tiistai, 17 joulukuun

Tapauksen asianomistajaa eli Krista Kiurua on kuultu eilen. Tapahtuman kulku tarkentui poliisille.

Kansanedustaja Krista Kiuruun (sd.) kohdistuneen pahoinpitelyn tutkinta jatkuu sunnuntaiaamulla epäillyn kuulustelulla. Poliisi epäilee pahoinpitelystä 34-vuotiasta miestä. Hänet otettiin eilen lauantaina kiinni yksityisasunnosta Vantaalta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoi Ylelle sunnuntaiaamulla puoli kymmenen maissa, että miehen kuulustelu lienee parhaillaan meneillään.

Poliisi selvittää muun muassa, onko teolla ollut poliittinen motiivi.

– Kuulustelun jälkeen ehkä selviää jotain uutta. Puolen päivän aikoihin alamme olemaan viisaampia esimerkiksi sen suhteen, pidätämmekö hänet vai päästämmekö vapaaksi.

Tapauksen asianomistajaa eli Kiurua kuulusteltiin eilen. Välikohtaus tapahtui Helsingissä Kaisaniemen puistossa.

– Saimme tarkennusta siihen, miten kaikki on tapahtunut. En vielä lähde avaamaan asioita sen kummemmin, Lehtonen sanoo.

Tutkinnan edetessä on selvinnyt, että tapauksella on ainakin yksi todistaja. Poliisin mukaan häntä ei ole vielä ehditty kuulla.

Lehtonen kertoi eilen, että epäillyllä on aiempaa historiaa vastaavanlaisesta käytöksestä.

– Kyllä hänellä on ainakin poliisin järjestelmien mukaan entisyyttä vähän vastaavanlaisesta käytöksestä. Häntä on aiemminkin epäilty jonkinasteisista pahoinpitelyrikoksista, Lehtonen kommentoi lauantaina.

Jaa.
Exit mobile version