Entisessä Pohton kiinteistössä Hietasaaressa sammutettiin torstai-iltana kahta erillistä paloa. Poliisi tavoitti teosta epäillyn Oulun keskustasta puolen yön jälkeen
Poliisi epäilee 1990-luvulla syntyneen miehen sytyttäneen tulen kahteen eri paikkaan Pohton entisessä kongressikeskuskiinteistössä Oulussa myöhään torstai-iltana.
Viranomaiset saivat miehen kiinni Oulun keskustasta puolen yön jälkeen, ja hän on pidätettynä. Poliisi ei ole vielä kuulustellut häntä.
Miestä epäillään vahingonteosta ja huumausaineiden käyttörikoksesta.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle torstaina kello 21 jälkeen. Palopesäkkeet saatiin nopeasti sammumaan, eikä tuli levinnyt rakenteisiin.
Purkukuntoinen rakennus sijaitsee Hietasaaressa. Poliisin mukaan rakennukselle on jo tehty runsaasti ilkivaltaa. Kiinteistön nykyinen omistaja, Oulun kaupunki on jo valmistellut sen purkamista.