon.
Vuonna 2019 Lee yritti saada poikansa luokseen. Hän kertoo maksaneensa kahdelle salakuljettajalle yhteensä lähes 30 000 euroa, joka oli silloin poikkeuksellisen paljon. Poika jäi kuitenkin kiinni Kiinassa ja hänet palautettiin Pohjois-Koreaan.
Pandemian jälkeen loikkausten järjestäminen on kallistunut entisestään. Kun ennen koronaa salakuljetusoperaatiosta joutui maksamaan keskimäärin 14 000 euroa, vuonna 2023 palvelun hinta nousi jo noin 34 000 euroon, kertoo loikkareita auttava NKDB-kansalaisjärjestö.
Loikkaukset ovat kalliita, koska loikkareiden auttajat ottavat suuren riskin. Pohjois-Koreasta saatujen tietojen mukaan viimeksi elokuussa teloitettiin kaksi ihmisten salakuljettajaa ja yhdeksän tuomittiin elinikäiseen vankeuteen.
Välikäsien kautta Lee kuuli, että Pohjois-Koreaan palautuksen jälkeen silloin 17-vuotiasta poikaa pahoinpideltiin raa’asti.
Kuulustelijoilleen poika oli selittänyt, ettei hän aikonut loikata, vaan halusi vain hakea äitinsä takaisin Pohjois-Koreaan. Lee ei tiedä, oliko se hätävale vai aivopesun seurauksena lausuttu totuus.
Lopulta poika vietiin vankileirille. Siitä kertominen on Leelle vaikeaa.
Pako Pohjois-Koreasta on jäänyt haaveeksi. Nykyisin hyvin harva uskaltaa yrittää pakoa ja lähes kaikki yrittäneet jäävät kiinni.
Kim Jong-un on koko valtakautensa ajan vaikeuttanut loikkauksia. Niiden määrä kääntyi laskuun heti sen jälkeen kun hän nousi valtaan vuoden 2011 lopussa.
Todellisuudessa muutos on vielä jyrkempi kuin tilastosta voisi päätellä, sillä Etelä-Korea laskee nimenomaan maahan saapuneita. Lähes kaikki Etelä-Koreaan nykyisin saapuvat loikkarit ovat paenneet Kiinaan ja vuosia sitten.
Uusia rajanylittäjiä Pohjois-Koreasta Kiinaan – saati suoraan Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan – on erittäin vähän. Yksi heistä oli Kim perheineen, jonka paosta veneellä Yle kertoi toukokuussa.
”Jos maailma seuraa, Pohjois-Korea ei uskalla tappaa poikaani”
Lee, 48, on rakentanut Etelä-Koreassa itselleen uuden elämän. Hän on opiskellut korkeakoulututkinnon ja perustanut kansalaisjärjestön, joka auttaa muita pohjoiskorealaisia loikkareita.
Lee on mennyt Etelä-Koreassa uudestaan naimisiin ja saanut toisen pojan. Uuden perheen kuvat koristavat nyt olohuoneen seinää.
Ensimmäisen poikansa kohtalon muisteleminen on Leelle raskasta, mutta hän haluaa kertoa siitä, jotta muut eivät joutuisi kokemaan samaa.
Lee uskoo, että Pohjois-Korean räikeät ihmisoikeusrikokset voivat vähentyä, jos ulkomaailma painostaa maan johtoa.
– Jos maailma seuraa poikani tilannetta, ehkä silloin Pohjois-Korean hallinto ei uskalla tappaa häntä.
Lee ei tiedä mitä hänen pojalleen lopulta tapahtuu.
– Minun on vain toivottava, että hän selviytyy, Lee sanoo.
Yle ei pysty vahvistamaan Leen perheen tarinaa riippumattomista lähteistä, mutta monet hänen kertomansa tiedot vastaavat muiden loikkareiden kokemuksia.
Jutussa oleva kuva Tumenjoesta on Mäkeläisen syksyllä 2015 kuvaama.
