Johannesburgin ja Durbanin suurkaupungit yhdistavällä valtatiellä autoilijat olivat jumissa vielä lauantaina päivälläkin.
Etelä-Afrikassa yksi maan tärkeimmistä valtaväylistä Johannesburgin ja Durbanin välillä on jouduttu sulkemaan poikkeuksellisen kovan lumipyryn takia.
Etelä-Afrikan liikenneturvallisuuspalvelu Arrive Alive sanoo, että paikoin lunta on tullut jopa kaksi metriä.
Perjantai-iltana alkanut pyry saartoi autoihinsa satoja ihmisiä paitsi N3-valtaiellä, myös muilla maanteillä Kwazulu-Natalin ja Free Staten maakunnissa.
– Kehotamme ihmisiä välttämään teillä liikkumista, sillä ne ovat erittäin liukkaita lumentulon takia, varoitti Midlandsin alueen pelastustoimen tiedottaja Roland Robertson.
Viranomaiset keskeyttivät liikenteen kokonaan N3-valtatiellä Johannesburgin ja Durbanin välillä kahden tietulliaseman välillä. Jumiin jääneet autoilijat olivat lumen saartamina vielä lauantaina puolilta päivin.
Etelä-Afrikan liikenneturvallisuuspalvelu on julkaissut lukuisia kuvia sosiaalisen median kanavillaan pelastustöistä valtateillä.
Jumiin jääneille on pyritty toimittamaan vilttejä ja ruokaa.
– Pelastuspalvelu on tehnyt töitä läpi yön. He yrittävät tavoittaa niin monet autoilijat kuin mahdollista, sanoi N3-tien operaatiopäällikkö Thania Dhoogra ENCA-tv-kanavalle.
Lastensa kanssa matkustanut Muhammad Goolan jäi autoineen jumiin yöksi N3-tielle Harrismithissä, 270 kilometriä Johannesburgin kaakkoispuolelle.
– Yli 13 tuntia, ruoka on loppunut enkä näe, että pääsisimme teenpäin omin avuin ilman pelastustyöläisten apua, hän sanoi Newzroom Afrika -kanavalle.
Sään ennustetaan lämpenevän sunnuntaina.
AFP